Tule ohjaajaksi -koulutus Savonlinnassa 7.12.

25.11.2015 Koripalloliiton ensimmäinen koulutustaso, Tule ohjaajaksi -kurssi, järjestetään Savonlinnassa 7.joulukuuta. Tule ohjaajaksi -koulutuksen tavoite on antaa aloittaville ja uusille ohjaajille perustietoja ja -taitoja lasten ohjaamisesta sekä innostaa ohjaajia etenemään koulutuspolulla.

Tule ohjaajaksi koulutus 7.12. Savonlinnassa. Ilmoittautuminen auki.

 

 

Kolmen tunnin iltakoulutuksen jälkeen toivotaan ohjaajien suuntautuvan jatkokoulutukseen, tasolle I.

 

 

Tule ohjaajaksi -koulutus (3 h) on tarkoitettu uusille ja aloittaville 6–11-vuotiaiden lasten ohjaajille ja valmentajille. Taustalla on halu auttaa tulevia ohjaajia alkuun ja innostaa uusia ihmisiä toimimaan ohjaajina ja valmentajina seuroissa.

 

 

Tule ohjaajaksi -koulutuksessa ei ole 15-vuoden suositusikärajaa, kuten peruskoulutustasolla (Taso I). Koulutus antaa lyhyen alustuksen ohjaajana toimimiseen. Tule ohjaajaksi -koulutus ei korvaa koripallon peruskoulutusta. Säännöllisesti ohjaajiksi ryhtyville suositellaan pikaisesti koripallon peruskoulutustasolle osallistumista heti koulutuksen jälkeen.

 

 

Tule ohjaajaksi -koulutus Savonlinna

Päivä

7.12.2015, maanantai

Aikataulu

18:00-21:00

luentotila

18:00-19:00

saliosio

19:00-20:00

luentotila

20:00-21:00

Paikka

Savonlinna

Kouluttaja

Kalle Bäck

Koulutuksen hinta on 70 euroa / henkilö, järjestävän seuran jäseniltä 35 euroa / henkilö. Koulutus laskutetaan jälkikäteen ja sen voi maksaa koulutusseteleillä.

Kaikkien koulutukseen ilmoittautuvien on ilmoittauduttava Ilmoittautumislomakkeella.

Mikäli seurasi haluaa järjestää koulutuksen, ole yhteydessä piia.kettunen@koripalloliitto.fi

 

 
27.2.2019 18:45 Koripalloliitto tiedottaa

II-tason koulutuskokonaisuus käynnistyy maaliskuussa - ilmoittautuminen päättyy 4.3.

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Ilmoittautuminen maaliskuussa alkavalle kurssille päättyy 4.3.

7.12.2018 13:06 Koulutus

NVS 2019: Seminaarin ohjelma on valmis

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 11. – 12.1.2019. Seminaarin ohjelma on nyt valmis, kun alle 16-vuotiaiden tyttöjen valmennusjohtoa esiintyy lauantain päätteeksi.

30.11.2018 12:48 Koulutus

NVS 2019: Joonas Iisalo ja Daniel Jansson mukaan Nuorisovalmennusseminaariin

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 11. – 12.1.2019. Seminaarin uusimmat esiintyjä ovat Joonas Iisalo ja Daniel Jansson.

25.11.2018 11:05 Valmentajat

NVS 2019: Martina Roos-Salmen aihe vahvistunut

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 11. – 12.1.2019. Lauantaina esiintyvän Martina Roos-Salmen esityksen otsikko on vahvistunut.

20.11.2018 11:53 Valmentajat

NVS 2019: Mikko Tupamäen aihe vahvistunut

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 11. – 12.1.2019. Perjantai-iltana esiintyvän Mikko Tupamäen esityksen otsikko on vahvistunut.

16.10.2018 18:51 Valmentajat

HKVT 2019 -kurssille haku käynnistyy tammikuussa

Huippukoripallovalmentajatutkinto (HKVT) on ylin Suomen Koripalloliiton järjestämä valmentajakoulutus. Koulutuksen avaintavoitteena on antaa valmiuksia toimia päävalmentajatehtävissä koripallossa. Kohderyhmänä koulutuksessa on kaikki tavoitteellisesta valmentamisesta sekä kansainvälisestä koripallosta kiinnostuneet koripallovalmentajat.

11.10.2018 14:44 Valmentajat

Lasten valmennuksen erityispiirteet koripallossa-koulutus marraskuussa Kisakalliossa

Koulutus on suunnattu lasten valmennuksessa mukana oleville, jo koulutus- ja valmennustaustaa omaaville valmentajille, jotka haluavat syventää osaamistaan nimenomaan lasten valmentamisessa. Koulutus järjestetään Kisakalliossa 10. - 11.11.2018. Ilmoittautuminen koulutukseen päättyy 5.11.

5.9.2018 11:50 Valmentajat

Minivalmennusseminaari Kisakalliossa 21. - 22.9.2018

Koripalloliitto järjestää 21. - 22.9. ensimmäisen Minivalmennusseminaarin Kisakalliossa, Susi Training Centerissä. Seminaarin ensimmäisiksi esiintyjiksi ovat jo aiemmin lupautuneet Maikku Miettinen, Juha Oikarinen, Petri Selkee, Petka Lehtinen ja Tristan Fay. Nyt esiintyjäkaarti on valmistunut, kun sitä täydentävät Martti Iivonen ja Ville Neva.

19.12.2017 Pohjoinen alue

Nuorisovalmennusseminaariin lisää majoitustilaa opistotasoisissa huoneissa

Nuorisovalmennuseminaariin on saatu lisää majoitustilaa. Lisämajoitustila on opistotasoisissa huoneissa ja huoneet ovat kahden hengen huoneita. Tällä hetkellä seminaariin on osallistumassa jo 150 valmentajaa.

22.11.2017 3x3

3x3 koripallo esittäytyy Nuorisovalmennusseminaarissa

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 12. – 13.1.2018. Lauantaina seminaarissa esittäytyy myös 3x3 - koriksen uusi olympialaji.

Näytä lisää vastaavia