Susijengi-kippari Shawn Huff: ”Liettua pitää saada pois mukavuusalueeltaan”

7.8.2015 EM-finalistit peräkkäisinä viikonloppuina kohtaavan Susijengin Shawn Huff, 31, peri tänä kesänä tehtävän, joka on viimeiset 15 vuotta kuulunut yksinoikeudella Hanno Möttölälle. Uunituore Susijengin kapteeni ”linkkuveitsi” Huff johdattaa joukkonsa sensaatiomaisen Ranska-voiton jälkeen kohtaamaan vuoden 2013 toisen EM-finalistin Liettuan heidän kotikentällään.


Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann kehui Huffia vuolaasti, kun 198-senttisen ”swingmanin” kapteenin pesti julkistettiin. Susijengi-kipparin tehtävään kuuluu toimia valmennuksen ja pelaajien äänitorvena molempiin suuntiin.

- Toimin vähän kuin välikätenä pelaajien ja valmennuksen välillä. Vähän enemmän tulee pikkujuttuja ja järjestelyjä kuin rivipelaajana. Valmentajat kysyvät juttuja minulta ja minä vien heidän päätöksensä pelaajien tietoon, Huff kertoo.

Ranska-pelissä nähtiin jo se kapteenien kevyempi huumoripuoli, kun puoli tuntia ennen peliä Susijengi valmistautui juoksemaan kentälle pukukopista. Susijengin tulokas Alexander Madsen päätyi juoksemaan yksin sivurajalle asti Huffin pidätellessä muuta laumaa takanaan hymyssä suin.

- Ihan perusjuttuja, nuorille pitää tehdä näitä, kun he ovat aina intoa täynnä. ”Mädi” ehti siinä jo aika pitkän matkan juosta, kunnes ymmärsi katsoa taakseen, Huff naureskelee.

- Ei me muuten pahemmin jekutella toisiamme. Enemmänkin on semmoisia hyvämielisiä sanakamppailuja.


”Voittojenkin jälkeen pitää olla itsekriittinen”


Suomi voitti viime viikonloppuna Hakametsän Jäähallissa hallitsevan Euroopan mestari Ranskan jännittävien vaiheiden jälkeen. Susijengin ensimmäisen neljänneksen heittoralli oli niitä yksittäisiä reilu vartin hetkiä, jotka varmasti piirtyvät jokaisen koripallofanin verkkokalvoille pitkäksi aikaa.

Hengästyksen jälkeen on kuitenkin aika katsoa taaksepäin. Susijengin puolustus piti ranskalaiset vain 67 pisteessä läpi ottelun, Suomi menetti pallon vain 7 kertaa, mutta myös heitti kehnosti kaaren takaa avausneljännestä lukuun ottamatta. Parannettavaa ja opittavaa jäi jatkuvaan prosessiin, jota kehittymiseksi kutsutaan.

- Se oli todella iso voitto. Yleensä tappiot ovat ne, joista oppii helpommin, mutta meidän pitää voittojenkin jälkeen oppia olemaan itsekriittinen ja löytämään asiat, joissa on parannettavaa. Pitää opetella voittamisen kulttuuria.

Susijengin kokeneet runkopelaajat käsittävät yhteisen kehittymisen mielenlaadun. Sudenpolun käyneet nuoret pelaajat tuntuvat tulevan samasta muotista eikä konkareiden tarvitse heitä yksitellen napata vahtiinsa.

- Ei näitä nuoria kenenkään tarvitse ottaa siipiensä alle, kun he ovat fiksua ja hyväkäytöksistä porukkaa. Korispiirit ovat lopulta pienet, joten joku aina tuntee nämä uudet pelaajat tai on treenannut heidän kanssaan. Esimerkiksi Laurin (Markkasen) tunnen jo alkukesästä avoimista treeneistä.


Susijengin megahaaste: EM-finalistit peräkkäisinä viikonloppuina


Susijengi kohtaa lauantaina vierasottelussa Liettuan, joka on pienestä koostaan ja väestöpohjastaan huolimatta koripallon suurmaa, joka on toiminut myös tietynlaisena mittapuuna Susijengille viimeisen kymmenen vuoden ajan.

- Liettuassa on hieno koripallokulttuuri ja joukkue on todella fyysinen. Meidän tapaan he liikuttavat palloa hyökkäyksessä ja puolustavat aggressiivisesti. Hienoa on, että pystymme kehittämään omaa pelaamistamme noin hyvää joukkuetta vastaan.

Liettua on jo pelannut ensimmäisen harjoitusottelunsa, kun liettualaiset voittivat olympiakarsintoihin valmistautuvan Australian kahdesti viikko sitten.

- Lähdemme pakottamaan puolustuksella liettualaiset pois omalta mukavuusalueeltaan. Hyökkäyksessä taas pyrimme liikuttamaan palloa ja löytämään vapaan miehen.

