14.5.2013 15:21 Kotkalainen KTP-Basket oli lähellä toista perättäistä finaalien vierasvoittoaan Loimaalla 27 minuutin ajan, mutta saatuaan tarvittavat stopit puolustuspäässä Bisons sai vastahyökkäys- ja heittopelinsä kulkemaan ja haki Suomen mestaruuden katkolle. KTP pelaa keskiviikkona Kotkassa selkä seinää vasten, mutta joukkueen pelinrakentaja Bojan Sarcevic uskoo pienten asioiden saattelevan kotkalaiset takaisin voittojen tielle.





KTP johti Loimaalla finaalien kolmannessa osaottelussa parhaimmillaan pistein 39–50, kun ottelun kolmas jakso oli ehtinyt vanheta kuusi minuuttia.
Bisons ei kuitenkaan suostunut häviämään kolmatta perättäistä kertaa kotonaan, vaan haki Kimmo Muurisen esimerkillä komennon takaisin puolustuspäässä, sai Martin Zenon johdolla vastahyökkäyspelinsä kuntoon ja katkaisi Kotkan liidon lopulla Mikko Koiviston kolmosilla.
KTP-miehistö oli hävityn ottelun jälkeen vaitonainen ja pettynyt, mutta tiistaiaamuna kotkalaisrivistöissä näkyi jälleen eloa.
– Katselimme pelin tänään ja huomasimme, että he pääsivät juoksemaan vastahyökkäyksiä muutaman hyökkäyspäässä tekemämme virheen jälkeen. Lopulta Nuutinen ja Koivisto pistivät kolme kolmosta sisään, emmekä enää toipuneet. Bisons pelasi hyvin, mutta saamme syyttää myös omia tarkkuusvirheitämme, KTP:n päiväharjoitusten jälkeen tavoitettu Sarcevic kertailee.
– Painostimme heitä pelisuunnitelmamme mukaan hyvin aggressiivisesti 25-26 minuuttia. Meillä oli kaikki edellytykset pitää johto loppuun asti, mutta niin ei eilen käynyt. Se oli kuitenkin vain yksi tappio, ja otamme siitä opiksemme.
Bosnialaislähtöinen Sarcevic, 25, on pelannut Suomessa pääsarjakoripalloa kaudesta 2006/07 asti. Sarcevic ehti pelata Korihaiden paidassa pudotuspelejä neljänä keväänä ja KTP:ssa yhtenä keväänä ennen ensimmäistä matkaansa finaaleihin.
Finaaleissa 8,7 pistettä, 3,7 levypalloa ja 2,7 syöttöä ottelukeskiarvoikseen rekisteröinyt Sarcevic on nauttinut loppuotteluiden ilmapiiristä.
– Olen viettänyt Suomessa jo monta vuotta, ja tämä on vasta ensimmäinen kerta, kun olen täällä toukokuun pelien aikaan. Sää on ollut positiivinen yllätys, Sarcevic naurahtaa.
– Ja finaalit ovat olleet todella ainutlaatuinen kokemus. Pudotuspelien ensimmäinen kierros on jo runkosarjaan nähden paljon intensiivisempää koripalloa, ja finaaleiden intensiivisyys on aivan omaa luokkaansa puolivälieriin nähden.
Sarcevicista on ottanut finaaleissa mittaa Korisliigan kaikkien aikojen heittoennätyksiä hätyyttelevä Bisons-kenraali Jeb Ivey, 32, joka jahtaa uransa toista mestaruutta. Ivey on takonut finaaleissa 12,7 pistettä, 5,3 syöttöä ja 1,7 levypalloa ottelua kohden.
– Nautin pelaamisesta Iveytä vastaan. Hän on kova jätkä; taitava, aggressiivinen, fiksu ja pakottaa vastustajansa keskittymään täydellisesti koko 40-minuuttisen ajan. Hänet päihittääkseen on kenen tahansa nostettava peliään uudelle tasolle.
Mestaruus on katkolla keskiviikkona Karhuvuoren Steveco Areenassa Nilan Bisonsille, eli KTP:n on voitettava keskiviikon peli saadakseen vielä mahdollisuuden kannatella Pantteri-patsasta. Tiistain päiväharjoitusten perusteella Sarcevic on valmis ennakoimaan, että KTP on kotikentällään iskussa.
