Suomen 16-vuotiailla pojilla korintekovaikeuksia, Italia voittoon EM-kisoissa

17.8.2017 Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi EM-kisoissa Italialle loppunumeroin 49-65 (19-35). Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisojen sijoista 13.-16.

Valtteri Taussin 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi EM-kisoissa Italialle. Kuva: FIBA Europe.


Italia nappasi aikaisen johdon, kun Sudenpennuilla oli suuria vaikeuksia saada koreja avausneljänneksen aikana. Italia karkasi lopullisesti tavoittamattomiin kolmannen neljänneksen aikana.
 

– Iso ja tärkeä peli, Suomen kannalta huono lopputulos. Meillä oli tänään iso takalukko päällä, syitä siihen voi varmaan etsiä hamaan loppuun asti, Suomen päävalmentaja Antti Koskelainen kommentoi
 

– Korit on tärkein polttoaine koripallossa ja se meille oli tänään äärimmäisen hankalaa. Turnaus on kuitenkin kesken, ja ainoa mihin voimme keskittyä, on voittamaan seuraava peli.
 

Kakkoset 13/35 (37,1%) ja kolmoset 6/28 (21,4%) heittäneeltä Suomelta kukaan ei yltänyt kaksinumeroisille pistelukemille. Lähimpänä kävivät Teemu Suokas (8/2) ja Valtteri Taussi (8/2).

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

15.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaille pojille tappio Liettuaa vastaan EM-pudotuspeleissä

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue antoi erinomaisen vastuksen Liettualle A-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä, mutta liettualaiset karkasivat viiden viimeisen minuutin aikana 70-58 (34-24) -voittoon. Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisoissa sijoista 9.-16.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

29.7.2017 Maaottelu

16-vuotiaille pojille EYOF-pronssia, 18-vuotiaat peittosivat Liettuan

Sudenpennuilla oli maukas lauantai, kun Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla Suomen historian ensimmäisen palloilumitalin päihittämällä Kroatian pronssiottelussa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat EM-avauksessaan Liettuan.

20.8.2016 22:00 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaille pojille kaikkien aikojen toiseksi paras suomalaissijoitus EM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue teki suomalaista koripallohistoriaa tänään Puolan Radomissa päättyvissä EM-kisoissa sijoittumalla viidenneksi. Suomi osoitti henkisen kanttinsa nousemalla suosta päätösneljänneksellä ja voittaen Ranskan 79-71 (33-32). Sudenpentujen sijoitus on kaikkien aikojen toiseksi paras suomalaissijoitus koripallon EM-kisoissa.

Näytä lisää vastaavia