Seurasiirrot
Läntisen alueen seurasiirrot kaudella 2010-11
Alueen sarjoissa pelaaviin joukkueisiin siirtyneet pelaajat edustuskelpoisuuspäivämäärineen.
Seurasiirtoja koskevia ohjeita
(Päivitetty 10.8.2010)
Suomalaisesta seurasta siirtyvän pelaajan on edustusvapauden saamiseksi pyydettävä sitä kirjallisesti lähtöseuran valtuuttamalta henkilöltä. Pyyntö on tehtävä virallisella seurasiirtolomakkeella.
Seurasiirtolomakkeen 1. Kaikki kohdat on täytettävä. 2. Pelaajan on allekirjoitettava seurasiirtolomake. 3. Lähtöseuran on allekirjoitettava seurasiirtolomake ja merkittävä siihen edustusvapauden myöntäminen tai, kilpailusääntöjen tarkemmin määrittelemissä tapauksissa, epääminen. 4. Seuran, johon pelaaja aikoo siirtyä, on allekirjoitettava seurasiirtolomake ja 5. haettava vahvistus seurasiirrolle toimittamalla lomake alueen toimistoon. 6. Hakemukseen on liitettävä kopio seurasiirron kirjaamismaksun maksutositteesta.
(Seurasiirtolomakkeessa mainituiksi seuravelvollisuuksiksi katsotaan jäsenmaksun maksaminen sekä virallisten edustusasujen palauttaminen seuralle. Tähän kohtaan ei siis merkitä rastia (x), jos muita varusteita kuin seuran edustusasu on palauttamatta.)
Siirryttäessä alueen sarjoissa pelaavaan joukkueeseen (aikuisten II-V divisioonat ja nuorten alueelliset I-II divisioonat), sekä valtakunnallisista sarjoista nuorten SM-karsinnat ja valtakunnalliset nuorten I-II divisioonat, pelaajaoikeuksien kirjaamismaksu eli seurasiirtomaksu on: aikuiset 30 €, nuorten 15 €. (Liiton järjestämissä SM-sarjoissa ja I divisioonissa kirjaamismaksu kaudella 2010-11 on 65 €.) Maksu maksetaan läntisen alueen pankkitilille: Suomen Koripalloliitto - Läntinen alue, OP 571345-210678. Kopio maksukuitista toimitetaan huolellisesti täytetyn seurasiirtolomakkeen liitteenä alueen toimistoon.
Huom. seurasiirron hyväksyminen ja seurasiirron takaraja, varmistu, että teet siirron oikein ja ajoissa:
Kotimaassa seurasta toiseen siirtyvä pelaaja on edustuskelpoinen seuraavana päivänä sen jälkeen, kun kaikilta osin täytetty seurasiirtolomake ja kopio maksukuitista on alueen toimistossa.
Perättäisten seurasiirtojen tapauksessa pelaaja on edustuskelpoinen kuitenkin vasta 30 päivän kuluttua siitä, kun hän on edellisen seurasiirron jälkeen tullut edustuskelpoiseksi.
Alkavalla/kuluvalla kaudella pelatakseen seurasiirtoa koskevan hakemuksen maksutositteineen on oltava alueen toimistossa viimeistään 28.2.
Pelaaminen useassa joukkueessa ilman seurasiirtomenettelyä:
Basket.fi -> Asiointi & info -> Koriksen ABC -> Säännöt -> Läntisen alueen sarjamääräykset
7.2. Lisenssit, 7.3. Seurasiirrot, 7.4. Useassa joukkueessa tai seurassa pelaaminen;
Basket.fi -> Asiointi & info -> Koriksen ABC -> Säännöt -> Koripalloliiton kilpailusäännöt III ja V
