Petri Virtanen: "Portugalin turnaus on hyvä tasonmittari"

9.7.2009 Joensuun Katajan ja Suomen maajoukkueen luottotakamies Petri Virtanen, 28, pitää perjantaina käynnistyvää Portugalin turnausta erinomaisena tasonmittarina EM-jatkokarsintaan valmistautuvalle maajoukkueelle. Suomi kohtaa kolmipäiväisessä turnauksessa Portugalin, Brasilian ja Angolan maajoukkueet.

Petri Virtanen ja Suomi kohtaavat viikonloppuna Lissabonissa Portugalin, Brasilian ja Angolan maajoukkueet.

Virtanen kiittelee Suomen joukkuehenkeä ja tempoa turnauksen kynnyksellä.

Tässä Bulgarian Ibrahim Jaaberia puolustava Virtanen saa Lissabonissa vastaansa mm. Portugalin luottopelinrakentaja Jose Costan. Kuvat: Tomi Kaminen.

- On yhtä lailla kivaa ja mielenkiintoista päästä pelaamaan sellaisia joukkueita vastaan, joita ei ole aiemmin päässyt näkemään, miettii Virtanen.

- Portugali, Brasilia ja Angola ovat kaiken lisäksi joukkueita, jotka ovat menestyneet tasaisesti omien maanosiensa kisoissa. Euroopassa koripallo on mennyt valtavasti eteenpäin viime vuosina, mutta kehitystä on tapahtunut myös muualla.

Miesten maajoukkue aloitti yhteisharjoittelukautensa kuukauden taitteessa Forssassa järjestetyllä viisipäiväisellä leirillä. Joukkueen päätavoitteena leirin aikana oli omaksua kansainvälisen huippukoripallon vaatima pelitempo. Korisliigakauden päättymisen ja maajoukkueleirin alkamisen välisenä aikana omatoimisesti harjoitelleen Virtasen mukaan kulunut kaksiviikkoinen on luvannut hyvää.

- Koko joukkue on ollut alusta asti erittäin hyvässä rytmissä. Vauhdissa tulee vielä joitain merkkausvirheitä ja pallonmenetyksiä, kun pelitatsi ei ole ihan pelikauden tasolla, mutta sen saavuttaminen on vain ajan kysymys, Virtanen toteaa.

Lisäkiitosta Virtaselta saa maajoukkueen yhteishenki.

- Aika moni kavereista on sanonut, että tämä on joukkuekemialtaan paras joukkue, missä yksikään meistä on pelannut. Jengi tulee toimeen keskenään ja tahtoo olla tekemisissä toistensa kanssa sekä kentällä että sen ulkopuolella, Virtanen kertoo.

- Luulen, että kun joukkueen runko on saanut olla koossa jo ties kuinka monta vuotta, jätkät ovat oppineet tuntemaan toisensa ja odottamaan kesää ja yhteenkokoontumista. Ainoa pelaaja tästä porukasta, joka ei ole ollut aikaisemmin täysipainoisesti maajoukkueen mukana, on Junnu Lee, ja hänkin on ollut ekasta treenipäivästä asti ihan yhtä lailla osa joukkuetta kuin muut.

Virtanen ei tahdo asettaa viikonlopun turnaukselle tarkkoja tulostavoitteita. Siitä huolimatta tarkkakätinen takamies tiedostaa joukkueensa potentiaalin.

- Tärkeintä on saada joukkueen peli sujumaan mahdollisimman varhain. Toisaalta me olemme kyllä näyttäneet, että hyvänä päivänä kaatuu mikä tahansa maa, viittaa Virtanen viime kesän Serbia-voittoon.

Turnausvastustajat vilisevät arvokisakävijöitä

Portugali pelasi EM-lopputurnauksessa viimeksi kesällä 2007, jolloin maa sijoittui kuudentoista joukkueen turnauksessa kymmenenneksi. Viime kesän EM-karsinnat Portugali aloitti kolmella perättäisellä rökäletappiolla, mutta joukkue selvisi taantumastaan kukistamalla kolmessa viimeisessä ottelussaan Viron, Makedonian ja Latvian. Portugali pelaa tänä kesänä EM-jatkokarsinnoissa Bosnia-Hertsegovinaa ja Belgiaa vastaan paikasta Puolan EM-kisoihin.

