Ruotsin rutiini ratkaisi, Suomi pokkasi PM-hopeaa
27.5.2012
Suomen naisten maajoukkue päätti Norjan Oslossa pelattavat PM-kisat tiukan finaaliottelun jälkeen hopeamitaleille. Rutinoituneempi Ruotsi vei neljännen jakson hermopelillään ottelun nimiinsä 77–68 (37–39). Suomen joukkueesta kisojen All Star-viisikkoon valittiin Taru Tuukkanen. Ruotsi kiskaisi ratkaisevan eron päätösjakson alussa, jolloin Suomi tipahti 54–52-tappioasemasta kolmessa minuutissa 11 pisteen takaa-ajoasemaan (67–56). Ottelun viimeisillä minuuteilla Ruotsi onnistui jäädyttämään johtonsa ja pääsi lopulta juhlimaan Pohjoismaiden mestaruutta Oslon Rykkinnhallenin parketilla.
– Ruotsi osoitti pelin lopussa, että heillä on aika paljon rutiinia kovista peleistä. Otteissamme näkyi myös jonkin verran väsymys, vaikka tämä tappio ei missään nimessä mene sen piikkiin, kuittasi Suomen päävalmentaja Anton Mirolybov.
Ruotsi sai otteluun murska-alun juoksemalla kolmessa minuutissa 14-4-johtoon. Alkuminuuttien jälkeen Suomi kuitenkin hallitsi kenttää aina kolmannen jakson puoleenväliin asti.
– Taisimme ihan pelin alussa kunnioittaa liikaa Ruotsia, jolla on joukkueessaan aika kovan luokan pelaajia. Heti, kun saimme pelin juonesta kiinni ja pystyimme toteuttamaan omaa pelisuunnitelmaamme, näytimme parhaimmillaan todella hyvältä, Mirolybov kehui.
Suomen tehopelaajana kunnostautui jälleen kerran Taru Tuukkanen (18/11), joka taisteli hartiavoimin päätä pidempien ruotsalaissenttereiden keskuudessa. Tiina Sten (15/3) pelasi puolestaan kesän parhaan maaottelunsa. Tuukkanen valittiin myös kisojen All Star-viisikkoon, eikä suotta: sentteri urakoi neljässä ottelussa 20,3 pistettä, 10,3 levypalloa, 1,8 syöttöä ja 1,0 riistoa ottelua kohden.
Suomi keräsi neljästä ottelustaan kolme voittoa. Kisojen kolmena ensimmäisenä päivänä joukkue kaatoi Tanskan, Norjan ja Islannin.
– Nostan hattua koko joukkueelle tästä suorituksesta. Olemme vasta projektimme alussa, ja jo näissä neljässä ottelussa osoitimme, että parhaimmillamme pelitapamme toimii erinomaisesti, Mirolybov kuittasi turnauksen annin.
Suomi jatkaa valmistautumistaan kesä- ja heinäkuussa pelattaviin EM-karsintoihin kohtaamalla 1.-2. kesäkuuta pelattavissa tuplamaaotteluissa Liettuan. Ottelut pelataan Pasilan urheiluhallilla.
Ruotsi – Suomi 77–68 (23–18, 37–39, 54–48), naisten maaottelu, PM-kisat, Oslo (Norja) 27.5.2012
Suomi: Taru Tuukkanen 18/11, Tiina Sten 15/3, Laura Wilson 11/4, Dionne Pounds 9/2/5 riistoa, Evita Iiskola 8/6, Emmi Leino 5/0, Krista Gross 2/3, Linda-Lotta Lehtoranta 0/3, Annika Holopainen 0/3, Vilma Kesänen 0/1, Anni Mäkitalo, Sofia Pelander. Ruotsi: Kadidja Andersson 15/3, Louice Halvarsson 14/7/3 syöttöä, Martina Stålvart 13/1/3 syöttöä.
Lisätietoja: Ottelutilastot
|
Tiina Sten ja Suomi kiusasivat Ruotsia PM-finaalissa.
Hurjan turnauksen pelannut Taru Tuukkanen valittiin kisojen tähdistöviisikkoon.
Evita Iiskola lukeutui Suomen nuoren kaartin onnistujiin. Kuvat: Ville Vuorinen & Tytti Nuoramo.
|
