FABC:n kansainvälinen valmentajaklinikka 2016: Gordon Herbert mukaan nimekkääseen esiintyjälistaan

27.6.2016 Suomen Koripallovalmentajat ry:n (FABC) vuosimallia 2016 järjestämän kansainvälisen valmentajaklinikan esiintyjälista on vahvistunut. Helsingissä 21.–24.7.2016 miesten U20 EM-kisojen yhteydessä järjestettävälle valmentajaklinikalle pääesiintyjäksi on saatu kiinnitettyä Partizan Belgradin serbialaisvalmentaja Alexandar Dzikic. Mukaan on saatu myös Bundesliigan vuoden valmentajaksi valittu Fraport Skylinersin Gordon Herbert. Muut esiintyjät ovat naisten maajoukkueen ja Susijengin pitkäaikainen apuvalmentaja Pekka Salminen, sekä Tanskan miesten maajoukkueen päävalmentaja Pieti Poikola.

Alexandar Dzikic on kokenut kansainvälinen valmentaja ja klinikkaesiintyjä, jonka meriittilistalta löytyy mm. kaksi kautta NBA-joukkue Minnesota Timberwolvesin apuvalmentajana, neljä Slovenian liigan mestaruutta (Olimpija Ljubljana ja Krka), FIBA EuroChallengen voitto 2011 (Krka), FIBA EuroCupin 3. sija 2012 (Lietuvos Rytas) ja Makedonian miesten maajoukkueen päävalmentajan pesti (2013-2015). Tällä hetkellä hän siis valmentaa legendaarista Partizan Belgradia Serbian liigassa.


Fraport Skylinersin Gordon Herbert tunnetaan hyvin suomalaisissa korispiireissä. Pitkän pelaajauran tehnyt Suomen passinkin omaavalta valmentajalta löytyy pitkä kansainvälinen meriittilista, mm. FIBA Europe Cupin mestaruus (Fraport, 2016), Bundesliigan vuoden valmentajan palkinto (Fraport, 2016), Suomen Cup mestaruus (Honka, 2009), NBA:n Toronto Raptorsin apuvalmentaja (2008-2009), Euroliigaa kreikkalaisen Aris BC:n valmentajana (2007-2008), Ranskan Cup mestaruus (Pau Orthez, 2007), Ranskan liigan vuoden valmentajan palkinto (Paris Basket Racing, 2005), Bundesliigan mestaruus (Frankfurt, 2004) ja Itävällan liigan vuoden valmentajan palkinto (Oberwart Gunners, 2000). Miesten maajoukkuetasolla Herbert on valmentanut Georgian maajoukkuetta (2005-2007).


Suomalaisvalmentajat Pekka Salminen ja Pieti Poikola ovat myös mukana klinikalla. Salmisen meriitteihin kuuluu mm. kaksi Ruotsin liigan mestaruutta Solna Vikingsin peräsimessä (2003, 2008) ja korisliigan mestaruus Joensuun Katajassa (2015). Salminen on ollut mukana Susijengin valmennusstaffissa jo vuodesta 2001. Tällä hetkellä hän toimii naisten maajoukkueen päävalmentajana sekä naisten korisliigaan nousseen HBA Helmi -joukkueen päävalmentajana.


Pieti Poikolalta löytyy mm. kolme korisliigan mestaruutta Tampereen Pyrinnön peräsimessä (2010, 2011 ja 2014) sekä korisliigan vuoden valmentajan palkinto samoilta kausilta. Tällä hetkellä hän toimii Tanskan miesten maajoukkueen ja korisliigajoukkue Kouvolan Kouvojen päävalmentajana.


FABC järjestää klinikan yhteistyössä Suomen Koripalloliiton kanssa. Klinikalla on mahdollista päivittää Koripalloliiton valmentajaluokitusjärjestelmän mukainen A- tai B-valmentajalisenssi kolmelle seuraavalle pelikaudelle (2016-19).

Klinikan ohjelma & aikataulu

Torstai 21.7. klo 10-12: Pieti Poikola: Match-Up Zone Defense
 klo 12-14: Alexandar Dzikic: Transition Offense
 klo 14-15: tauko
 klo 15-17: Pekka Salminen: Susi-Defense, the Concept and Drills
 klo 17-19: Alexandar Dzikic: Team Offense, General Ideas
Perjantai 22.7. klo 10-12: Gordon Herbert: Building an Offense
 klo 12-14: Alexandar Dzikic: Team Defense, General Ideas
 klo 14 -> U20 EM-kisojen pudotuspelien otteluseurantaa Helsingin Jäähallissa
Lauantai 23.7. klo 10-12: Gordon Herbert: Shooting & Special Situations
 klo 12-14: Alexandar Dzikic: 2-2-1 Zone Defense Back to Various Set Defense Options
 klo 14 -> U20 EM-kisojen pudotuspelien otteluseurantaa Helsingin Jäähallissa
Sunnuntai 24.7. klo 14 -> U20 EM-kisojen pudotuspelien otteluseurantaa Helsingin Jäähallissa

Hinnat, majoitus, ilmoittautuminen

Nelipäiväisen klinikan hinta FABC:n jäsenille on 199€ sisältäen klinikkaesitykset ja otteluliput Helsingin jäähallissa pelattaviin U20 EM-kisojen pudotuspeleihin 22.-24.7.2016. Klinikan normaalihinta ei-jäsenille on 229€. Ilmoittautuminen on käynnissä ja se tapahtuu FABC:n sivujen kautta:

http://fabcfinland.com/tapahtumat/ilmoittautuminen/

FABC:n tilitiedot klinikkamaksua varten:

IBAN: FI66 2290 1800 0302 67

SWIFT/BIC: NDEAFIHH

Ryhmäalennukset seuroille: ota yhteyttä FABC:hen (yhteystiedot alla).