Portugalilla on kasassa kokenut, kookas ja tasainen joukkue, jonka täsmäaseita ovat fyysinen joukkuepuolustus sekä materiaalin laajuus; Portugalilla on laittaa kentälle seitsemän pelaajaa, jotka pystyvät tarpeen tullen ottaman vastuun korinteosta. Joukkueen ykköstähdet ovat Benfica Lisboassa suurimman osan urastaan pelannut laitamies Carlos Andrade (197 cm, 31 v), kokenut pelinrakentaja Jose Costa (190 cm, 35 v) sekä vahva, urheilullinen sentteri Elvis Evora (205 cm, 31 v).

FIBA:n järjestämissä koripallon MM-kisoissa yhtäjaksoisesti vuodesta 1950 esiintynyt Brasilia sijoittui viime kesänä järjestetyissä Etelä-Amerikan mestaruuskilpailuissa neljänneksi. Brasilia on tuottanut viimeisten vuosikymmenten ajan lukuisia nimekkäitä pelaajia NBA:han ja Euroopan kovimpiin liigoihin. Lissabonin turnauksessa ainoa NBA-kokemusta niittänyt brasilialaispelaaja on 211-senttinen, 28-vuotias Rafael Araujo, joka on pelannut 2004-07 Toronto Raptorsissa ja Utah Jazzissa.

Brasilian kokoonpanossa muita tarkkailemisen arvoisia nimiä ovat äärettömän fyysinen laitahyökkääjä Marcus Vinicius Urban (203 cm, 23 v), joka pelasi päättyneen kauden Espanjassa Plus Pujol Leidan riveissä, sekä tarkkakätinen takamies/laituri Andre Stefanelli (196 cm, 25 v).

Olympiakisojen vakiokävijä Angola on juhlinut Afrikan koripallomestaruutta aina vuodesta 1999 lähtien. Portugalin tavoin Angolalla on koossa leveä ja tasainen miehistö, jolla on asettaa kentälle kymmenen puolustus- ja korintekovoimaista pelaajaa.

Angolan luottopelaajat ovat monipuolinen, ulottuva laitahyökkääjä Eduardo Mingas (200 cm, 30 v), takamiehet Carlos Morais (190 cm, 24 v) ja Armando Costa (190 cm, 26 v) sekä sentterin ja laiturin roolissa vuorotteleva Joaquim Gomes (200 cm, 29 v). Angolan maajoukkueen pelaajista suurin osa pelasi viime kaudella Angolan pääsarjassa.

Suomen ottelut Lissabonin turnauksessa

  • 10.7. klo 21:00 Portugali - Suomi, maaottelu, Lissabon*
  • 11.7. klo 15:00 Suomi - Brasilia, maaottelu, Lissabon*
  • 12.7. klo 15:00 Suomi - Angola, maaottelu, Lissabon*

* kaikki kellonajat paikallista aikaa

Katso myös seuraavat artikkelit:

Henkilöt

 
24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

25.2.2018 12:15 Haastattelu

Shawn Huff: ”Mitä haastavammat lähtökohdat, sen suurempi merkitys yleisön tuella”

Susijengin sunnuntain MM-karsintaottelu Bulgariaa vastaan nousee arvoon arvaamattomaan, kun joukkueet paaluttavat lähtöasemiaan ensimmäisen karsintavaiheen huipentumaan ensi kesänä. Susijengin kapteeni Shawn Huff toivoo yleisön löytävän tiensä Helsingin Jäähallin lehtereille illalla sankoin joukoin auttamaan työvoiton hakemisessa.

21.2.2018 09:20 Haastattelu

Jamar Wilson: ”Meidän tulee olla varpaillamme Islannin varalta”

Euroopan MM-karsintojen jatkumiseen on enää kaksi yötä, ja Susijengi jatkaa helmikuun karsintaleiritystään Helsingissä tutulla miehistöllä. Maanantai-iltana Ranskasta Suomeen saapunut pelinrakentajaveteraani Jamar Wilson juhlii torstaina 34-vuotispäiväänsä ja toivoo syntymäpäivälahjakseen voitokasta iltapuhdetta perjantaina Reykjavikissa.

