Davviguovlu Koris levittää korista Lapin lakeuksille

28.3.2024 14:01 Oulun NMKY:n viime syksynä käynnistämässä hankkeessa tehdään säntillistä jalkatyötä pysyvän koripallotoiminnan käynnistämiseksi pohjoisimmassa Lapissa. Koripallon vauhti ja yhteisöllisyys kiehtovat myös pohjoisen lapsia ja nuoria, ja neljällä hankkeen piiriin kuuluvalla paikkakunnalla toimii jo oma koriskerho.

True North Basketball -kiertue kävi Karigasniemellä. Kuvassa vasemmalta Stefano Rezzonico, Aaro-Samuli Kuukasjärvi, Aapo Häkli, Elle Sumelius ja Aappo Kilpeläinen.

Viime syksynä viisihenkinen kiertue starttasi ulkokoriteline ja kymmenittäin koripalloja peräkärryssä Oulusta kohti Muoniota, Kittilää, Enontekiötä, Inaria ja Utsjokea. Kullakin paikkakunnalla konklaavi vietti joka kerta vähintään yhden päivän pitäen lajiesittelyitä ja opettaen koripalloa liikuntatunneilla, sekä kouluttaen paikallisia vetäjiä. Koulun jälkeen kiertuepaikoilla pistettiin pystyyn katukoris-show ja 3x3 -koripalloesittely. 

True North Basketball, saamelaisittain Davviguovlu Koris, tekee säntillistä jalkatyötä pysyvän koripallotoiminnan käynnistämiseksi pohjoisimmassa Lapissa. Pitkän tähtäimen tavoitteena on lisätä liikkuvien lasten ja nuorten määrää sekä monipuolistaa pohjoisen harrastusmahdollisuuksia. 

Hankkeen isä, toistakymmentä vuotta pääsarjatasolla ja 44 miesten maaottelua pelannut sekä Suomen pääsarjan lisäksi Ruotsissa ja Japanissa valmentanut Lars Ekström sai ajatuksen koripallon levittämisestä pohjoisimpaan Suomeen toimiessaan Oulun NMKY:n nuorisopäällikkönä. 

– Länsi- ja Pohjois-Lappi, ja varsinkin saamelaisalue, on ollut lähes koripallotonta aluetta. Sen asukkailla on kuitenkin halua harrastaa muutakin kuin hiihtoa, ja myös halua järjestää asioita. Jotta voimme istuttaa koripallotoimintaa pysyvämmin alueelle, tarvitaan innovatiivista asennetta ja meidän pitää käydä paikan päällä useamman kerran. Tähän kuuluu olennaisena osana saamen kielen ja saamelaisen kulttuurin huomioiminen toiminnassa, Ekström selittää. 

Kiertue lähtee matkaan kolmesti vuodessa, seuraavan kerran toukokuussa. Tapahtumien välissä Oulun NMKY hoitaa pohjoisen alueen koripalloilijoiden asioita etäyhteyksin ja yksittäisin vierailuin.​ 

Paljon palloilua, vähän hallintoa 

Hankkeen tavoitteet ovat harvinaisen konkreettiset: Viiteen Lapin kuntaan halutaan säännöllisesti toimiva koripallokerho, jota pyörittää koulutettu ohjaaja. Kullakin paikkakunnalla on vähintään 20 viikoittain koripalloilevaa lasta tai nuorta.​ Vähintään viisi Lapin alueen joukkuetta osallistuu Rovaniemen ja Oulun 3x3 -turnauksiin ja enemmän kuin viisi Oulun katukulttuuritapahtumiin kulttuuripääkaupunkivuonna 2026.​ 

– Toiminnan aloittamisesta tehdään mahdollisimman helppoa. Oulun NMKY hoitaa näiden viiden kunnan alueella toimivien koripallojoukkueiden hallinnon, kunnes ne ovat valmiit omien koripalloseurojen perustamiseen. ​Olennaista on saada aikaan paljon palloilua, ja vähän hallintoa, Ekström tiivistää. 

Kiertue toi kaivattua tukea Karigasniemelle 

Muutaman sadan asukkaan kylään Karigasniemelle, aivan Suomen pohjoisrajalle Helsingistä muuttanut Elle Sumelius on yksi hankkeen tavoittamista paikallisista koripallo-ohjaajista.  

– Olen itse pelannut pitkään korista. Karigasniemellä tunnistin, että iltapäiväkerholaisten keskuudessa oli potentiaalia toimivalle koriskerholle. Aloitinkin viime syksynä ensin oma-aloitteisesti koriskerhon pyörittämisen, ja kun True North Basketball -kiertue vieraili Karigasniemellä, lähdin mukaan valmentajakoulutukseen, Sumelius kertoo. 

