1.5.2010 Suuren yleisön katseiden kiinnityttyä Hanno Möttölän ja Damon Williamsin kaksinkamppailuun nousi Korisliigan finaalien ensimmäisen osaottelun ratkaisijaksi Pyrinnön Chris Hester. Toiseen finaaliotteluun valmistautuva Hester uskoo, että Pyrinnön henkinen yliote ToPosta säilyy myös sunnuntaina Helsingissä.


Finaalien avausottelussa Pyrinnön viimeisestä 29 pisteestä 17 viimeistellyt Hester myöntää, että Pyrinnöllä oli hivenen onnea matkassa torstai-iltana varsinaisen peliajan lopussa.
- Olimme hyvissä asemissa neljännen jakson alussa, mutta ToPo tuli todella lujaa lopussa ja sai kolme hyvää heittoa ilmaan. Oli meidän onnemme, että ratkaisuheitot menivät tällä kertaa ohi.
Jatkoajalla voittajasta ei runsaan kahden minuutin pelin jälkeen näyttänyt puolestaan olevan epäilystäkään. Pyrintö vei ylimääräisen viisiminuuttisen 13-6 helsinkiläisiä tasapainoisemmalla pelillä. Hesterin mukaan Pyrinnön peli oli pahasti hakusessa varsinaisen peliajan loppuminuuteilla, mutta jatkoajan alkaessa Pyynikin runsaslukuinen kotiyleisö antoi Pyrinnölle tarvittavan lisälatauksen.
- Vieraskentällä pelaava joukkue tahtoo aina ratkaista matsin varsinaisella peliajalla. Kotiyleisön merkitys korostuu minuuttien käydessä vähiin. Kun saimme jatkoajan avauskorin aikaiseksi, saimme katsojilta niin paljon ylimääräistä energiaa, että meillä ei ollut suuria vaikeuksia pitää ToPoa takanamme.
Pyrinnöllä on mahdollisuus siirtyä ottelusarjassa 2-0-johtoon sunnuntaina Töölön Kisahallilla. Hester painottaa, että tamperelaisten avausvoiton jälkeen ovat paineet jälleen ToPon niskassa.
- Harjoitusottelut ja Suomen cup mukaan lukien olemme voittaneet ToPon tällä kaudella seitsemän kertaa. ToPo ei ole hävinnyt Helsingissä tällä kaudella montaakaan peliä, mutta me olemme pystyneet hakemaan Kisahallista voiton jo kahdesti, painottaa Hester.
- Meidän täytyy ottaa kenttä haltuun sunnuntaina jo ensimmäisillä minuuteilla ja pakottaa ToPo takaa-ajoasemaan. Jos saamme johdon ottelun alusta lähtien ja onnistumme tekemään korin aina ToPon kaventaessa, sitä turhautuneemmaksi ToPo käy, ja sitä hiljaisemmaksi heidän kannattajansa käyvät.
Hester muistuttaa suurta yleisöä myös pienistä eroista joukkueiden välillä. Ennen ottelusarjaa ToPon suurimmaksi eduksi Pyrintöön nähden pidettiin vaihtopenkin leveyttä, mutta avausottelussa Pyrintö löysi aina lisää energiaa penkiltään.
- Sehän on selvää, että eniten vastuuta odotetaan minulta, Damonilta (Williams) ja Kennylta (Lowe). Se riittää, että suomalaispelaajamme puolustavat lujaa ja pistävät isot heitot sisään. Jari Pulkkinen, Jesse Niemi ja Joni Harjula olivat kaikki ratkaisevissa rooleissa torstaina.
Korisliigan toinen finaaliottelu käynnistyy sunnuntaina (2.5.) Töölön Kisahallissa klo 16.
Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan Saarlouis Royals joutui taipumaan Saksan Bundesliigan pudotuspelien puolivälierissä. Lopputulosta lukuun ottamatta Koskimiehelle jäi kuitenkin positiivinen maku kaudesta.
Sara Bejedi pelasi vahvan kauden Turkin liigassa Botasin paidassa. Bejedi pääsi haastamaan itseään ja osoitti pärjäävänsä kovissa paikoissa.
Touko Tainamo suuntasi neljän yliopistovuoden jälkeen täksi kaudeksi Euroopan ammattilaiskentille tehdessään sopimuksen tshekkiläisen USK Prahan kanssa. Tainamo on nauttinut suurta vastuuta kauden aikana.
Emir Sulejmanovic lähti nuorena poikana Kaarinan Urasta maailmalle ja on pelannut Espanjan ACB-liigassa jo yli vuosikymmenen.
Susijengin tukipilariksi kasvanut Mikael Jantunen, 25, kertoo, ettei hänen uskonsa omiinsa hiipunut missään vaiheessa perjantain Belgia-vierasvoittoa, vaikka välillä näyttikin vaikealta. Jantunen ei kuitenkaan suostu tuulettelemaan voittoa ennen kuin Belgia on kaadettu tänään sunnuntai-iltana toistamiseen.
Saksan cupin Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana. Mestaruutta puolustaa Roosa Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Saarlouis Royals.
Ensimmäiset aikuisten arvokisansa Susijengin paidassa viime kesänä pelannut Andre Gustavson, 26, on käynnistänyt kansainvälisen ammattilaisuransa Belgian suurseura Filou Oostendessa. Kolmen kuukauden otannan perusteella Gustavson osaa kertoa, että illan MM-karsintavastustajan, Belgian, pelaajat ovat parhaimmillaan täsmällisessä taitokoripallossa.
Susijengi sai alkutalven elintärkeässä Ranska-voitossaan rutkasti apuja nuoremmalta kalustoltaan, mutta myös senioriosaston sentteri Alexander Madsen säästi parhaansa ratkaisuhetkille. Jo vuosikymmenen päivät susipaitaa kantanut Madsen, 31, kehuu vuolaasti nuorta susipolvea, mutta luottaa kokemuksensa kantavaan vielä pitkään.
Jo vuosien ajan Susijengin tulevaisuuden runkopelaajaksi uumoiltu Mustapha Amzil, 24, teki odotetun maajoukkuedebyyttinsä viime kesänä ja loisti avainroolissa joulukuussa, kun Susijengi kaatoi kotonaan Ranskan. Talven MM-karsintaikkunan alkaessa Amzil kertoo olevansa valmis mihin tahansa rooliin pitkällä matkalla kohti Qatarin MM-parketteja.
Lassi Nikkarisen ensimmäinen kausi Euroopassa ei ole ollut kaikista helpoin. Nyt Nikkarinen on löytänyt paikan, jossa häneen luotetaan.