20.2.2018 Haastattelu

Erik Murphy: “Meidän on pelattava omantyylistämme peliä”

Susijengi kohtaa tulevana viikonloppuna helmikuun MM-karsintaotteluissaan Islannin ja Bulgarian. Joukkue kokoontui maanantaina yhteen hiomaan valmiuttaan perjantain ja sunnuntain koitoksiin ja avainpelaajan manttelia sommitellaan viidettä vuottaan Susijengiä edustavalle Erik Murphylle, 27, joka on viettänyt alkuvuoden kotikonnuillaan Yhdysvalloissa.

16.2.2018 Haastattelu

Susijengi-debytantti Elias Valtonen täynnä odottavaa innostusta

Perjantaina julkistetussa Susijengin helmikuun MM-karsintaringissä kuopuksen paikan vie helsinkiläistä HBA-Märskyä miesten divarissa edustava 18-vuotias Euran Veivin kasvatti, 198-senttinen Elias Valtonen. Kunnioittavan uran nuorten maajoukkueissa tehnyt Valtonen ottaa paikan Susijengissä vastaan nöyrästi, mutta ennakkoluulottomasti.

3.2.2018 11:10 Haastattelu

Kapteeni Huff: ”Kiinan MM-kisat on luonteva osa jatkumoa”

Koperin hurmos Slovenian kisoissa, Susijengin fani-ilmiön räjähdysmäinen lisääntyminen Bilbaon MM-kisoissa, koko Suomen yhdistäneet EM-kisat Helsingissä – Susijengi on kokenut kuluvalla vuosikymmenellä ikimuistoiset kisat toisensa perään. Kapteeni Shawn Huff, 33, pitää Kiinan vuoden 2019 MM-kisoja luontevana jatkumona arvokisaputkelle ja Susijengin tarinalle.

26.11.2017 19:00 Haastattelu

50 maaottelun Roope Ahonen: ”Pelaajana pitää olla valmis, kun tilaisuus tarjoutuu”

Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 27, siirtyi osaksi Susijengin kokenutta kaartia perjantai-iltana, kun Suomi aloitti MM-karsintansa päihittämällä Bulgarian vieraskentällä Botevgradissa. Uransa 50. A-maaottelun pelannut Ahonen on toipunut viime kesän alaraajavammastaan ja uskoo pystyvänsä suureen rooliin tiellä kohti Kiinan MM-kisoja.

16.10.2017 Haastattelu

Dettmann: ”Euroliigan ahneus uhkaa koripallon tulevaisuutta”

Koripallon MM-karsintojen kolkutellessa ovella jatkuu FIBA Euroopan ja Euroliigan välinen aikataulukiista, joka koskee marras- ja helmikuun MM-karsintaikkunoita. Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann harmittelee pattitilannetta, jossa pelaajat ovat joutuneet pelinappuloiksi valtataistelussa lajiliiton ja maanosan suurseurojen välillä.

9.9.2017 11:45 Haastattelu

Rannikko & Koponen: ”Pitää tehdä Italian pelistä vaikeaa”

Ammattilaisuriensa aikana pitkän päivätyön Italiassa tehneet pitkäaikaiset Susijengi-takamiehet Teemu Rannikko ja Petteri Koponen kertovat joukkueensa tekevän lauantaina kaikkensa saadakseen Italian pelaamisen mahdollisimman vaikeaksi. Ottelun voittaja etenee EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon, minne Suomi on viimeksi yltänyt 1967.

7.9.2017 18:13 Haastattelu

EM-kotikisojen pääsihteeri: ”Täydellisyyttä hipova kokonaisuus”

Satavuotista itsenäisyyttään juhlivan Suomen hullaannuttanut Susijengi suuntasi torstaina kohti EM-turnauksen pudotuspelejä, jotka pelataan Turkin Istanbulissa. Samanaikaisesti Helsingissä pelatun alkulohkovaiheen purkutöiden keskellä seisoo onnellinen mies; EM-kotikisojen pääsihteeri Ari Tammivaara tuntee ylpeyttä ja jakaa vuolaasti kiitosta.

Näytä lisää vastaavia