Suomen 16-vuotiaat pojat kärsivät Portugalin maaottelureissunsa toisessa ottelussa 55–76-tappion Belgialle. Belgia otti ottelun hallintaansa jo avauspuolikkaalla vahvemmalla fyysisyydellään, eikä Suomi onnistunut toisella puoliajalla kääntämään ottelun suuntaa riittävästi.
Suomen 18-vuotiaat pojat nappasivat ensimmäisen voittonsa B-divisioonan EM-kisoissa, kun Iso-Britannia kaatui Rijekassa 72–63. Sudenpennut rakensi johtonsa vahvan toisen neljänneksen aikana ja joutui vielä päätösjaksolla taistelemaan voitosta Iso-Britannian kirin jälkeen.
3×3-koriksen SM-kiertue rantautui tänään Kotkan Meripäiville.
Korisliiga-kauteen valmistautuva Lahti Basketball on kiinnittänyt pelinrakentajakseen 195-senttisen, 25-vuotiaan D’Maurian Williamsin NBA:n kehitysliigan (G-League) Maine Celticsin joukkueesta.
Suomen 16-vuotiaat pojat avasivat Portugalin maaottelurupeamansa vakuuttavalla 82–65-voitolla isäntämaa Portugalista Rio Maiorissa. Sudenpennut johti ottelua alusta loppuun ja rakensi eroa erityisesti vahvan avausneljänneksen sekä kolmannen jakson aikana.
Suomen 15-vuotiaat pojat aloittivat maaottelunsa Liettuassa 59–71-tappiolla. Tasaisena edennyt ottelu kääntyi Liettualle kolmannella neljänneksellä.
Suomen 16-vuotiaat tytöt kohtasivat Latvian toistamiseen Kisakalliossa. Sudenpennut paransi otteitaan edellisestä kohtaamisesta ja oli jälleen vahvempi toisella puoliajalla, mutta Latvian erinomainen heittopäivä siivitti vieraat 75–61-voittoon.
Suomen 18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat käynnistyivät Opatijassa äärimmäisen niukalla tappiolla. Sudenpennut johti Irlantia lähes koko ottelun, mutta Irlanti nousi viime hetkillä rinnalle ja ratkaisi 78–76-voiton viimeisellä sekunnilla.
Suomen 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloitti maaottelunsa vakuuttavasti Liettuassa. Sudenpennut johti ottelua alusta loppuun ja nappasi ensimmäisestä maaottelustaan 73–41-voiton Liettuasta.
Kokoonpanot miesten divisioonakaudelle 2026-2027 ovat vahvistumassa hyvää vauhtia. Pelaajasopimuksistaan tulevalle kaudelle ovat viime päivinä ilmoittaneet mm. Torpan Pojat, Äänekosken Huima, KaU Karkkila sekä Namika Lappeenranta.
Korisliigan viime vuosien kestomenestyjä Helsinki Seagulls on kiinnittänyt yksivuotisella sopimuksella Yhdysvaltain yliopistosarja NCAA:ssa Georgian huippuyliopistossa pelanneen ja Jamaikan maajoukkuettakin edustaneen 206-senttisen, 22-vuotiaan Justin Absonin.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi tappion Latvialle perjantaina pelatussa maaottelussa. Latvia ratkaisi ottelun vahvalla alulla ja vei ottelun voiton Sudenpentujen nousujohteisesta esityksestä huolimatta lukemin 59–53.
Suomalainen maajoukkuekoris jatkuu elokuussa kotiyleisön edessä. Susiladies järjestää 15.–16.8. kotiturnauksen Urhea-hallilla Helsingissä ja Susijengi kohtaa 21.8. Islannin Espoo Metro Areenalla valmistautuessaan MM-jatkokarsintoihin. Koripalloliitto kutsuu samalla seurat, joukkueet ja koko koripalloperheen ympäri Suomen käynnistämään omaa kauttaan yhdessä maajoukkueiden kanssa.
Hallitseva Korisliigan mestari Salon Vilpas on valmis syyskuussa alkavaan Korisliigaan sekä Mestarien liigan karsintoihin. Leikkauspöydälle joutuneen Aidan Hadawayn korvaaja on 201-senttinen, 26-vuotias De`Corian ”D.J” Jeffries
Korisliigan hallitseva SM-hopeamitalisti, Joensuun kestomenestyjä Kataja Basket on kiinnittänyt tulevan kauden kattavalla sopimuksella 192-senttisen, 24-vuotiaan takapelaajan Jalen Laken.
Viime päivinä ulkomaalaismiehistöään ahkerasti kiinnitellyt Lahti Basketball on kiinnittänyt kolmantena amerikkalaispelaajana joukkueeseensa 193-senttisen, 25-vuotiaan Jalen Barrin.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia