Möttölä ja Koponen: ”Meillä on uskomaton joukkue”

9.9.2013 00:05 Susijengin johtotähtiin kuuluvat Hanno Möttölä ja Petteri Koponen saattoivat EM-jatkosarjapaikan varmistaneen Venäjä-jatkoaikavoiton jälkeen vain haukkoa henkeään ja hymyillä kuvaillessaan joukkueensa taistelutahtoa.

Venäjä-ottelun sydämen pohjasta kantautuneisiin tuuletuksiin päättänyt Möttölä oli pelin tauottua niin suomalaisen kuin kansainvälisenkin median lemmikki.

 

149 miesten maaottelua pelanneen Helsingin NMKY:n kasvatin kuusi viimeisintä maajoukkuevuotta ovat tarjonneet uskomattomia hetkiä vuosi toisensa jälkeen, ja niistä kolme tuoreinta neljän päivän sisään Slovenian EM-kisanäyttämöillä.

 

– Upea, aikainen synttärilahja mulle ja Teemulle (Rannikko). Päätettiin, että voitetaan mennään jatkoon, ettei tarvitse vilkuilla muiden suorituksia. Aika kivaa tämä on, Möttölä hehkui.

 

Venäjääkin vastaan Suomi oli pitkään ongelmissa heittopelinsä kanssa ennen kuin Shawn Huff otti ratkaisut omiin käsiinsä neljännen jakson puolivälissä. Susijengi ei kuitenkaan missään vaiheessa lakannut uskomasta itseensä.

 

– Koko joukkue heitti 75 minuuttia tavalla, jolle en edes löydä adjektiivia, mutta kyse on kokonaisuudesta, Möttölä muistuttaa.

 

– Esimerkiksi Italia, turnauksen paras hyökkäysjoukkue, teki eilen meitä vastaan vain 62 pistettä. Tiesimme, että jossain vaiheessa heiton on pakko alkaa pudota. Raudat ovat kolisseet, mutta lopussa heitot alkoivat löytää koriin.

 

Koponen: ”Aina löytyy joku ratkaisemaan pelejä”

 

Susijengin avauspelinrakentaja Petteri Koponen on ollut kaikissa neljässä EM-kisaottelussa vastustajien erikoisvartioinnissa, eikä MaSu-Basketin kasvatti päässyt Venäjä-pelissäkään helpolla.

 

Vaikka Koposen heitto ei ole pudonnut tuttuun malliin, toisia EM-kisoja pelaavansa takamies jakoi Venäjä-pelissä 11 syöttöä sekä säkitti kahdeksan pistettä tärkeimmillä mahdollisilla hetkillä neljännen jakson ja ensimmäisen jatkoajan taitteessa.

 

– Tietenkin itseä harmittaa vähän kun tietää, että voi pelata paremminkin, mutta jatkopaikkamme kertoo joukkuepelaamisestamme. Jos jollakulla ei uppoa, aina löytyy joku ratkaisemaan pelejä, Koponen muotoili.

 

Susijengi on virittelemässä suurta eurooppalaista koripallosensaatiota kaikilla mittapuilla. Koposen mukaan altavastaajan asema sopii joukkueelle.

 

– Tämän tason joukkueita vastaan emme ole ennakkosuosikkeja. Olemme kuitenkin osoittaneet pystyvämme voittamaan tällä tasolla, eikä asetelma muuksi muutu, jatkoi Koponen.

 

– Tuskinpa kukaan tämän joukkueen ulkopuolelta uskoi jatkopaikkaamme. Joukkuepelimme on kuitenkin niin iso vahvuus, että kun maltamme vetää matsi kerrallaan ja pitäytyä omassa pelissä, meillä on mahdollisuudet vaikka mihin. Meillä on uskomaton joukkue.

 

Möttölä: ”Kaksi pistettä Kreikkaa vastaan kelpaavat”

 

Susijengin alkulohkourakka päättyy maanantai-iltapäivän Kreikka-otteluun. Kreikka hävisi sunnuntai-illansuussa Italialle, joten Kreikka-Suomi-pelissä ratkotaan D-lohkon kakkos- ja kolmossijat.

 

– Kaksi vuotta sitten Liettuan kisoissa menimme jatkosarjaan ilman pisteitä, ja nyt sellaisia olisi tarjolla. Kaksi pistettä Kreikkaa vastaan jatkopeleihin kelpaavat, Möttölä lausuu.

 

Valmistautuminen otteluun perinteikästä eurooppalaista menestyjää, Kreikkaa, vastaan on jo täydessä käynnissä. Susijengillä on tehtävä suoritettavanaan.

 

– Nyt juhlitaan kaksi tuntia, sitten istutaan videoiden ääreen ja keskitytään Kreikka-peliin. Jos ketsuppipullon tukos aukeaa huomenna, mitä vain voi tapahtua, Möttölä muotoili Venäjä-matsin päättymisen jälkeen.

