Juho Nenonen: ”Pystymme parantamaan keskiviikosta paljon”

4.5.2012 Vaikka Joensuun Kataja hävisi Korisliigan finaalien avausottelun Nilan Bisonsille, on taistelumieliala joensuulaisjoukkueessa korkealla. Pitkän poissaolon jälkeen ryminällä Katajan rotaatioon palannut Juho Nenonen, 24, tietää, millä keinoin biisonirynnistys saadaan pysäytettyä lauantaina Loimaalla.

Marginaalit finaalien ensimmäisessä osaottelussa olivat pienet ja joukkuetilastojen vertailussa Kataja ja Bisons olivat pitkälti samalla viivalla. Nenosen mukaan Kataja-leirissä on kuitenkin selvää, mitkä olivat asioita, joiden jäljiltä finaalien avausvoitto lipesi loimaalaisille.

– Pelissä oli muutama tilanne, joiden ansiosta Biisonit onnistui lisäämään johtoaan harppauksin. Ensimmäisellä puoliajalla meillä oli täydet mahdollisuudet tehdä taukojohdostamme paljon suurempi, mutta emme pystyneet silloin hyödyntämään tilaisuuksiamme. Toisella puoliajalla Bisons oli yksinkertaisesti parempi, Nenonen myöntää.

Kataja on lauantaina tiukassa paikassa, sillä Bisons lähtee Loimaan Liikuntahallilla pelattavaan toiseen osaotteluun herkullisista ennakkoasetelmista: yksikään joukkue ei ole pääsarjahistorian aikana kivunnut finaalisarjan voittojen 0-2-tappioasemasta mestaruuteen. Nenosen mukaan Kataja matkaa kuitenkin Loimaalle rauhallisin, luottavaisin mielin.

– Totta kai Bisons on erityisesti kotikentällään vaikea joukkue voittaa, mutta me tiedämme, mitä osaamme. Aivan kauden alusta asti joukkuepelimme avain on ollut puolustuspelaaminen, eikä yksi tappio muuta tilannetta mitenkään. Pystymme parantamaan puolustustamme paljon keskiviikosta, ja puolustuksen parantuminen avaa hyökkäyspelinkin.

Lonkkakalvon repeämästä kärsinyt Nenonen pelasi runkosarjakauden aikana vain kaksi ottelua, mutta Tapiolan Hongan kasvatti ei ole käyttänyt turhaa aikaa haaveiluun; sen sijaan Nenonen on rymistellyt kahdeksassa playoff-ottelussa 8,0 pistettä ja 3,5 levypalloa 20,1 minuutissa ottelua kohden ja tuonut kentälle kaukoheittouhkaa, kovuutta sekä helpotusta pitkän pään puolustamiseen.

– Nopeasta paluusta täytyy antaa kiitokset fysiikkavalmentajallemme Harri Yrttiaholle, joka on tehnyt kanssani päivittäin töitä leikkausta seuraavina kuukausina. Hän on sekä antanut minun tehdä oman kroppani tuntemusten mukaan että jarrutellut liiallista intoa. Tuntuma peliin on tällä hetkellä todella hyvä, Nenonen lataa.

Korisliigan toinen finaaliottelu Nilan Bisons – Joensuun Kataja Loimaan Liikuntahallilla lauantaina 5.5. klo 17:00. URHOtv televisioi ottelun.

Lisätietoja: Juho Nenonen


 
1.12.2025 22:38 Suomalaiset ulkomailla

Lilli Onnela nauttinut suuresta vastuusta – ”Aluksi tuli vähän shokkina”

Lilli Onnela otti tällä kaudella ensimmäisen askeleensa ulkomaille, kun hän siirtyi italialaisseura Faenzaan. Onnela on päässyt heti joukkueeseen ja maahan hyvin sisään ja ottanut ison roolin.

28.11.2025 10:10 Susijengi

Unkarin konkari Ilari Seppälä illan vastustajasta: ”Taitavia takamiehiä ja fyysisiä roolipelaajia”

Tänään perjantaina MM-karsintaurakkansa aloittavasta Susijengistä ylivoimaisesti eniten kokemusta illan vastustajasta on toista kauttaan Unkarin pääsarjaa pelaavalla Ilari Seppälällä. Unkarissa kovia teholukemia taiteileva Seppälä kertoo vakuuttuneensa paikallisten pelaajien taitotasosta ja pelikovuudesta.