Valmentajakoulutus on arvokas lisä yksin koristoimintaa pyörittävälle ohjaajalle. 

– Sain koulutuksesta paljon tsemppiä, varmennusta ja inspiraatiota toimintaan. Koripallo ei ole samalla tavalla tuttu laji ihmisille täällä. Koska välimatkat ovat pitkiä, ohjaajana on välillä todella yksin. 

Sumeliuksen kerho on lähtenyt mukavasti liikkeelle ja laajentumissuunnitelmiakin on.  

– Vähintään kahdeksan lasta käy kerhossa joka viikko, mikä on hyvä määrä kylän asukasluku huomioiden. Lasten vanhemmat kunnioittavat sitä, että lapsille järjestetään ohjattua tekemistä. Kaikki toiminta on yleensä hyvin vanhempivetoista. On ollut hienoa nähdä, miten ryhmä on syttynyt korikseen. Myös yläkoulun pojat ovat olleet kiinnostuneita ja olen pohtinut viikoittaisen koriskerhon starttaamista heillekin, Sumelius kertoo. 

Elle Sumelius vetää koripallokerhoa Karigasniemellä.
Elle Sumelius vetää koripallokerhoa Karigasniemellä.

Some kylvää korisinnostusta  

Kiertueilla valmentajana toimiva Stefano Rezzonico on pannut merkille, että somen välityksellä leviävä korisbuumi yltää pohjoiseenkin. 

– Lapset ovat innoissaan tapahtumista. He käyttävät sosiaalista mediaa ja ovat nähneet siellä nopeatempoisia high light -videoita koripallosta. He muistavat meidän aiemmilta kiertueilta ja tulevat paikalle edellisellä kerralla saamissaan t-paidoissa. Kaikki eivät välttämättä halua olla itse koripalloilijoita, mutta he haluavat kokeilla heittämistä. Ja kaikki tietävät Lauri Markkasen, Rezzonico kuvailee. 

– Välimatkat ovat pitkiä niin paikkakuntien väillä kuin niiden sisälläkin. Välillä käy niin, että osan lapsista on pakko lähteä kotiin ennen iltapäivän korisriehaa, sillä taksikyyti ei anna liikkumavaraa aikatauluihin. Starttaamme nyt kerhoja, sillä pelien pelaaminen olisi välimatkojen vuoksi mahdotonta. 

Pelkkä lasten innostus ei kuitenkaan riitä. Olennaista on löytää ohjaajia, joilla on riittävästi innostusta ja jotka ovat valmiita käyttämään aikaansa kerhotoimintaan. Rezzonico Oulun NMKY:n valmentajakollegoineen pitää heihin yhteyttä, ja kannustaa ja auttaa jatkamaan. 

– Paikallisen toiminnan pystyttämisessä avaintekijä on innostunut ja sinnikäs ohjaaja. Pyrimme jo ennen kiertuetta tunnistamaan halukkaita ohjaajia. Tarjoamme ohjaajille lähi- ja etäkoulutusta sekä Oulun NMKY:n omissa valmentajakoulutuksissa että Koripalloliiton koulutuksissa. 

Inarissa, Utsjoen Karigasniemellä, Enontekiön Hetassa ja Muoniossa kerhotoimintaa on jo käynnissä ja Rezzonico toivoo seuraavalta kiertueelta lisää positiivisia signaaleja. 

– Ensimmäisen ja toisen kiertueen välissä näimme jo heti, että jotain oli tapahtunut. Se kertoo siitä, että tähän käyttämämme aika on ollut sen arvoista, hän summaa. 

Tärkeintä on yhteisöllinen kokemus 

Oulun NMKY:ssä oppisopimuksella nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi opiskeleva Aapo Häkli toimii U12-poikien päävalmentaja ja U12 -tyttöjen apuvalmentajana sekä toimii aktiivisesti Yökoriksen ja nuorisotyön parissa. Hän on myös ollut mukana jokaisella True North Basketball -kiertueella valmentajana, kouluttajana ja hoitamassa käytännön järjestelyjä.  

Vaikka Häkli nauttii koriskiertueista, aivan kommelluksitta ei niistä ole selvitty.

– Toisen kiertueen ensimmäisen vierailun ensimmäisten treenien alkulämmittelyssä mursin nilkkani lasten kanssa pelatessa, ja sen jälkeen roolini sillä kiertueella rajoittui taustatyöhön, hän muistelee. 

Saamen kielen käyttäminen koripallon opettamisessa on ollut opettavainen kokemus myös ohjaajille. 

