Tuukka Kotti: ”Kokeneillakin on perhosia vatsassa ennen ensimmäistä peliä”

5.9.2015 Susijengin vuoden 2015 EM-kisojen ensimmäisen ottelun avausheitto hallitsevaa Euroopan mestaria nakataan ilmaan tänään Suomen aikaa kello 22:00, kun Suomi ottaa mittaa isäntämaa Ranskasta Montpellierissä. Susijengin kisajoukkueen kokenein pelaaja Tuukka Kotti kertoo, että veteraanitkin jännittävät yhä uudelleen EM-avausottelua.


Kotti tavoitettiin haastatteluun Susijengin valmistavan treenivuoron jälkeen kahdeksan tuntia ennen Suomen kolmansien peräkkäisten EM-kisojen avauspeliä.

- Kyllä jo aamulla huomasi, että on odottanut näitä kisoja. Heti herätessä tuli semmoinen fiilis, että tänään mennään, Kotti hymyilee.

- Ranska on meidän lohkon vahvin joukkue paperilla. Todella monipuolinen, iso, urheilullinen, liikkuva, hyvin heittävä ja heillä on yksi maailman parhaimpia takamiehiä (Tony Parker), joten kyseessä on aika kovan luokan nippu. Mutta olemme myös pelanneet aina hyvin Ranskaa vastaan, joten hyvällä itseluottamuksella voi lähteä illan matsiin.

Kotti on Suomen kisajoukkueen kokenein pelaaja, jolta löytyy vyöltään jo kahdet EM-kisat ja yhdet MM-kisat. Susijengillä on joukkueessa kolme arvokisojen ensikertalaista, joille Kotti on lähinnä antanut vinkkejä turnauksen kovasta ottelutahdista.

- Ensikertalaiset ovat tulleet hyvin tähän joukkueeseen mukaan, joten ei heille ole sen kummempia ohjeita pitänyt antaa. Lähinnä turnauksesta yleensä neuvonut palautumisen suhteen, koska pelit tulevat niin nopeasti.

- Kyllä nämä pelit pitää vain kokea, ei siinä välttämättä. Meillä kokeneillakin on vielä perhosia vatsassa ennen ensimmäistä peliä.

Kotilla on nyt tilillään peräti 183 miesten maaottelua Suomen paidassa ja edellä on enää vain maajoukkuelegenda Jouko Heikkinen, jolta taas löytyy 190 ottelua miesten maaottelua. Jos Susijengi pääsee alkulohkosta jatkoon, niin Kotilla on mahdollisuudet päästä Heikkisen kanssa tasoihin tai ohitse pelatuissa maaotteluissa.

- Mikä olisi sen hienompaa, jos pääsisimme kahdeksan joukkoon ja pelaamaan olympiakarsintapaikasta. Kiva, että jonain päivänä pääsee listakärkeen, mutta jos se jää myöhempään, niin sitten jää.

 

 
9.9.2017 11:45 Haastattelu

Rannikko & Koponen: ”Pitää tehdä Italian pelistä vaikeaa”

Ammattilaisuriensa aikana pitkän päivätyön Italiassa tehneet pitkäaikaiset Susijengi-takamiehet Teemu Rannikko ja Petteri Koponen kertovat joukkueensa tekevän lauantaina kaikkensa saadakseen Italian pelaamisen mahdollisimman vaikeaksi. Ottelun voittaja etenee EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon, minne Suomi on viimeksi yltänyt 1967.

7.9.2017 18:13 Haastattelu

EM-kotikisojen pääsihteeri: ”Täydellisyyttä hipova kokonaisuus”

Satavuotista itsenäisyyttään juhlivan Suomen hullaannuttanut Susijengi suuntasi torstaina kohti EM-turnauksen pudotuspelejä, jotka pelataan Turkin Istanbulissa. Samanaikaisesti Helsingissä pelatun alkulohkovaiheen purkutöiden keskellä seisoo onnellinen mies; EM-kotikisojen pääsihteeri Ari Tammivaara tuntee ylpeyttä ja jakaa vuolaasti kiitosta.

