7.5.2009 Asiantuntijoiden pudotuspeliennakoissa Namika Lahdelle ei povattu ruusuista kevättä. Puolivälierissä Korihailla uskottiin olevan täysi mahdollisuus yllättää Lahti (Lahdelle 3-1), mutta tien piti nousta pystyyn viimeistään välierissä, jossa Hongan materiaaliylivoiman piti olla liikaa (Lahdelle 3-0). Namika Lahti lähtee lauantaina alkaviin Korisliigan finaaleihin Joensuun Katajaa vastaan jälleen haastajan asemasta. Asetelma ei kuitenkaan vaivaa läpimurtokevättään pelaavaa Vesa Mäkäläistä.
- Hyvä juttuhan se meille on, että kaikki veikkaavat Katajan vievän mestaruuden 3-0. Se tarkoittaa, että paineet ovat joensuulaisten niskassa. Meillä on joukkue hyvässä kasassa, roolitukset kunnossa ja aivan älytön joukkuehenki päällä. En ihmettele, jos finaalisarjan voitot menisivät täysin toisin päin, kertoo 22-vuotias, miesten maajoukkuerinkiin tulevaksi kesäksi nostettu Mäkäläinen.
Välierien perusteella Namika Lahden mahdollisuuksia mestaruuteen ei pidä aliarvioida. Maajoukkuemiesten Tuukka Kotin, Jukka Matisen ja Kimmo Muurisen tähdittämä Honka joutui antautumaan Namika Lahdelle suoraan otteluvoitoin 0-3. Samalla Lahti onnistui kukistamaan Hongan pudotuspeleissä ensimmäistä kertaa sitten kevään 1996.
- Kyllä meillä oli alusta asti sellainen tunne, että me pystymme Hongan voittamaan. Totta kai niillä oli koko- ja kokemusylivoima puolellaan, mutta pudotuspeleissä henkinen valmius ratkaisee enemmän, pohtii Mäkäläinen.
Kolmessa välieräottelussa Honkaa vastaan 10,7 pistettä, 7,3 levypalloa, kaksi syöttöä, kaksi riistoa ja kaksi torjuntaa ottelua kohden saalistanut Mäkäläinen saa finaaleissa painikavereikseen korin alle kokeneen Sami Lehtorannan sekä hirmulukuja runkosarjassa takoneen Jeremiah Woodin.
- Sanoisin, että Katajan pitkä kalusto on yhtä vaarallinen kuin Hongan. Erityisesti Wood on paha pideltävä, sarjan ehdottomasti paras pelaaja. Hänen varalleen täytyy keksiä jotain erikoista.
Namika Lahti esiintyi viimeksi finaaleissa keväällä 2007, jolloin Espoon Honka vei mestaruuden suoraan otteluvoitoin 3-0. Mäkäläisen mukaan nyt koossa oleva Namika Lahti -ryhmä on kahden vuoden takaista kokeneempi ja vaarallisempi.
- Meillä on paljon enemmän leveyttä kuin silloin ja nuoret kaverit ovat saaneet kaksi vuotta lisää kokemusta. Sen lisäksi tämän hetken ulkomaalaispelaajamme ovat paljon laadukkaammat kuin kahden vuoden takaiset.
Mäkäläisen mukaan Lahden täsmäase Katajan kaatamiseen on joukkuepuolustus, joka välierissä riisui tulivoimaisen Hongan täysin aseettomaksi.
- Kataja on joukkue joka tekee helposti sata pinnaa, mutta he samalla päästävät paljon pisteitä toisessa päässä. Jos me pidämme Katajan alle 80 pisteessä ja saamme hyökkäyksessä pallon liikkeelle tarpeeksi nopeasti, me olemme vahvoilla.
Katso myös "Korisliigan mitalipelien otteluohjelma".
Hallitseva Suomen mestari joutui takaa-ajaksi Bulgarian mestaria BC Rilski Sportistia vastaan. Loppukiri jäi kuitenkin vajaaksi ja bulgarialaiset etenivät jatkoon 71–64-voitolla.
Korisliiga-mestaruuden voittanut BC Nokia kohtaa Mestarien liigan karsinnan ensimmäisellä karsintakierroksella bulgarialaisen Rilski Sportistin. Ottelu käynnistyy tiistaina klo 14 Suomen aikaa ja ottelu on katsottavissa Mestarien liigan YouTube-kanavalta.
Viimeisen kymmenen vuoden ajan Salon Vilpasta Korisliigassa edustanut Tapiolan Hongan kasvatti Juho Nenonen, 37, lyö pelitossut naulaan. Nenonen ilmoitti päätöksestään tiistaiaamuna sosiaalisessa mediassa. Nenosen uran kruunut olivat kolme Suomen mestaruutta, kaksi cupin mestaruutta, kausi Argentiinassa sekä vuodet Susijengin kanssa.
Kaksi edellistä kautta Itävallan pääsarjassa pelannut 197-senttinen laituri on tamperelaisille tuttu mies, sillä hän pelasi Pyrinnön akatemiajoukkueedds kevätkauden 2022. Clare korvaa joukkueessa Xavier Bledsonin, joka purki sopimuksen henkilökohtaisista syistä.
Mestarien liigan karsintoihin ja tulevaan Korisliiga-kauteen valmistautuva hallitseva Suomen mestari BC Nokia on solminut sopimuksen Antti Kanervon, 35, kanssa.
Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti ja Korisliigan kehittynein pelaaja Teemu Suokas, 188 cm ja 23 v., siirtyy Puolan suurseura Slask Wroclaw’n riveihin 1+1-vuotisella sopimuksella. Suokas vahvistaa Slask Wroclaw’n II-joukkuetta sen ainoana ulkomaalaisvahvistuksena, mutta on myös FIBA:n Mestarien liigaa pelaavan edustusjoukkueen käytössä.
Kouvot on solminut kauden 2024-25 kattavan pelaajasopimuksen 198-senttisen laiturin Jalen Jacksonin kanssa. Jackson on aiemmin pelannut Korisliigassa neljän kauden aikana kolmessa eri joukkueessa yhteensä 110 ottelua.
Suomen Koripalloliitto ja mainos- ja liikelahjamaailman syövereissä vaikuttava Millpoint ovat solmineet jatkosopimuksen.
Alunperin helmikuulle kaavaillut naisten ja miesten Suomen Cupin finaalit jäävät tällä kertaa pelaamatta. Suomen Cupin kehitystyö kuitenkin jatkuu ja tavoitteena on ottaa se taas seuraavina vuosina osaksi Koripalloliiton kilpailujärjestelmää.
Viimeiset kaksi kautta Helsinki Seagullsissa viettänyt ja helsinkiläisjoukkueen sen ensimmäiseen Suomen mestaruuteen johdattanut Tapiolan Hongan kasvatti Okko Järvi, 193 cm ja 28 vuotta, siirtyy alkavaksi kaudeksi Viron-Latvian liigaa ja FIBA Europe Cupia pelaavan Pärnu Sadamin riveihin.