– Aina kun mahdollista, kiertueella on mukana pohjoissaamea puhuva ohjaaja, ja katukoristapahtumiin pyrimme tuomaan tunnettuja saamelaisia vieraita.​ Esimerkiksi Karigasniemellä lähes kaikkien 30 osallistujan ensimmäinen kieli oli saame. Vaikka meillä oli mukanamme kääntäjä, ei se täysin poistanut kielimuuria. Saamen kielessä ei juuri ole urheilusanastoa, joten pelin idean selittämisessä piti todella käyttää luovuutta. 

– Koris on minulle iso intohimo, ja on mahtavaa päästä opettamaan nuorille, miten koriksen parissa voi pitää hauskaa, harjoitella ja saada yhteisöllisyyden kokemuksia. Koris tuo ihmisiä yhteen – vaikka kaikki eivät osaisikaan pelata, voimme silti syötellä ja juosta yhdessä ja saada kunnon hien päälle. 

Henkilöt

 
27.2.2020 11:46 Valmentajat

Lasten valmennuksen erityispiirteet koripallossa–koulutus Kisakalliossa maaliskuussa

Koulutus on suunnattu lasten valmennuksessa mukana oleville, jo koulutus- ja valmennustaustaa omaaville valmentajille, jotka haluavat syventää osaamistaan nimenomaan lasten valmentamisessa. Koulutus järjestetään Kisakalliossa 14. - 15.3.2020. Koulutuksen ensimmäisen päivän ohjelmassa ovat mukana myös Juniorivalmennusverkoston valmentajat. Ilmoittautuminen koulutukseen päättyy 6.3.

30.1.2020 13:00 Valmentajat

II-tason koulutuskokonaisuus käynnistyy maaliskuussa

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Koulutukseen on vielä varmasti 10 paikkaa jäljellä. Ilmoittautuminen maaliskuussa alkavalle kurssille päättyy 8.3.

4.12.2019 14:39 Koulutus

NVS 2020: Mikko Larkas täydentää seminaariohjelman

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 10. – 11.1.2020. Viimeisenä esiintyjänä mukaan saatiin Susijengistäkin tuttu Mikko Larkas. Seminaarin ohjelma on nyt valmis.

11.10.2019 21:10 Pääjuttu

Jukka Toijala esiintyy Nuorisovalmennusseminaarissa

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 10. – 11.1.2020. Jukka Toijala on vahvistanut esiintymisensä seminaariin.

6.10.2019 13:32 Valmentajat

II-tason koulutuskokonaisuus käynnistyy lokakuussa - ilmoittautuminen päättyy 8.10.

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Ilmoittautuminen lokakuussa alkavalle kurssille päättyy 8.10.

28.9.2019 13:49 Pääjuttu

Nenad Trunic Nuorisovalmennusseminaariin - ilmoittautuminen avattu

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 10. – 11.1.2020. Myös ensimmäinen esiintyjä on varmistunut, kun Suomen Koripalloliiton ja FIBA:n yhteistyönä paikalle saadaan serbialainen Nenad Trunic. Samalla seminaarin ilmoittautuminen on avattu.

27.2.2019 18:45 Koripalloliitto tiedottaa

II-tason koulutuskokonaisuus käynnistyy maaliskuussa - ilmoittautuminen päättyy 4.3.

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Ilmoittautuminen maaliskuussa alkavalle kurssille päättyy 4.3.

7.12.2018 13:06 Koulutus

NVS 2019: Seminaarin ohjelma on valmis

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 11. – 12.1.2019. Seminaarin ohjelma on nyt valmis, kun alle 16-vuotiaiden tyttöjen valmennusjohtoa esiintyy lauantain päätteeksi.

16.10.2018 18:51 Valmentajat

HKVT 2019 -kurssille haku käynnistyy tammikuussa

Huippukoripallovalmentajatutkinto (HKVT) on ylin Suomen Koripalloliiton järjestämä valmentajakoulutus. Koulutuksen avaintavoitteena on antaa valmiuksia toimia päävalmentajatehtävissä koripallossa. Kohderyhmänä koulutuksessa on kaikki tavoitteellisesta valmentamisesta sekä kansainvälisestä koripallosta kiinnostuneet koripallovalmentajat.

11.10.2018 14:44 Valmentajat

Lasten valmennuksen erityispiirteet koripallossa-koulutus marraskuussa Kisakalliossa

Koulutus on suunnattu lasten valmennuksessa mukana oleville, jo koulutus- ja valmennustaustaa omaaville valmentajille, jotka haluavat syventää osaamistaan nimenomaan lasten valmentamisessa. Koulutus järjestetään Kisakalliossa 10. - 11.11.2018. Ilmoittautuminen koulutukseen päättyy 5.11.

Näytä lisää vastaavia