Tommi Huolila: ”En olisi ikinä uskaltanut odottaa itseltäni tätä”

20.5.2015 16:47 Koripallokevään ratkaisevat ottelut ovat otollista aikaa sankareille. Kevään 2015 Korisliigan finaalien sankareiden joukkoon nousi lähes tuntemattomuudesta Salon Vilppaan juniorimyllyn kasvatti Tommi Huolila, 22, joka ampaisi arvoon arvaamattomaan Kataja-sentteri Tom Knightin kauden päättäneen loukkaantumisen jälkeen.

"Ennen en tiennyt kuka on Huolila, nyt tiedän”, twiittasi Suomi-koriksen ykköstähti Petteri Koponen Korisliigan mestaruuden ratkaisseen viidennen finaaliottelun jälkeen.

Koposen suitsutussanat osuivat oikeaan, sillä on huomionarvoista, että Huolila viimeisteli ensimmäisellä Joensuun kaudellaan runkosarjan aikana joukkueelleen roolipelaajalle ominaiset 4,7 pistettä ja 3,4 levypalloa ottelua kohden.

Kun Kataja-sentteri Tom Knight loukkaantui toisen finaaliottelun alkumetreillä, oli selvää, että Huolilan tulisi venyä parhaimpaansa ja sen yli, jos Kataja Basket tahtoisi tuuletella seurahistoriansa ensimmäistä mestaruutta. Salolaislähtöinen korinaluspelaaja ylitti kaikki odotukset keräämällä kolmannessa finaaliottelussa 12 pistettä ja viisi levypalloa ja mestaruuden ratkaisseessa ottelussa 21 pisteen ja seitsemän levypallon saldon.

– En minä juurikaan seuraa twittereitä ja muita, mutta kyllähän se pienen hymyn sai huulille kun huomasin, että Koponen oli pannut merkille, Huolila muotoilee vaatimattomana.

– Kun toisen finaaliottelun jälkeen tiesimme Tomin olevan loppusarjan sivussa, iski aikamoinen jännitys päälle. Oli aika paljon väännettävää omien ajatusten kanssa, että sai käännettyä tilanteen niin, että uskalsi nauttia tilanteesta ja pelata.

”Tee mitä osaat ja tee täysillä”

Valmennusjohdon, kanssapelaajien ja seurajohdon suhtautuminen Knightin loukkaantumisen jälkeiseen tilanteeseen helpotti Huolilan sopeutumista.

– Teemu (Rannikko) alkoi toisen finaaliottelun jälkeen treeneissä selittää minulle hyökkäyspään pelejä niin kuin olisin aina ollut aloitusviisikossa. Teemu halusi, että pelaamme tiettyjä asioita minun kauttani ja että minulle pelattaisiin varta vasten korintekopaikkoja, Huolila kertaa.

– Pekka (Salminen) korosti, että mitään erikoisempaa ei tarvitse tehdä, kunhan pelaan mahdollisimman kovaa ja annan kaikkeni. Samalla taustoista tuli viestiä, että mene ja anna kaikkesi – tee mitä osaat ja tee täysillä. Siten minullekin tuli sellainen olo, että ei tässä mitään hätää ole.

Huolila oli lähellä Korisliigan läpimurtoaan syyskaudella, kunnes nilkkavamma pakotti nuoren miehen ottamaan vauhtia sairastuvan kautta. Vaikean kevään jälkeen Huolilan lopullinen läpimurto liigatasolle tapahtui parhaassa mahdollisessa tilanteessa.

– Nilkkavamman jälkeen ei tuntunut lukko millään aukeavan, vaikka kuinka laitoin treenitunteja alle ja tein kaikkeni. En olisi itse ikinä uskaltanut odottaa itseltäni finaaleissa tällaista suoritusta. Jos olisi kysytty ennakkoon, uskotko vetäväsi tällaiset finaalit, en varmasti olisi osannut ennakoida tätä.

Tulevaisuudensuunnitelmat pysyvät ennallaan

Huolilan suorituksen arvoa nostaa entisestään se, että mies väänsi Korisliigan kolme viimeistä finaalia korin alla tasaväkisesti vastakkain Susijengin teräsmiehen ja liigaikoneihin lukeutuvan Bisons-sentteri Tuukka Kotin kanssa, jonka Huolila laskee yhdeksi esikuvistaan.

– Mitä kauden aikana katsoin Bisonsin pelejä, aina tuntui siltä, että jos Bisons on häviöllä, Tuukka pistää isomman vaihteen silmään ja ratkaisee pelin. Finaaleissa ehdoton avaintekijä oli, että Tuukkaa piti saada hidastettua ja kaikki tilanteet, joissa sain Tuukkaa kuriin, olivat meille plussaa, Huolila arvioi.

– Mestaruuden ratkettua Tuukka tuli antamaan rohkaisevat kommentit, kehui finaaleja ja onnitteli mestaruudesta. Tuntui aika hyvältä, että Tuukalta tuli tällainen tunnustus.

Vaikka Huolilan osakkeiden arvo pelaajamarkkinoilla kohosi varmasti pilviin finaalien jälkeen, sentteri kertoo pitävänsä jalat tiukasti maassa.

