Tule Raholan Pyrkivään valmentajaksi!

26.4.2024 14:48 Raholan Pyrkivä etsii valmentajia juniorijoukkueisiinsa

Raholan Pyrkivä on perinteikäs länsitamperelainen koripalloseura. Seura kasvaa ja kehittyy vahvasti, ja panostamme paljon juniorijoukkueiden toimintaan nyt ja jatkossa. Kehitystyön tuloksena olemme 2024 saavuttaneet Olympiakomitean vihreän Tähtiseuramerkin.

Meillä olisi vielä tilaa muutamalle motivoituneelle ja innostuneelle oto-valmentajalle juniorijoukkueisiimme. Valmennusryhmä ja -määrät sovitaan yhdessä, joten pääset itse vaikuttamaan omaan valmennusmäärääsi. Meille Raholassa on tärkeää tarjota valmentajillemme mahdollisuuksia kasvaa valmennustehtävässä ja kannustammekin vahvasti valmennusosaamisen lisäämiseen koko valmennusuran ajan. Valmentajana pääset vaikuttamaan myös koko seuran toimintaan ja kehitykseen niin halutessasi.

Tule mukaan kasvavaan ja alati kehittyvään seuraan, jossa pidetään huolta harrastajista ja valmentajista. Olemme jo usean vuoden ajan tarjonneet pelaajillemme erilaisia mahdollisuuksia työllistymisen ja koulutuksen tueksi, tätä laajennamme koskemaan myös kaikkia seuran valmentajia.

Toiminta-ajatuksemme kiteytyy sloganeihimme
#ilokasvaayhdessä
#enemmänkuinurheiluseura

Lisätietoja: Miesten joukkueen päävalmentaja Juho Jaakkola, juho.jaakkola@rapy.net, puh. 050 5224044

 
24.4.2024 14:21 Seura tiedottaa

YMCA Tampere koripallon valmentajat kaudella 2024-2025

Anssi Niemi ja Patrik von Weissenberg täydentävät YMCA Tampere koripallon työntekijöiden tiimin tulevalla kaudella.

15.4.2024 15:50 Seura tiedottaa

Tampereen Pyrintö nimennyt päävalmentajat kaudelle 2024–2025

Tampereen Pyrintö valmistautuu kauteen 2024-25 ja valmennustiimit alkavat pikkuhiljaa muotoutua. Seura on tunnettu kokonaisvaltaisista pelaajapoluista niin tytöissä kuin pojissa ja eteneminen aikuisten korkeimmalle sarjatasolle asti on Pyrinnön ympäristössä mahdollista.

8.4.2024 12:50 Seura tiedottaa

Taneli Tuokko YMCA Tampere koripallon nuoruusvaiheen vastuuvalmentajaksi

Taneli Tuokko on valittu YMCA Tampere koripallon nuoruusvaiheen vastuuvalmentajaksi. Tuokko vastaa U13–U19 -kokonaisuudesta yhdessä valmennuspäällikkö Sami Toiviaisen kanssa. Lisäksi hän osallistuu YMCA Tampere koripallon toiminnan kehittämiseen yhdessä muiden työntekijöiden kanssa.

5.4.2024 13:59 Seura tiedottaa

Sami Toiviainen YMCA Tampere koripallon valmennuspäälliköksi

Sami Toiviainen on valittu YMCA Tampere koripallon valmennuspäälliköksi. Toiviaisen työtehtäviin kuuluu valmennuksen suunnittelu ja koordinointi sekä koko koripallotoiminnan pitkäjänteinen ja tavoitteellinen kehittäminen.

12.3.2024 17:29 Seura tiedottaa

BC Nokia hakee juniorijoukkueiden ja akatemian valmentajia

BC Nokiassa pelaa yli 500 lasta ja nuorta. Seura tarjoaa vahvan pelaajapolun aina pallokoulusta aikuisten pääsarjoihin. Lisäksi teemme tiivistä yhteistyötä Nokian Koripalloakatemian valmennuksessa. Haemme nyt laajenevaan toimintaamme motivoituneita, innostavia ja osaavia juniorijoukkueiden sekä akatemian valmentajia.

16.2.2024 12:46 Seura tiedottaa

Ura Basket hakee valmennuspäällikköä

Kasvavan toiminnan kehittämiseksi kaarinalainen Ura Basket etsii valmennuspäällikköä.

8.2.2024 08:27 Seura tiedottaa

Tule YMCA Tampereen koripallolle töihin!

YMCA Tampere koripallo hakee kahta päätoimista työntekijää toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin. Tarjoamme monipuolisen työn, jossa on mahdollisuus kehittyä ja kasvaa.

18.6.2018 14:57 Läntinen alue

Palkataan valmentaja

YMCA Tampere etsii työsuhteeseen valmentajaa, jonka vastuualueseen kuuluu harrastekoris ja mikropojat.

3.1.2018 Pohjoinen alue

Ensi kaudeksi Tampereelle ja Pyrintöön valmentajaksi?

Tampereen Pyrinnön juniorivalmennuksen suunnittelu kaudeksi 2018-19 on hyvässä vauhdissa.

15.12.2014 Läntinen alue

Hanno Möttölä panelistina Lasten ja nuorten urheiluseminaarissa Nokialla 7.2.2015

Kolmatta kertaa järjestettävän Lasten ja Nuorten urheiluseminaari on kerännyt jälleen kerran panelisteikseen huippuammattilaisia ja mielenkiintoisia persoonia. Hanno Möttölän keskustelukumppaneina seminaarissa Raipe Helminen, Petteri Sihvonen, Jarkko Wiss, Antti Pohja ja Tuomo Karila. Panelistien joukkoa johtaa Aamulehden urheilun uusi uutispäällikkö Elina Paasonen.

Näytä lisää vastaavia