Petri Virtanen EuroChallenge-avauksesta: ”Meillä on yllätysetu puolellamme”

23.9.2012 Joensuun Katajan seuraikoneihin kuuluva veteraanitakamies Petri Virtanen, 32, vietti päättyneen kesän Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen valmennusportaassa. Tiistaina Virtanen palaa tutumpiin kuvioihin vetämällä Katajan peliasun ylleen joensuulaisjoukkueen historian ensimmäisessä virallisessa kansainvälisessä ottelussa.

Säynätsalon Riennon kasvatin 130 ottelun mittaiseksi paisunut maajoukkueura tuli päätökseensä kesän 2011 EM-kisoissa. Virtasen kesän tähtihetki ajoittui alkusarjaotteluun Montenegroa vastaan, kun takamies saapui viime minuuteilla kentälle lopettamaan kolmosillaan vastustajajoukkue Montenegron voittopyristelyt.

 

Kesä 2012 oli uusi aluevaltaus Virtaselle, joka liittyi Pekka Salmisen ja Ilpo Rantasen matkaan Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen valmennusjohtoon. Takamieskonkarin ”ekologinen lokero” valmentajatroikassa löytyi nopsaan.

 

– Oli erittäin antoisa kesä. Vaikka takana onkin pitkä pelaajaura maajoukkueita myöten, pelin tarkastelu valmentajan näkökulmasta on paikoin hyvin erilaista kuin mihin pelaajana on tottunut, miettii 20-vuotiaiden miesten valmennusjohdossa takamiesten valmennukseen sekä vastustajien scouttaamiseen keskittynyt Virtanen.

 

Vaikka Virtasen mittariin tuli viikko sitten 32 vuotta täyteen, kehäkettu kiittelee valmennustehtäviä myös pedagogisesta näkökulmasta: kokenutkin pelaaja voi oppia uutta.

 

– Luulen, että valmentajan tehtävissä vietetyn kesän aikana matkaan tarttui yhtä jos toistakin, mitä voi tulevaisuudessa hyödyntää omalla urallaan. Tuli sellainen tunne, ettei vielä tiedäkään ihan kaikkea tästä lajista, Virtanen nauraa.

 

20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat päättyivät 22. heinäkuuta. Lyhyen loman jälkeen Virtanen palasi leipäpuunsa ääreen Pohjois-Karjalassa.

 

– Viikon verran käytiin perheen voimin katsomassa äitimuoria Keski-Suomessa ja sitten palattiin Joensuuhun remonttihommiin ja valmistautumaan kauteen. On ollut kiva päästä taas pelaamaan.

 

”Asetelmat ovat tutut”

 

Joensuun Katajan kausi 2011/12 päättyi neljännen finaaliottelun tappioon Loimaalla Nilan Bisonsia vastaan. Katajan taustaryhmä aloitti kauden 2012/13 mestaruusjahdin hyvistä asetelmista vahvistamalla joukkueen kehityskohtia läpi kesän, ja uuteen kauteen lähdettäessä lähtökohdat näyttävät valoisilta.

 

– Kyllähän tuossa pelaajamarkkinoiden suhteen takana on taas hyvä kesä. Olemme vahvoja ja monipuolisia joka pelipaikalla. Ikävä kyllä emme ole kuitenkaan päässeet vielä treenaamaan koko miehistöllä, kun Mäkäläisen Vesku on ollut Albania-matsissa saamansa tällin vuoksi vielä sivussa, Virtanen miettii.

 

Kataja aloittaa uuden kauden virallisesti tiistaina, kun viime kaudella Turkin liigassa seitsemänneksi sijoittunut Aliaga Petkim saapuu Joensuuhun Euroopan kolmoskilpailu EuroChallengen ensimmäiseen karsintaotteluun. Aliaga Petkim on karsinnan ehdoton ennakkosuosikki, mutta Lappeenrannan NMKY:n riveissä EuroChallengea kaudella 2007/08 pelannut Virtanen toteaa, ettei katsojien ole syytä tuijottaa liikaa papereihin.

 

– Tämähän on ihan täysin sama asetelma kuin syksyllä 2007 Lappeenrannan Namikan kanssa. Keravnosin (Kypros) piti olla ihan ylivoimainen meitä vastaan karsinnoissa, mutta me varmistettiin EuroChallengen lohkopaikka sitten vierasmatsissa. Se matsi kuuluu edelleen ihan oman korisuran kohokohtiin, huomauttaa kaudella 2007/08 EuroChallengen All Stars -otteluun valittu Virtanen.

