Joonas Tahvanainen: ”Me pelataan kovaa, nopeasti ja epäitsekkäästi”

23.6.2016 EM-kotikisoihin valmistautuvan Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen luottolaituri Joonas Tahvanainen, 20, upotti 19 pistettä kesän ensimmäisessä maaottelussa Valko-Venäjää vastaan. Tahvanaisen mukaan keskinäinen luottamus, erinomainen joukkuehenki ja yhtenäinen pelitapa ovat maajoukkueen vahvuuksia historiallisissa kotikisoissa.

Anton Mirolybovin valmentama 20-vuotiaiden miesten maajoukkue käynnisti kesänsä jyräämällä Valko-Venäjän kolmellatoista pisteellä.

Suomi taputteli ottelun nimiinsä käytännössä jo avausjaksolla juoksemalla runsaan viiden minuutin jakson pistein 20-0. Avausjakson purkauksensa aikana Suomi esitteli susipuolustusta ja -hyökkäystä tehokkaimmillaan ja antoi osviittaa siitä, mihin joukkue pystyy kaiken klikatessa.

- Oli tosi lupaava esitys, vaikka lopussa vähän päästettiinkin kaveri mukaan peliin. Sen verran olemme puolustuspelaamista treenanneet, ettei avausjakson ”runi” tullut yllätyksenä, arvioi ottelussa 19 pistettä heittänyt Helsingin NMKY:n kasvatti Joonas Tahvanainen.

20-vuotiaiden miesten tämän kesän ikäluokka – 1996 ja 1997 syntyneet – on harjoitellut ja pelannut nykymuotoisen susipelitavan mukaan uransa ensimmäisistä alueleirityksistä alkaen. Maajoukkuelupaukset ovat kuluneen vuosikymmenen aikana kasvaneet tiiviisti yhteen ja Tahvanaisen mukaan ikäluokan potentiaalilla ei ole muuta rajaa kuin taivas.

- Viime kesän B-divisioonan mestaruus osoittaa, että kehitystä on tapahtunut joka suhteessa. On urheiluklisee sanoa, että uskon meidän pystyvän voittamaan jokaisen pelin otteluohjelmassamme, mutta minä todella uskon mahdollisuuksiimme.

Kaksimetrisiä nuoria varsoja

Tänä vuonna 20-vuotiaiden miesten EM-kisakentille juokseva 1996 ja 1997 syntyneiden nuorten miesten ikäluokka on paremman sanan puutteessa moderni joukkue.

Erityisesti isolla osastolla ”perinteiset” isot miehet loistavat poissaolollaan, ja sen sijaan ryhmä on täynnä yli kaksimetrisiä nuoria varsoja, jotka heittävät kaukaa, viimeistelevät läheltä ja juoksevat kenttää – Tahvanainen yhtenä heistä.

- Me ollaan pienempi joukkue kuin suurin osa kisojen muista joukkueista, joten meillä pitää olla muita aseita. Me pelataan kovaa, nopeasti ja epäitsekkäästi. Pallo ja miehet liikkuvat ja joka jätkä osaa heittää.

Tahvanaisen mielestä joukkueen aseisiin kuuluu myös koheesio.

Sen lisäksi, että ikäluokka on harjoitellut tiiviisti yhdessä viimeiset kuusi kesää, joukkueen rotaatiopelaajista runsas viisikollinen on ammentanut koripallo-oppia yhdessä myös seurajoukkuekauden aikana HBA-Märskyssä.

- Ilman muuta siitä on hyötyä, että osa meistä harjoittelee ympärivuotisesti yhdessä. Asiat loksahtelevat paljon nopeammin paikoilleen maajoukkuekauden alussa, kun tunnetaan toisemme läpikotaisin.

Vaitonainen Draymond

Korisliigaa 12 kauden ajan menestyksekkäästi pelanneen entisten maajoukkuelaituri Mika-Matti ”Mikkis” Tahvanaisen poika Joonas valitsi lukioikäisenä joukkueekseen HBA-Märskyn, josta hän siirtyy ensi syksyksi USA:n yliopistoliiga NCAA:n Utah Valleyhun.

Jos eläisimme vaikkapa kymmenen vuoden takaisia aikoja, Tahvanainen olisi 20 vuoden iässä pelannut jo kaksi tai kolme vuotta Korisliigassa ja olisi siten koripalloyleisölle läpikotaisin tuttu pelaaja.

Valittuaan Korisliigan sijaan HBA-Märskyn ja laadukkaan harjoittelun matkalla ammattilaiskentille Tahvanainen on kuitenkin vielä verrattain tuntematon pelaaja suomalaisille. Onkin syytä kysyä olennainen kysymys: minkälainen pelaaja on Joonas Tahvanainen?


- Joonas Tahvanainen on kova työntekijä, joka pelaa joukkueelle. Vaikea sanoa esikuvia tai verrata itseäni kehenkään, mutta mielestäni mussa on paljon samaa kuin Golden State Warriorsin Draymond Greenissä, Tahvanainen kertoo pilke silmäkulmassaan.

Käykö suu yhtä paljon kuin Draymond Greenillä?

- Ei, suu pysyy kiinni pelin aikana!