Susijengi kohtaa Liettuan Alytusissa lauantaina 8.8. kello 19:00. Seuraavan kerran Susijengi esiintyy kotiyleisönsä edessä 28.8. Helsingin Jäähallissa Ukrainaa vastaan.

 

 
24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

25.2.2018 12:15 Haastattelu

Shawn Huff: ”Mitä haastavammat lähtökohdat, sen suurempi merkitys yleisön tuella”

Susijengin sunnuntain MM-karsintaottelu Bulgariaa vastaan nousee arvoon arvaamattomaan, kun joukkueet paaluttavat lähtöasemiaan ensimmäisen karsintavaiheen huipentumaan ensi kesänä. Susijengin kapteeni Shawn Huff toivoo yleisön löytävän tiensä Helsingin Jäähallin lehtereille illalla sankoin joukoin auttamaan työvoiton hakemisessa.

21.2.2018 09:20 Haastattelu

Jamar Wilson: ”Meidän tulee olla varpaillamme Islannin varalta”

Euroopan MM-karsintojen jatkumiseen on enää kaksi yötä, ja Susijengi jatkaa helmikuun karsintaleiritystään Helsingissä tutulla miehistöllä. Maanantai-iltana Ranskasta Suomeen saapunut pelinrakentajaveteraani Jamar Wilson juhlii torstaina 34-vuotispäiväänsä ja toivoo syntymäpäivälahjakseen voitokasta iltapuhdetta perjantaina Reykjavikissa.

20.2.2018 Haastattelu

Erik Murphy: “Meidän on pelattava omantyylistämme peliä”

Susijengi kohtaa tulevana viikonloppuna helmikuun MM-karsintaotteluissaan Islannin ja Bulgarian. Joukkue kokoontui maanantaina yhteen hiomaan valmiuttaan perjantain ja sunnuntain koitoksiin ja avainpelaajan manttelia sommitellaan viidettä vuottaan Susijengiä edustavalle Erik Murphylle, 27, joka on viettänyt alkuvuoden kotikonnuillaan Yhdysvalloissa.

16.2.2018 Haastattelu

Susijengi-debytantti Elias Valtonen täynnä odottavaa innostusta

Perjantaina julkistetussa Susijengin helmikuun MM-karsintaringissä kuopuksen paikan vie helsinkiläistä HBA-Märskyä miesten divarissa edustava 18-vuotias Euran Veivin kasvatti, 198-senttinen Elias Valtonen. Kunnioittavan uran nuorten maajoukkueissa tehnyt Valtonen ottaa paikan Susijengissä vastaan nöyrästi, mutta ennakkoluulottomasti.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

11.2.2018 EM-karsinnat

Susiladies-valmentaja Jussi Räikkä: ”Henkinen kapasiteetti saatava paremmin käyttöön”

Suomen naisten maajoukkueen valmentaja Jussi Räikkä näkee, että nuori joukkue on mennyt marraskuusta paljon eteenpäin, mutta kaipaa parketille vielä lisää pelirohkeutta.

8.2.2018 10:30 EM-karsinnat

Susiladiesin Taru Tuukkanen: ”Voitto Romaniasta on ainoa tavoite”

Yksi kaikkien aikojen suomalaiskoripalloilijoista Taru Tuukkanen, 40, palasi kuunvaihteessa takaisin Suomen kotikamaralle kahden Espanjassa vietetyn kuukauden jälkeen. Hyvinkään Pontevan tähtipelaaja valmistautuu kohtaamaan Susiladiesin paidassa lauantaina 10. helmikuuta Töölön Kisahallissa Romanian EM-karsintaottelussa, jonka ainoana tavoitteena on Tuukkasen mukaan voitto.

3.2.2018 11:10 Haastattelu

Kapteeni Huff: ”Kiinan MM-kisat on luonteva osa jatkumoa”

Koperin hurmos Slovenian kisoissa, Susijengin fani-ilmiön räjähdysmäinen lisääntyminen Bilbaon MM-kisoissa, koko Suomen yhdistäneet EM-kisat Helsingissä – Susijengi on kokenut kuluvalla vuosikymmenellä ikimuistoiset kisat toisensa perään. Kapteeni Shawn Huff, 33, pitää Kiinan vuoden 2019 MM-kisoja luontevana jatkumona arvokisaputkelle ja Susijengin tarinalle.

28.1.2018 Haastattelu

Linda-Lotta Lehtoranta: ”Kentälle pääseminen itsessään jo aika hienoa”

Susiladiesin kulmakivi Linda-Lotta Lehtoranta, 26, teki lauantaina paluun parketeille puolentoista vuoden tauon jälkeen, kun Peli-Karhut voitti Espoo Basket Teamin vieraskentällä. Euroopan ammattilaissarjoissa marinoitunut Lehtoranta oli ottelun jälkeen äärimmäisen iloinen, että pääsi jälleen pelaamaan

Näytä lisää vastaavia