Suomi rikkoi Islannin paikkaprässin, jatkoi PM-kisavoittojaan

26.5.2012

Suomen naisten maajoukkue jatkoi lauantaina voittojaan Norjan Oslossa pelattavissa PM-kisoissa. Islannin paikkaprässi piti Suomea pitkään varpaillaan, mutta lopulta Suomi karkasi tiensä sunnuntaiseen PM-finaaliin 80–85 (42–35)-voitollaan.

 

Islannin paikkapuolustukseen ja paikkaprässeihin sopeutuminen kesti lauantaina Suomelta runsaan puolentoista jakson ajan. Islanti ehti johtaa parhaimmillaan 17 pisteellä, kunnes Suomi sai ottelun hallintaansa toisen kymmenminuuttisen lopulla, jolloin Islannin 40-28-johto kutistui viiteen pisteeseen.

 

Tasainen toinen puoliaika kääntyi Suomen hyväksi vasta loppuhetkillä. Evita Iiskola (7/2) toi korilleajollaan ja bonusvapaaheitollaan Suomen tasoihin tilanteeseen 78–78, jonka jälkeen Taru Tuukkanen, Emmi Leino ja Laura Wilson pääsivät heittämään loppuluvut vapaaheittoviivalta.

 

– Olemme vielä siinä vaiheessa projektiamme, että emme kerta kaikkiaan olleet valmistautuneet pelaamaan paikkapuolustusta ja paikkaprässiä vastaan. Hyydyttämällä tempon hyökkäyspelistämme Islanti otti samalla tempoa pois puolustuksestamme, Suomen päävalmentaja Anton Mirolybov kertasi joukkueensa alkuvaikeuksia.

 

– Pääsimme kuitenkin käymään pukukopissa perusasiat läpi kaikessa rauhassa tauolla, ja kolmannesta jaksosta alkaen homma oli meidän osaltamme hanskassa. Islanti piti pelin tasaisena lähinnä todella kovilla haamuheitoilla, Mirolybov jatkoi.

 

Suomen moottorina jatkoi hurjaa turnausta pelaava Taru Tuukkanen (24/10), joka viimeisteli korin joka kerta saadessaan pallon lähietäisyyksille.

 

– Taru on huikea pelaaja; älykäs, taitava ja kokenut. Ei ihme, että hän pelaa niin korkealla kansainvälisellä tasolla, Mirolybov kehui.

 

Puolustuspäässä Suomelta kunnostautuivat Laura Wilson (10/3) ja Evita Iiskola, jotka pitivät Islannin Helena Sverrisdottirin (28/9/6 syöttöä/3 riistoa) ratkaisuhetkillä pimennossa. Juhlaotteluaan vietti puolestaan Vilma Kesänen (9/1), jolle ottelu oli 50. naisten maajoukkueessa.

 

Kaikki kolme PM-kisaotteluaan voittanut Suomi pelaa sunnuntaina Pohjoismaiden mestaruudesta Ruotsia vastaan.

 

– Tavoite on se, että lähdemme pelaamaan 40 minuuttia mahdollisimman kovatempoista koripalloa, kertaa Mirolybov Suomen taistelusuunnitelman sunnuntaille.

 

 

Islanti – Suomi 80–85 (27–15, 42–35, 61–61), naisten maaottelu, PM-kisat, Oslo (Norja) 26.5.2012

 

Suomi: Taru Tuukkanen 25/10, Laura Wilson 10/3, Dionne Pounds 9/5/3 syöttöä, Vilma Kesänen 9/1, Evita Iiskola 7/2, Emmi Leino 7/0, Krista Gross 6/8, Tiina Sten 5/1, Annika Holopainen 4/1, Linda-Lotta Lehtoranta 3/3, Anni Mäkitalo, Sofia Pelander.

Islanti:
Helena Sverrisdottir 28/9/6 syöttöä/3 riistoa.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot

 


Taru Tuukkanen jatkoi lauantaina huikeita otteitaan.
Vilma Kesänen pelasi lauantaina 50. naisten maaottelunsa.
Laura Wilson kunnostautui puolustuspäässä. Kuvat: Ville Vuorinen & Tomi Kaminen.