Vielä ehtii hakea koripallon yläkoululeiritykseen Kisakalliossa

9.6.2017

Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaan kuuluva valtakunnallinen yläkoululeiritys jatkuu Kisakalliossa syyskuussa. Hakuaikaa on heinäkuun loppuun asti.

 

Lajiliittojen (koripalloliitto), Kisakallion urheiluopiston, Pääkaupunkiseudun Urheiluakatemian (URHEA) sekä Turun Seudun Urheiluakatemian (TSUA) kanssa toteutettava valtakunnallinen yläkoululeiritys järjestetään jälleen syksyllä. Hakuaika leiritykseen päättyy 30.7.2017.

 

Valtakunnallinen yläkoululeiritys on tarkoitettu tavoitteellisessa kilpaurheilussa mukana oleville 7–9 -luokan opiskelijoille (02–04 syntyneet).

 

Yhteistyöverkoston keskeisimpiä tehtäviä on huippu-urheilijoiden ja huipulle pyrkivien urheilijoiden valmennuksen tukeminen ja tehostaminen sekä urheilijoiden opiskelun tukeminen. Leirityksessä yhdistetään tavoitteellinen koulun käynti ja päivittäisen urheilutoiminnan kehittäminen leiritystoiminnan avulla.



Toimintaa on toteuttamassa eri tahojen ammattilaisverkosto, jonka päätehtävä on tarjota tukea kokonaisvaltaisesti nuoren urheilijan arkipäivään. Leirillä opetellaan taidot ja tuodaan työkalut taitojen kehittämiseen ja niitä harjoitellaan ja toteutetaan leirien välisellä ajalla jokapäiväisessä arjessa. Tarkoituksena on tukea urheilijan ympärillä olevaa tukiverkostoa, eli kehitystyötä tehdään urheilijan lisäksi yhteistyössä kodin, koulun ja seuran kanssa. Painopisteenä leiritysjärjestelmässä ovat koulu ja opiskelu, elämäntaidot sekä urheilullinen kehittyminen.