Kärrynpyöriä ja katukorista – Pirkka Street Basket liikutti lapsia keskiviikkona Laitilassa

23.8.2017

Pirkka Street Basket -kiertueen rekka pysähtyi keskiviikkona Laitilan K-Supermarketin pihaan. 200 koululaista vietti vuoden hauskinta koulupäivää katukoriksen parissa intoa täynnä. Pelinohjaajina tapahtumassa toimivat ansioituneesti Korihaiden edustusjoukkueen pelaajia.

 

Kärrynpyörät pyörivät ja musiikki pauhasi keskiviikkona aamupäivällä Laitilassa, kun 200 alakoululaista nautti vuoden hauskimmasta koulupäivästä. Sää uhkasi aluksi kääntyä sateen puolelle, mutta lopulta koko päivä pysyttiin kuivina.

 

Tapahtumaa järjestämässä oli Uudenkaupungin Korihaiden edustusjoukkueen pelaajia, jotka auttoivat talkootöissä ja toimivat kentänvalvojina.

 

Uuteenkaupunkiin vastikään muuttanut Korihaissa ensi kaudella pelaava Justus Kilpinen vietti sopivasti syntymäpäiväänsä keskiviikkona. Justus pääsi kuuntelemaan, kun kaikki Pirkka Street Basket -tapahtumaan osallistuneet lauloivat hänelle yhteen ääneen Paljon Onnea vaan -laulun.  

 

- Eipä ole ikinä näin moni laulanut mulle, virnuili Justus onnittelulaulun jälkeen.

 

Koko päivän pauhaavan musiikin lisäksi olennaisena osana Pirkka Street Basket -tapahtumia on K-kauppiaiden tarjoamat terveelliset Pirkka-pelieväät. Laitilassa K-Supermarketin kauppias tarjosi kaikille pelaajille porkkanoita, mango-sosetta ja vettä.

 

- Hyvältä maistuu. Mä tykkään paljon enemmän näistä pikkuporkkanoista kuin niistä isoista, kommentoi tyytyväisenä Korjan koulun 3.luokkalainen tyttö ja jatkoi porkkanoiden popsimista.

 

Laitilassa tyytyväisiä oltiin myös kokonaisuudessaan tapahtumaan, jota odotettiin innolla saapuvaksi taas ensi vuonna.

 

- Me ollaan kannustamassa, mutta ehkä ensi vuonna tuun myös pelaamaan, tuumi Kappelimäen koulun 5.luokkalainen poika.

 

Vaikka kaikki luokkien oppilaat eivät innostu pelaamaan katukorista, tarjoaa Pirkka Street Basket liikunnallisen päivän myös kannustajille. Kaikkia mukana olijoita kehotetaan mm. tanssimaan, tekemään kärrynpyöriä sekä ihmispyramideja.

 

Pirkka Street Basket 2017 on osa Suomen Koripalloliiton ja Keskon Pirkka-tuotemerkin yhteisvastuullista Pikkusudet-hanketta, jonka tavoitteena on edistää lasten liikkunnallisuutta. Hanke toteutetaan yhteistyössä paikallisten koripalloseurojen ja K-ruokakauppiaiden kanssa.

 

Lue myös: Pirkka Street Basket Tampereella (21.8.2017)

Lue myös: Pirkka Street Basket Raumalla (22.8.2017)

Lue lisää: Pikkusudet 

Yhteensä 50 joukkueellista pelasi Laitilassa keskiviikkona.
Kentänvalvojina tapahtumassa oli Korihaiden pelaajia.
Kannustajat osasivat myös tuulettaa.
Pirkka Street Basket toivotettiin tervetulleeksi taas ensi vuonna. Kuvat: Veera Sääski/ Koripalloliitto