Tahvanainen ja 20-vuotiaiden miesten maajoukkue matkustaa seuraavaksi Serbiaan. Hallitseva 20-vuotiaiden miesten Euroopan mestari isännöi Suomea 30.6. ja 1.7. pelattavissa maaotteluissa.

- Lähdetään hakemaan voittoja matsi kerrallaan. Ei niistä peleistä ole muuta tavoitetta.

Lisätietoja: Joonas Tahvanainen

Hashtag: #FIBAU20Europe

 
24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

25.2.2018 12:15 Haastattelu

Shawn Huff: ”Mitä haastavammat lähtökohdat, sen suurempi merkitys yleisön tuella”

Susijengin sunnuntain MM-karsintaottelu Bulgariaa vastaan nousee arvoon arvaamattomaan, kun joukkueet paaluttavat lähtöasemiaan ensimmäisen karsintavaiheen huipentumaan ensi kesänä. Susijengin kapteeni Shawn Huff toivoo yleisön löytävän tiensä Helsingin Jäähallin lehtereille illalla sankoin joukoin auttamaan työvoiton hakemisessa.

21.2.2018 09:20 Haastattelu

Jamar Wilson: ”Meidän tulee olla varpaillamme Islannin varalta”

Euroopan MM-karsintojen jatkumiseen on enää kaksi yötä, ja Susijengi jatkaa helmikuun karsintaleiritystään Helsingissä tutulla miehistöllä. Maanantai-iltana Ranskasta Suomeen saapunut pelinrakentajaveteraani Jamar Wilson juhlii torstaina 34-vuotispäiväänsä ja toivoo syntymäpäivälahjakseen voitokasta iltapuhdetta perjantaina Reykjavikissa.

20.2.2018 Haastattelu

Erik Murphy: “Meidän on pelattava omantyylistämme peliä”

Susijengi kohtaa tulevana viikonloppuna helmikuun MM-karsintaotteluissaan Islannin ja Bulgarian. Joukkue kokoontui maanantaina yhteen hiomaan valmiuttaan perjantain ja sunnuntain koitoksiin ja avainpelaajan manttelia sommitellaan viidettä vuottaan Susijengiä edustavalle Erik Murphylle, 27, joka on viettänyt alkuvuoden kotikonnuillaan Yhdysvalloissa.

16.2.2018 Haastattelu

Susijengi-debytantti Elias Valtonen täynnä odottavaa innostusta

Perjantaina julkistetussa Susijengin helmikuun MM-karsintaringissä kuopuksen paikan vie helsinkiläistä HBA-Märskyä miesten divarissa edustava 18-vuotias Euran Veivin kasvatti, 198-senttinen Elias Valtonen. Kunnioittavan uran nuorten maajoukkueissa tehnyt Valtonen ottaa paikan Susijengissä vastaan nöyrästi, mutta ennakkoluulottomasti.

11.2.2018 EM-karsinnat

Susiladies-valmentaja Jussi Räikkä: ”Henkinen kapasiteetti saatava paremmin käyttöön”

Suomen naisten maajoukkueen valmentaja Jussi Räikkä näkee, että nuori joukkue on mennyt marraskuusta paljon eteenpäin, mutta kaipaa parketille vielä lisää pelirohkeutta.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

8.2.2018 10:30 EM-karsinnat

Susiladiesin Taru Tuukkanen: ”Voitto Romaniasta on ainoa tavoite”

Yksi kaikkien aikojen suomalaiskoripalloilijoista Taru Tuukkanen, 40, palasi kuunvaihteessa takaisin Suomen kotikamaralle kahden Espanjassa vietetyn kuukauden jälkeen. Hyvinkään Pontevan tähtipelaaja valmistautuu kohtaamaan Susiladiesin paidassa lauantaina 10. helmikuuta Töölön Kisahallissa Romanian EM-karsintaottelussa, jonka ainoana tavoitteena on Tuukkasen mukaan voitto.

3.2.2018 11:10 Haastattelu

Kapteeni Huff: ”Kiinan MM-kisat on luonteva osa jatkumoa”

Koperin hurmos Slovenian kisoissa, Susijengin fani-ilmiön räjähdysmäinen lisääntyminen Bilbaon MM-kisoissa, koko Suomen yhdistäneet EM-kisat Helsingissä – Susijengi on kokenut kuluvalla vuosikymmenellä ikimuistoiset kisat toisensa perään. Kapteeni Shawn Huff, 33, pitää Kiinan vuoden 2019 MM-kisoja luontevana jatkumona arvokisaputkelle ja Susijengin tarinalle.

28.1.2018 Haastattelu

Linda-Lotta Lehtoranta: ”Kentälle pääseminen itsessään jo aika hienoa”

Susiladiesin kulmakivi Linda-Lotta Lehtoranta, 26, teki lauantaina paluun parketeille puolentoista vuoden tauon jälkeen, kun Peli-Karhut voitti Espoo Basket Teamin vieraskentällä. Euroopan ammattilaissarjoissa marinoitunut Lehtoranta oli ottelun jälkeen äärimmäisen iloinen, että pääsi jälleen pelaamaan

Näytä lisää vastaavia