16-vuotiaat tytöt aseettomia Euroopan mestari Espanjaa vastaan

1.8.2009 Alle 16-vuotiaiden tyttöjen hallitseva Euroopan mestari Espanja ei jarrutellut suotta lauantaisessa EM-alkusarjaottelussa Suomea vastaan. Espanjalaiset murskasivat A-divisioonanousija Suomen näytöstyyliin 83-37 (47-20). Kahdesta tappiosta huolimatta Suomi eteni EM-kisojen ylempään jatkosarjaan.

Annika Holopainen ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue joutuivat kovaan kouluun Euroopan mestari Espanjaa vastaan.

Janniina Koivunen nakutteli Espanja-ottelussa lähes puolet Suomen pisteistä. Kuvat: Tomi Kaminen.

- Siperia opetti kovalla kädellä. Espanja ei tässä matsissa mitenkään jarrutellut tai säästellyt, vaan antoi palaa täydeltä laidalta. Julmaa kyytiä, myönsi Suomen päävalmentaja Harri Jokela.

Suomi johti ottelua vielä avausjakson puolivälissä numeroissa 6-12 ja sinnitteli ensimmäisen kymmenminuuttisen jälkeen kuuden pisteen päässä numeroissa 20-14. Espanja meni kuitenkin menojaan taukoa edeltävällä jaksolla, joka päättyi Espanjan hyväksi murskaavasti 27-6. Tauon jälkeen Suomi sai hyökkäyspelinsä rullaamaan tyydyttävästi vielä yhdeksi kymmenminuuttiseksi, mutta päätösjaksolla suomalaishyökkäys sai aikaiseksi vain kolme pistettä.

- Espanja on uskomattoman hyvä joukkue. Pelissä ei ollut sellaista osa-aluetta, jossa olisimme voineet sanoa pärjänneemme. Espanjan tilannenopeus, aktiivisuus, vauhti ja taitotaso ovat aivan eri luokkaa kuin meillä. Oikeastaan ainoa positiivinen juttu meidän osaltamme tässä matsissa oli se, että löysimme toisella puoliajalla lääkkeet Espanjan paikkaprässin purkuun, analysoi Jokela.

Jokelaa jäi kismittämään Espanja-tappiossa erityisesti joukkueensa huolimattomuus. Espanjan ylivoimasta huolimatta Suomelle jäi aineksia paljon siedettävämmän lopputuloksen tavoitteluun.

- Jos Espanja pystyy puolustamaan syöttölinjamme pois ja tukkimaan tien korille, sille ei voi mitään. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miten on mahdollista, että kun viimein pääsemme avoimeen paikkaan korin alle, heitämme pallon levyn kulmaan. Varmat syötötkin näyttivät karkailevan minne sattuu. Hieman tarkkuutta ja keskittymistä, niin voisimme kaikki olla paljon paremmalla mielellä.

Suomen ylivoimainen ykkönen oli lähes puolet joukkueensa pisteistä tehnyt Janniina Koivunen (16/5).

- Janniina pystyi tänään välttämään virhevaikeudet ja nousemaan sille henkilökohtaiselle tasolle, mihin hän parhaimmillaan yltää. Hän oli tänään ainoa A-tasolle yltänyt pelaajamme. Toisaalta pitää muistuttaa, että Espanja tuntui scoutanneen avainpelaajamme aika tehokkaasti tähän otteluun, Jokela pohti.

Kolmesta alkusarjaottelustaan Suomi haki yhden voiton (Valko-Venäjä) ja kaksi tappiota (Belgia ja Espanja). Yhden voiton saldo riitti Suomelle paikkaan ylemmässä jatkosarjassa. Alustavan kaavion mukaan Suomi kohtaa jatkossa Italian, Serbian ja Turkin. Erinomainen osoitus kisojen tasosta on se, että viime vuoden EM-kisoissa pronssiotteluun yltänyt Ruotsi uhkaa pudota alkulohkostaan voitottomana kisojen alempaan loppusarjaan.

- Me emme välttämättä lähde ylempään jatkosarjaan ennakkosuosikkina. Toivon ja uskon kuitenkin, että pelaajani ymmärtävät olevansa juuri nyt kovimmassa mahdollisessa koripalloyliopistossa, josta he saavat vertaansa vailla olevaa oppia maajoukkueidensa ja seurajoukkueidensa käyttöön sekä omaan käyttöönsä. Meillä on näissä kisoissa jäljellä vielä monta hyvää ottelua, joista yhdessäkään emme anna voittoa ilmaiseksi vastustajalle, vannoo Jokela.

Espanja - Suomi 83-37 (20-14, 47-20, 70-34), alle 16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisat, alkusarjaa, Napoli (Italia) 1.8.2009

Janniina Koivunen 16/5, Annika Holopainen 9/4, Anette Juvonen 3/5, Evita Iiskola 2/2, Ella Rantanen 2/2, Saara Wahlgren 2/1, Emmi Leino 2/0, Vilma Purhonen 1/3, Asta Sillanpää 0/2, Meral Bedretdin 0/1, Emma Laaksonen 0/0, Emmi Vapamaa.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

14.8.2016 Maaottelu

16-vuotiaille pojille toinen jättimäinen päänahka, Suomi kaatoi Serbian EM-kisoissa

Perjantaina Kreikan kaatanut Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue kumosi jo toisen Euroopan jättikoripallomaan, kun Sudenpennut voitti Serbian Puolan Radomissa pidettävissä EM-kisoissa. Suomen käsi lämpeni eilisen tapaan vasta puoliajan jälkeen ja Suomi rynni ohitse alkulohkon ykkössijoituksen varmistavaan 70-61 (26-30) -voittoon.

17.8.2015 Maaottelu

16-vuotiaille pojille kuudes sija EM-kisoissa

16-vuotiaat pojat varmistivat jo eilen MM-kisapaikan ensi kesälle, mutta joukkue joutui tyytymään kuudenteen sijaan, kun Ranska voitti Suomen EM-kisojen viimeisessä ottelussa 75-46 (39-22). 16-vuotiaat tytöt taas hävisivät alkulohkonsa viimeisen ottelun Valko-Venäjälle 69-48 (32-25).

15.8.2015 18:00 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat pojat historiallisesti MM-kisoihin

16-vuotiaiden poikien koripallomaajoukkue pelasi mahtavan pelin oikeaan paikkaan A-divisioonan EM-kisoissa, kun Suomi voitti Serbian 68-63 (34-32) ja eteni pelaamaan 5. sijasta EM-kisoissa. Samalla voitto tarkoitti sitä, että Suomi pelaa vuonna 2016 alle 17-vuotiaiden MM-kisoissa ensimmäisenä suomalaisena juniorikoripallomaajoukkueena kautta historian.

Näytä lisää vastaavia