26.11.2025 11:36 Susijengi

Elias Valtonen EM-kisamenestyksen jälkeen: ”Katseet on käännetty eteenpäin”

Elias Valtonen, 26, paistatteli kirkkaimmissa parrasvaloissa syyskuun EM-pudotuspeleissä täysonnistumisillaan Serbiaa ja Georgiaa vastaan. Ikimuistoisen EM-kisakesän jälkeen Susijengi valmistautuu pitkään MM-karsintarupeamaan ja Valtonen muistuttaa, että viime vuosien kehitysaskelista huolimatta töitä on tehtävä hartiavoimin arvokisaputken jatkamiseksi.

25.11.2025 11:11 Susijengi

Kapteeni Sasu Salin: ”Vieläkin huomaa pärjäävänsä nuorempien kyydissä”

Vielä viidentoista maajoukkuevuoden jälkeenkin susikapteeni Sasu Salin, 34, syttyy saadessaan pukea Suomi-paidan ylleen. Pronssiotteluun päättyneiden EM-kotikisojen jälkeen Susijengin ikäpresidentin seuraava tehtävä on luotsata nuori ja nälkäinen laumansa kohti Qatarin kesän 2027 MM-kisakenttiä.

24.11.2025 14:16 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen vei Euroliigan suomalaiskohtaamisen – ”Eipä saanut tehtyä pisteitä”

Perjantaina Beogradska Arenan pätsissä tarjottiin suomalaisittain harvinaista herkkua, kun kentällä nähtiin samanaikaisesti kaksi Susijengin pelaajaa Miikka Muurisen Partizanin isännöidessä Mikael Jantusen Fenerbahcea. Jantunen pääsi ottelun jälkeen paukuttelemaan henkseleitään voiton kunniaksi.

17.11.2025 23:15 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni palasi tuttuun maahan – ”Ranska on sopinut minulle hyvin”

Edon Maxhuni palasi vaiherikkaan viime kauden jälkeen täksi kaudeksi takaisin Ranskaan tehdessään sopimuksen Gravelines-Dunkerquen kanssa. Maxhuni on ollut alkukaudesta joukkueensa ehdottomia avainpelaajia.

11.11.2025 10:22 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen teki seurapäätöksensä EM-kisojen jälkeen – ”Luotin, että työpaikka löytyy kyllä”

Alexander Madsen teki päätöksen uudesta seurastaan EM-kisojen jälkeen suostuttuaan kreikkalaisseura Karditsan sopimustarjoukseen. Madsen on kauden edetessä ottanut isompaa roolia joukkueessa ja lähtee hyvässä vireessä tuleviin MM-karsintoihin.

3.11.2025 20:16 Suomalaiset ulkomailla

Sara Bejedi ottanut askeleita eteenpäin Turkissa – ”Olen saanut jo paljon oppia”

Sara Bejedi siirtyi kesällä kovaan Turkin liigaan Botasin joukkueeseen ja on ottanut heti ison roolin joukkueessa. Bejedi odottaa innolla myös ensi viikolla alkavia EM-karsintoja.

27.10.2025 15:57 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin uudessa tilanteessa Espanjassa – ”Meri-ilma ei tuoksu”

Kymmenen Espanjan ACB-kauden jälkeen Sasu Salin pelaa ensimmäistä kauttaan kakkostason Estudiantesissa. Uuden sarjatason lisäksi Salin on saanut totuttautua suurkaupungin sykkeeseen.

20.10.2025 23:41 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen aloittanut vahvasti Espanjassa – ”Sujunut positiivisesti”

Lotta-Maj Lahtinen pelaa jo kolmatta kauttaan Espanjan kovassa LF Endesassa. Täksi kaudeksi hän siirtyi Araskin joukkueeseen ja on aloittanut kauden erinomaisesti.

Näytä lisää vastaavia