Viorica Badinici

193 cm / kg
Syntynyt 1984


Uutisia henkilöstä Viorica Badinici

19.5.2006 Pääjuttu

Naisten maajoukkuerinkiin 31 pelaajaa

Italiassa vuonna 2007 pelattaviin EM-kisoihin paikkaa hakeva Suomen naisten maajoukkue aloittaa valmistautumisensa syyskuun karsintoihin kesäkuun alussa. Avausleirille maajoukkueen valmennustiimi on nimennyt yhteensä 31 pelaajaa. Kesän ohjelmaan kuuluu tiiviin leirityksen lisäksi kolme kovaa kansainvälistä turnausta, joista yksi pelataan Vierumäellä 18–20.08.

Yliopistonaisten tiet nousivat konferenssiturnauksissa pystyyn

Suomalaisten yliopistonaisten kausien jatkuminen on NCAA-mestaruusturnaukseen joukkueita kelpuuttavan valintakomitean käsissä. Kaikkien kahdeksan suomalaisen mestaruusjahti konferenssiturnauksissa päättyi ennen aikojaan, joka tietää valtaosalle USA:n yliopistojoukkueista kauden päättymistä. Seuraavassa sähkeitä USA:sta.

Eva Mäkelän Florida International voitokkaana

Espoolaislähtöisen Eva Mäkelän yliopistojoukkue Florida International on voittanut kolme viimeistä otteluaan. Mäkelä on ottelusta toiseen lukeutunut joukkueensa avainpelureihin. Seuraavassa sähkeitä Yhdysvalloista.

Maija Lähde tehtaili uransa ensimmäisen ”tupla-tuplan”

Ensimmäistä yliopistokauttaan Yhdysvalloissa pelaava Maija Lähde kunnostautui varhain sunnuntai-aamuna Suomen aikaa, kun hänen opinahjonsa Saint Mary’s kaatoi kotonaan Portlandin 72-55. Lähde kirjautti tilastorivilleen uransa ensimmäisen ”tupla-tuplan”.

Eva Mäkelä loisti Elonia vastaan

Suomalaisnaiset ovat esiintyneet edukseen Yhdysvaltain yliopistokentillä. Florida Internationalin Eva Mäkelä yltyi jopa dominoimaan peliä ottelussa Elonia vastaan. Seuraavassa suomalaissähkeitä yliopistokentiltä.

Korpivaara ja Mäkelä vastuunkantajina

Nuorten ja naistenkin maajoukkueympyröistä tutut Heta Korpivaara ja Eva Mäkelä pelaavat toista kauttaan Yhdysvaltojen yliopistosarjoissa. Ensimmäisten pelien perusteella molemmille espoolaisnuorukaisille on luvassa suuret roolit yliopistojoukkueissaan. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Yhdysvalloista.

21.3.2003 Maajoukkue

Nuorten NOKIA Teamit 2003 valittu

Suomen Koripalloliiton nuorten maajoukkuepelaajien tehoharjoitteluryhmien, NOKIA Teamien, 40 pelaajaa on valittu. Kutsun saaneita poikia on 24 ja tyttöjä 16. NOKIA Teamit kokoontuvat kesän aikana kahdelle leiritysjaksolle, jonka ohella pelaajien henkilökohtaista harjoittelua evästetään.