– Olen päättänyt jo sen, mitä korikselta haluan, ja aion jatkaa sillä tiellä. Se on paljon yhtä kautta pitkäjänteisempi suunnitelma. Totta kai sain finaaleista mahtavan itsevarmuusbuustin, joten mikäs tässä lähtiessä kahden viikon päästä kesätreeneihin kohti uusia haasteita.

Lisätietoja: Tommi Huolila
 
2.2.2026 21:45 Suomalaiset ulkomailla

Cup-voitto maistui Sasu Salinille – ”Aina mukava voittaa jotain”

Sasu Salin sai kaappiinsa uuden pokaalin, kun Estudiantes juhli Copa Españjan voittoa. Kokeneelle Susijengi-kipparille pokaalit ovat alkaneet iän myötä maistua entistä paremmalle.

30.1.2026 13:45 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijäsellä monivaiheinen alkukausi – ”Tämä on bisnestä ja tilanteet muuttuvat”

Anniina Äijänen vaihtoi tammikuussa seuraa, kun hän siirtyi Espanjan pääsarjan Esteponasta Italian Serie A2:n San Salvatoreen. Äijäsen alkukauteen mahtui haasteita, mutta hän katsoo positiivisin mielin eteenpäin.

19.1.2026 23:07 Suomalaiset ulkomailla

Andre Gustavson odotti oikeaa askelta eteenpäin – ”Paljon kiinni myös tuurista”

Jo muutaman kesän Susijengin vakionimiin ja EM-nelonen Andre Gustavson, 26, joutui odottamaan aina joulukuulle saakka ennen kuin ovet ulkomaille avautuivat. Lopulta seuraksi tuli Belgian mahtiseura Oostende.

5.1.2026 15:37 Suomalaiset ulkomailla

Veera Pirttisellä erikoinen haaste Englannissa – ”Paikallista aksenttia on välillä vaikea ymmärtää”

Veera Pirttinen on pelannut Euroopassa ammattilaisena aiemmin Islannissa, Saksassa, Espanjassa sekä Slovakiassa ja otti uuden suunnan siirtyessään Iso-Britanniaan Manchester Basketballin joukkueeseen. Pirttinen on sopeutunut hyvin uuteen haasteeseen, vaikka yllättäviä ongelmiakin on ollut.

22.12.2025 21:35 Suomalaiset ulkomailla

Mustapha Amzil saanut hyvän startin ammattilaisuralleen – ”Olen pelannut tasaisesti”

Mustapha Amzil, 24, vietti edelliset viisi kautta USA:n yliopistosarjassa Daytonissa ja New Mexicossa, mutta palasi takaisin vanhalle mantereelle tänä kesänä. Amzil on aloittanut ammattilaisuransa vahvasti Kosovon tuplamestari Trepcan joukkueessa.

8.12.2025 15:20 Suomalaiset ulkomailla

Perttu Blomgrenin odotus kannatti – ”Olen tosi tyytyväinen”

Susijengin takamies Perttu Blomgren joutui odottelemaan lokakuun puoliväliin saakka ennen kuin uusi joukkue löytyi. Odotus kuitenkin kannatti, sillä Blomgren sai hakemansa siirryttyään Saksan hallitsevan cup-mestari Mitteldeutscherin joukkueeseen.

1.12.2025 22:38 Suomalaiset ulkomailla

Lilli Onnela nauttinut suuresta vastuusta – ”Aluksi tuli vähän shokkina”

Lilli Onnela otti tällä kaudella ensimmäisen askeleensa ulkomaille, kun hän siirtyi italialaisseura Faenzaan. Onnela on päässyt heti joukkueeseen ja maahan hyvin sisään ja ottanut ison roolin.

28.11.2025 10:10 Susijengi

Unkarin konkari Ilari Seppälä illan vastustajasta: ”Taitavia takamiehiä ja fyysisiä roolipelaajia”

Tänään perjantaina MM-karsintaurakkansa aloittavasta Susijengistä ylivoimaisesti eniten kokemusta illan vastustajasta on toista kauttaan Unkarin pääsarjaa pelaavalla Ilari Seppälällä. Unkarissa kovia teholukemia taiteileva Seppälä kertoo vakuuttuneensa paikallisten pelaajien taitotasosta ja pelikovuudesta.

26.11.2025 11:36 Susijengi

Elias Valtonen EM-kisamenestyksen jälkeen: ”Katseet on käännetty eteenpäin”

Elias Valtonen, 26, paistatteli kirkkaimmissa parrasvaloissa syyskuun EM-pudotuspeleissä täysonnistumisillaan Serbiaa ja Georgiaa vastaan. Ikimuistoisen EM-kisakesän jälkeen Susijengi valmistautuu pitkään MM-karsintarupeamaan ja Valtonen muistuttaa, että viime vuosien kehitysaskelista huolimatta töitä on tehtävä hartiavoimin arvokisaputken jatkamiseksi.

25.11.2025 11:11 Susijengi

Kapteeni Sasu Salin: ”Vieläkin huomaa pärjäävänsä nuorempien kyydissä”

Vielä viidentoista maajoukkuevuoden jälkeenkin susikapteeni Sasu Salin, 34, syttyy saadessaan pukea Suomi-paidan ylleen. Pronssiotteluun päättyneiden EM-kotikisojen jälkeen Susijengin ikäpresidentin seuraava tehtävä on luotsata nuori ja nälkäinen laumansa kohti Qatarin kesän 2027 MM-kisakenttiä.

Näytä lisää vastaavia