– Katsoimme ottelutallennetta, palauduimme eilisestä ja teimme pieniä muutoksia. Kuten sanoin, teimme paljon asioita oikein jo eilen.
Kun KTP pelasi edellisen kerran kotikentällään, kotkalaisilla oli yksi kauden huonoimmista heittoilloistaan.
– Heitimme viimeksi kotonamme niin huonosti, että pitkät miehemme eivät saaneet yhtään tilaa korin alla ja teimme Bisonsin puolustuspelaamisesta todella helppoa. Heittopelimme on ilman muuta oltava paljon parempaa keskiviikkona, jos haluamme palata Loimaalle perjantaiksi, miettii Sarcevic.
– Teemme tarvittavat pienet hienosäädöt peliimme ja annamme kentällä varmasti kaikkemme voittaaksemme. Tarvitsemme myös kovaäänistä kotiyleisön tukea ja uskomme, että Karhuvuori on huomenna täynnä.
Korisliigan finaalien 4. osaottelu KTP-Basket – Nilan Bisons keskiviikkona 15. toukokuuta klo 18:30. URHOtv televisioi ottelun suorana 18:15 alkaen.
Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan Saarlouis Royals joutui taipumaan Saksan Bundesliigan pudotuspelien puolivälierissä. Lopputulosta lukuun ottamatta Koskimiehelle jäi kuitenkin positiivinen maku kaudesta.
Sara Bejedi pelasi vahvan kauden Turkin liigassa Botasin paidassa. Bejedi pääsi haastamaan itseään ja osoitti pärjäävänsä kovissa paikoissa.
Touko Tainamo suuntasi neljän yliopistovuoden jälkeen täksi kaudeksi Euroopan ammattilaiskentille tehdessään sopimuksen tshekkiläisen USK Prahan kanssa. Tainamo on nauttinut suurta vastuuta kauden aikana.
Emir Sulejmanovic lähti nuorena poikana Kaarinan Urasta maailmalle ja on pelannut Espanjan ACB-liigassa jo yli vuosikymmenen.
Susijengin tukipilariksi kasvanut Mikael Jantunen, 25, kertoo, ettei hänen uskonsa omiinsa hiipunut missään vaiheessa perjantain Belgia-vierasvoittoa, vaikka välillä näyttikin vaikealta. Jantunen ei kuitenkaan suostu tuulettelemaan voittoa ennen kuin Belgia on kaadettu tänään sunnuntai-iltana toistamiseen.
Saksan cupin Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana. Mestaruutta puolustaa Roosa Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Saarlouis Royals.
Ensimmäiset aikuisten arvokisansa Susijengin paidassa viime kesänä pelannut Andre Gustavson, 26, on käynnistänyt kansainvälisen ammattilaisuransa Belgian suurseura Filou Oostendessa. Kolmen kuukauden otannan perusteella Gustavson osaa kertoa, että illan MM-karsintavastustajan, Belgian, pelaajat ovat parhaimmillaan täsmällisessä taitokoripallossa.
Susijengi sai alkutalven elintärkeässä Ranska-voitossaan rutkasti apuja nuoremmalta kalustoltaan, mutta myös senioriosaston sentteri Alexander Madsen säästi parhaansa ratkaisuhetkille. Jo vuosikymmenen päivät susipaitaa kantanut Madsen, 31, kehuu vuolaasti nuorta susipolvea, mutta luottaa kokemuksensa kantavaan vielä pitkään.
Jo vuosien ajan Susijengin tulevaisuuden runkopelaajaksi uumoiltu Mustapha Amzil, 24, teki odotetun maajoukkuedebyyttinsä viime kesänä ja loisti avainroolissa joulukuussa, kun Susijengi kaatoi kotonaan Ranskan. Talven MM-karsintaikkunan alkaessa Amzil kertoo olevansa valmis mihin tahansa rooliin pitkällä matkalla kohti Qatarin MM-parketteja.
Lassi Nikkarisen ensimmäinen kausi Euroopassa ei ole ollut kaikista helpoin. Nyt Nikkarinen on löytänyt paikan, jossa häneen luotetaan.