Klinikka järjestetään Töölön Kisahallissa Helsingissä (Paavo Nurmen kuja 1 C, 00250 Helsinki). Klinikkapakettiin kuuluvat U20 EM-kisojen pudotuspelit pelataan Helsingin jäähallissa (Nordenskiöldinkatu 11-13, 00250 Helsinki).


Majoitusta klinikkavieraille tarjoaa Suomen Koripalloliiton yhteistyökumppani Elämysmatkat. Kisahallin ja jäähallin välittömässä läheisyydessä sijaitseva Crowne Plaza Helsinki (Mannerheimintie 50, 00260 Helsinki) majoittaa klinikkavieraat edullisesti. Mainitsemalla varauksen yhteydessä ”U20” saa 2HH erikoishintaan 114/yö tai 1HH 99€/yö. Hinnat sisältävät buffet-aamiaisen, saunan, kuntosalin ja nettiyhteyden. Huoneen voi varata numerosta +358 20 055 055 tai s-postitse my.reservation@restel.fi. Toimi nopeasti, sillä tarjoushinta loppuu 27.6. ja majoituspaikkoja on rajoitetusti.

Lisätiedot: Masa Kaminen/FABC, 0404102285, masakaminen(at)hotmail.com
 
19.3.2024 12:15 Koripalloliitto tiedottaa

Suomen koripallojoukkue matkaa innolla down-urheilijoiden MM-kisoihin Turkkiin

Trisome Games 2024 järjestetään Turkin Antalyassa 19.–26. maaliskuuta. Suomen down-koripallojoukkue osallistuu MM-kisoihin nyt toista kertaa.

14.3.2024 09:00 Koripalloliitto tiedottaa

Korissarjojen live-seuranta kotimaan sarjoissa kasvaa

Jatkossa kaikki 16-vuotiaiden ja sitä vanhempien sarjojen ottelut niin kilpa- kuin harrastesarjoissa kuuluvat live-seurannan piiriin. Muutos pitää sisällään myös kaikki aikuisten divisioonien ottelut.

26.10.2023 12:20 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliiton kauden 2023-24 aluesarjojen ilmoittautumiset avattu

Kevätkauden sarjailmoittautumiset alueen sarjoihin on avattu eLSA-sarjanhallintajärjestelmässä. Ilmoittautuminen kevätsarjaan on mahdollista 3.12.2023 asti. Vain kokonaan uudet joukkueet ilmoittautuvat järjestelmän kautta, sarjaa vaihtavat joukkueet ilmoittavat sarjavaihdoksesta sarjan järjestäjälle.

21.10.2023 14:05 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliiton syysliittokokous käsitteli lauantaina liiton edellistä tilikautta

Koripalloliiton tilikausi kääntyi niukasti tappiolliseksi. Kokouksen avauspuheenvuorossaan puheenjohtaja Timo Elo jakoi kiitosta rohkeille seuroille.

16.10.2023 10:42 Koripalloliitto tiedottaa

Lisää tilastointikoulutusta uusille tilastonpitäjille - tilastoinnin peruskurssi, osa II, 30.10.2023

Koripalloliitto järjestää tilastoinnin peruskurssin osa II maanantaina 30.10.2023 klo 18:00-20:00 Teams-koulutuksena.

13.10.2023 12:00 Koripalloliitto tiedottaa

Heini Santos on Koripalloliiton uusi viestintä- ja markkinointipäällikkö

Suomen Koripalloliiton uudeksi viestintä- ja markkinointipäälliköksi on nimitetty Heini Santos (os. Suokari). Santos aloittaa uudessa tehtävässään 16.10.2023.

6.10.2023 08:26 Koripalloliitto tiedottaa

Avoin kutsu jäsenseuroille Koripalloliiton liittokokoukseen 21.10.

Suomen Koripalloliiton syysliittokokous järjestetään lähikokouksena Hotelli Scandic Stationissa, Tampereella lauantaina 21.10. klo 11.00.

28.9.2023 12:00 Miesten I divisioona A

Uusi Koristv-palvelu välittää kaikki divisioonaottelut kotikatsomoihin

Tulevalla kaudella miesten I divisioona A ja B sekä naisten I divisioona näkyvät SolidSportin alustalle rakennetussa Koristv-palvelussa. Kaikki divisioonien ottelut tuotetaan automaattikameroilla.

11.9.2023 12:00 Koripalloliitto tiedottaa

Suomelle historiallinen hopea down-urheilijoiden EM-kisoista

Suomi kirkasti viime vuoden MM-nelossijaansa ja nappasi hopeiset mitalit Italian Padovassa käydyissä down-urheilijoiden EM-kisoissa.

1.9.2023 09:50 Koripalloliitto tiedottaa

Suomen korisjoukkue mukana down-urheilijoiden EM-kilpailuissa

Down-urheilijoiden kahdeksan lajin EM-kilpailut käydään 3.–10. syyskuuta Italian Padovassa. Lajeina kisoissa ovat yleisurheilu, koripallo, futsal, judo, uinti, taitouinti, tennis ja pöytätennis. Suomesta kisoihin lähtee yleisurheilijoita ja koripallojoukkue.

Näytä lisää vastaavia