1.9.2017 12:45 Haastattelu

Jamar Wilson: ”Tämä on vasta turnauksen alku”

Kolmatta vuottaan Susijengiä edustava Jamar Wilson, 33, kohosi torstaina joukkueensa suurien sankarien joukkoon pakottamalla EM-kotikisojen avauspelin jatkoajalle rohkealla ajollaan ja viimeistelemällä 84-86-voiton Suomelle jatkoajan lopulla. Hurmoksellisen voiton jälkeen Wilson asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiinsa: että kisat ovat vasta alussa.

31.8.2017 14:55 Haastattelu

Petteri Koponen: ”Nando De Colo on yksi Euroopan parhaista pelaajista”

Moskovan TsSKA:n veteraanitakamies Nando De Colo, 30, on aiemmin tällä vuosikymmenellä näytellyt kuuliaisesti tuplaajan roolissa NBA-tähti Tony Parkerin vierellä, mutta Parkerin jättäydyttyä sivuun ”Les Bleusista” on De Colo joukkueensa ykköstähti. Petteri Koponen on kohdannut De Colon urallaan kymmeniä kertoja ja luonnehtii tätä yhdeksi Euroopan parhaista pelaajista.

30.8.2017 Haastattelu

EM-kisojen ”Hype Man” Tidjân Ba odottaa koripallojuhlaa

Huomenna käynnistyvissä koripallon EM-kisoissa juontajan ja viihdyttäjän roolissa toimiva Kwan-yhtyeestä tuttu muusikko Tidjân Ba odottaa malttamattomana kisojen alkua.

12.6.2017 Haastattelu

Petteri Koponen odottaa innokkaana EM-kotikisoja: ”On hienoa olla suomalainen koripalloilija tällä hetkellä”

Ensimmäisen kautensa suurseura Barcelonan riveissä pelannut Petteri Koponen kertoo, että suomalainen koripallo elää kukoistuksen aikaa. Susijengin ”alfoihin” kuuluva pelintekijä odottaa kesältä ennen kaikkea kotikisahuumaa – kovia otteluita ja fanien luomaa tunnelmaa.

21.2.2017 Haastattelu

"Käsissämme on suomalaisen koripalloilun tulevaisuutta"

Suomen koripallomaajoukkueiden medical team kokoontuu säännöllisesti päivittämään toiminnan isot linjat yhtenäisiksi ja vetämään suuntaviivat tulevaan maajoukkuekauteen.

22.11.2016 22:05 Haastattelu

Susikapteeni Shawn Huffin analyysi EM-vastustajista: “Kovia koripallomaita kaikki”

Susijengin kapteenin viittaa kantava Shawn Huff, 32, seurasi Helsingin EM-alkulohkon joukkuearvontoja hyvillä mielin. Maajoukkuekonkari kiittelee Susijengin kisavastustajien laatua ja leveyttä ja korostaa, että vastaan on tulossa pelityylillisesti toisistaan merkittävästi poikkeavia, mutta kukin omalla tavallaan hankalia vastustajia.

20.8.2016 Haastattelu

MU16-päävalmentaja Miikka Sopanen: ”Pelaajat uskoivat omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa”

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue teki suomalaista koripallohistoriaa tänään lauantaina, kun Sudenpennut kaatoivat EM-kisojen päätöspelissään Ranskan ja sijoittuivat viidenneksi. Kyseessä on Suomen kaikkien aikojen toiseksi paras EM-sijoitus kautta historian. Suomen päävalmentaja Miikka Sopanen kertoo haastattelussa MU16-maajoukkueen EM-taipaleesta.

22.7.2016 10:55 Haastattelu

Henrik Dettmann FIBA:n sivuilla: ”Markkasessa on All Star -potentiaalia”

Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann keskusteli FIBA:n haastattelussa Suomen Sudenpentujen syömähampaan Lauri Markkasen, 19, urasta, potentiaalista ja kehityskaaresta. Dettmann näkee Markkasella olevan mahdollisuudet jopa lajin kirkkaimmalle huipulle asti.

Näytä lisää vastaavia