 

– Nytkin näyttää siltä, että Aliaga Petkim on meitä kokeneempi, taitavampi ja pidempi, mutta meillä on yllätysetu puolellamme. Meidän on pelattava omilla vahvuuksillamme ja luottaa samanlaiseen puolustustyöskentelyyn, kuin mitä Susijengi kesällä esitti EM-karsinnoissa.

 

FIBA EuroChallengen karsintojen avausottelu Joensuun Kataja – Aliaga Petkim Joensuun Areenalla tiistaina 25.9. klo 18:30. Otteluun on vapaa pääsy.

 


 

 

 
22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

14.3.2024 11:13 Pääjuttu

Valmennusuralle hypännyt Jamar Wilson kehittää osaamistaan 2-tason valmentajakoulutuksessa

Susi Training Centerissä Lohjan Kisakalliossa kuuluu myöhään perjantai-iltana tossujen kirske ja pelin lomasta kuuluva esimerkillinen puhe pelaajien välillä. Kyseessä ei ole maajoukkue eikä seurajoukkue, vaan joukko valmentajia, jotka ovat kokoontuneet Lohjalle eri puolilta Suomea. Yksi heistä on vielä hiljattain treenannut samalla parketilla susilogo rinnassa.

26.2.2024 11:38 Susijengi

Alexander Madsen: ”Me pelataan parhaimmillamme, kun ollaan ärsyttäviä”

Alexander Madsen, 29, on hyvässä paikassa koripalloilijana. Susijengin ison pään kouvolalaislähtöinen luottomies on saanut räjähtävän startin alkuvuoteen 2024 Espanjan liigassa CB Andorran paidassa. Samaan aikaan Susijengissä Madsenin rooli on vanha tuttu ja hän uskoo, että paras tulos tulee, kun pidetään kiinni perusasioista.

24.2.2024 12:34 Susijengi

Remu Raitanen: ”Varmasti ikimuistoisimpia kokemuksia omalla uralla”

Susijengin tarkkakätinen laituri Remu Raitanen, 26, esiintyi ennakkoluulottomasti ja kellotti tehokkaat peliminuutit myöhään perjantai-iltana, kun Susijengi haastoi MM-hopeamitalisti Serbian sen kotihallissa Belgradissa. Raitasen mukaan Susijengi pystyi Belgradin kuurouttavassa metelissä haastamaan Serbian niin kauan kuin pysyi pelisuunnitelmassaan.

23.2.2024 10:50 Susijengi

Topias Palmi: ”Vastassa on yksi maailman parhaista joukkuepuolustuksista”

Jos Susijengi haluaa pelata voitosta Serbiaa vastaan myöhään tänä iltana Belgradissa, on sen onnistuttava puolustuspäässä täydellisesti ja käytettävä vapaat heittopaikkansa tuloksellisesti, kun niitä tarjoutuu. Haasteen ottaa innolla vastaan Tampereen Pyrinnön kasvatti Topias Palmi, 29, joka pelaa ammattilaisuransa parasta kautta Karhu Basketissa.

21.2.2024 11:03 Susijengi

Sasu Salin: ”Haetaan jengin kanssa uutta, liikkuvampaa ilmettä”

Kohta jo vuosikymmenen ajan isoja minuutteja Espanjan ACB-liigassa kellottanut Sasu Salin on tällä kaudella joutunut totuttelemaan uuteen rooliin, kun minuutit Lenovo Teneriffan seurajoukkueen kanssa ovat jääneet odotettua vähemmälle. Susijengissä Sasu on kuitenkin jälleen paljon vartijana, kun joukkue hakee EM-karsinnoissa Tanskan ja Serbian päänahkaa.

20.2.2024 10:34 Susijengi

Elias Valtonen: ”Susijengin paidassa on aina ekstralatausta”

Euran Veivin kasvatille Elias Valtoselle, 24, kuuluu hyvää. Haastavan viime kauden jälkeen ”Euran Jordani” löysi rytminsä Okinawan MM-kisakesänä ja kuluvalla kaudella hän on paaluttanut paikkansa Espanjan liigan pudotuspelipaikkaa jahtaavan Manresan rotaatiossa. Susijengi-ikkunaan Valtonen palaa ilon kautta ja hakemaan onnistumisia.

Näytä lisää vastaavia