 

Lisätietoja: Hanno Möttölä

 

Lisätietoja: Petteri Koponen
 
24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

25.2.2018 12:15 Haastattelu

Shawn Huff: ”Mitä haastavammat lähtökohdat, sen suurempi merkitys yleisön tuella”

Susijengin sunnuntain MM-karsintaottelu Bulgariaa vastaan nousee arvoon arvaamattomaan, kun joukkueet paaluttavat lähtöasemiaan ensimmäisen karsintavaiheen huipentumaan ensi kesänä. Susijengin kapteeni Shawn Huff toivoo yleisön löytävän tiensä Helsingin Jäähallin lehtereille illalla sankoin joukoin auttamaan työvoiton hakemisessa.

21.2.2018 09:20 Haastattelu

Jamar Wilson: ”Meidän tulee olla varpaillamme Islannin varalta”

Euroopan MM-karsintojen jatkumiseen on enää kaksi yötä, ja Susijengi jatkaa helmikuun karsintaleiritystään Helsingissä tutulla miehistöllä. Maanantai-iltana Ranskasta Suomeen saapunut pelinrakentajaveteraani Jamar Wilson juhlii torstaina 34-vuotispäiväänsä ja toivoo syntymäpäivälahjakseen voitokasta iltapuhdetta perjantaina Reykjavikissa.

20.2.2018 Haastattelu

Erik Murphy: “Meidän on pelattava omantyylistämme peliä”

Susijengi kohtaa tulevana viikonloppuna helmikuun MM-karsintaotteluissaan Islannin ja Bulgarian. Joukkue kokoontui maanantaina yhteen hiomaan valmiuttaan perjantain ja sunnuntain koitoksiin ja avainpelaajan manttelia sommitellaan viidettä vuottaan Susijengiä edustavalle Erik Murphylle, 27, joka on viettänyt alkuvuoden kotikonnuillaan Yhdysvalloissa.

16.2.2018 Haastattelu

Susijengi-debytantti Elias Valtonen täynnä odottavaa innostusta

Perjantaina julkistetussa Susijengin helmikuun MM-karsintaringissä kuopuksen paikan vie helsinkiläistä HBA-Märskyä miesten divarissa edustava 18-vuotias Euran Veivin kasvatti, 198-senttinen Elias Valtonen. Kunnioittavan uran nuorten maajoukkueissa tehnyt Valtonen ottaa paikan Susijengissä vastaan nöyrästi, mutta ennakkoluulottomasti.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

11.2.2018 EM-karsinnat

Susiladies-valmentaja Jussi Räikkä: ”Henkinen kapasiteetti saatava paremmin käyttöön”

Suomen naisten maajoukkueen valmentaja Jussi Räikkä näkee, että nuori joukkue on mennyt marraskuusta paljon eteenpäin, mutta kaipaa parketille vielä lisää pelirohkeutta.

8.2.2018 10:30 EM-karsinnat

Susiladiesin Taru Tuukkanen: ”Voitto Romaniasta on ainoa tavoite”

Yksi kaikkien aikojen suomalaiskoripalloilijoista Taru Tuukkanen, 40, palasi kuunvaihteessa takaisin Suomen kotikamaralle kahden Espanjassa vietetyn kuukauden jälkeen. Hyvinkään Pontevan tähtipelaaja valmistautuu kohtaamaan Susiladiesin paidassa lauantaina 10. helmikuuta Töölön Kisahallissa Romanian EM-karsintaottelussa, jonka ainoana tavoitteena on Tuukkasen mukaan voitto.

3.2.2018 11:10 Haastattelu

Kapteeni Huff: ”Kiinan MM-kisat on luonteva osa jatkumoa”

Koperin hurmos Slovenian kisoissa, Susijengin fani-ilmiön räjähdysmäinen lisääntyminen Bilbaon MM-kisoissa, koko Suomen yhdistäneet EM-kisat Helsingissä – Susijengi on kokenut kuluvalla vuosikymmenellä ikimuistoiset kisat toisensa perään. Kapteeni Shawn Huff, 33, pitää Kiinan vuoden 2019 MM-kisoja luontevana jatkumona arvokisaputkelle ja Susijengin tarinalle.

28.1.2018 Haastattelu

Linda-Lotta Lehtoranta: ”Kentälle pääseminen itsessään jo aika hienoa”

Susiladiesin kulmakivi Linda-Lotta Lehtoranta, 26, teki lauantaina paluun parketeille puolentoista vuoden tauon jälkeen, kun Peli-Karhut voitti Espoo Basket Teamin vieraskentällä. Euroopan ammattilaissarjoissa marinoitunut Lehtoranta oli ottelun jälkeen äärimmäisen iloinen, että pääsi jälleen pelaamaan

Näytä lisää vastaavia