22.6.2017 Naisten Korisliigassa pelaavan Helmi Basket HBA:n Noora Parttimaa, 18, lähtee tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltojen junior college -sarjaan NJCAA:han. Sheridan Collegeen siirtyvä Parttimaa on kahdeksas HBA-pelaaja, joka siirtyy kaudeksi 2017/2018 Yhdysvaltoihin.
Helmi Basket HBA:n Noora Parttimaan tulevan kauden osoite on Yhdysvallat ja Sheridan College. Kuva: Oma Design.
– Kaikki kahdeksan HBA-senioria on nyt sitten saanut paikan jatkaa pelaamista ja ennen kaikkea laadukasta harjoittelua Yhdysvaltojen yliopistokentillä, HBA:n päävalmentaja Pekka Salminen kommentoi.
Päättyneellä kaudella Loimaan Korikonkareiden kasvatti heitti HBA:lle keskimäärin 2,5 pistettä ja haki 1,2 levypalloa ottelua kohden. Nuoresta iästään huolimatta 175-senttinen Parttimaa on pelannut Naisten Korisliigaa jo kolmen kauden ajan, joista kaksi ensimmäistä Forssan Alussa.
– Olen äärimmäisen iloinen että Noora sai tämän mahdollisuuden. Hän todella rakastaa koripalloa ja hänellä on toisaalta ollut aivan liian paljon harmeja loukkaantumisten muodossa. Nooralla on Sheridanissa hieno mahdollisuus ottaa seuraava askel urallaan, Salminen kertoo.
Nuorten maajoukkueissa Parttimaa on pelannut yhteensä 22 ottelua 3,6 pisteen keskiarvolla.
– Olen todella innoissani ja odottavin mielin. Tämä on seuraava askel eteenpäin ja kohti oikeaa suuntaa. Valitsin Sheridan Collegen, koska uskon, että se on erinomainen paikka kehittyä ja kasvaa pelaajana, Parttimaa kertoo.
Naisten Korisliigaa Peli-Karhuissa viimeiset kolme kautta pelannut Lotta Vehka-aho on tehnyt sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Eigner Angels Nördlingenin kanssa.
BC Nokian naisten joukkue lähtee innolla ja kovalla motivaatiolla kohti naisten Korisliigan kautta 2024-25. Viime kauden I divisioonan voittajajoukkue jatkaa pääosin samalla kokoonpanolla, mikä lupaa vahvaa ja yhtenäistä peliä alkavalla kaudella.
Tuleva kausi on Määttäsen kolmas naisten Korisliigassa. Viime kaudella hän tehtaili 6,2 pistettä, 2,2 levypallo ja 2 koriin johtanutta syöttöä ottelua kohden.
Naisten Korisliigassa pelaava Vimpelin Veto on tehnyt valmentajasopimuksen tamperelaislähtöisen Jarkko Mäen kanssa. 27-vuotiaan Mäen sopimus on yksivuotinen.
Tapiolan Hongan naisten Korisliiga-joukkue on allekirjoittanut mieluisan jatkosopimuksen, kun viimeiset kaksi kautta Honkaa vahvistanut Cierra Walker palaa vihreävalkoiseen pelipaitaan kolmannelle kaudelle 2024-25.
BC Nokian naisten koripallojoukkue hakee Korisliiga-lisenssiä kaudelle 2024-25. Joukkuetta menestyksekkäästi valmentanut Denis Kucevic jatkaa tehtävässään uudella 1+1-vuotisella sopimuksella.
Naisten Korisliigaan valmistautuva Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen päävalmentaja Niko Nyholmin ja valmentaja Reetta Piiparin kanssa.
Naisten Korisliigan välieräjoukkue Forssan Alkua päättyneellä kaudella edustanut Laukaan Urheilijoiden kasvatti Pinja Paananen, 19, siirtyy ensi kaudeksi Arkansasin yliopistoon.
Pyrintö on solminut kautta 2024-25 koskevan sopimuksen kasvattajaseuraansa palaavan Kenisha Williamsin kanssa.
Niko Kuusi on solminut päävalmentajasopimuksen Saksassa naisten Bundesliigaa pelaavan Eigner Angels Nördlingenin kanssa. Kuusen johdolla Torpan Pojat voitti tällä kaudella seurahistorian ensimmäisen Suomen mestaruuden ja Suomen Cupin.