Anton Mirolybovilla opettavainen kausi Saksassa

25.4.2017 Anton Mirolybov siirtyi kesken kauden Saksan ProB:ssä pelanneen Uni-Riesen Leipzigin valmentajaksi. Leipzigin kausi päättyi putoamiseen, vaikka pelillisesti joukkue olisi sarjapaikkansa säilyttänyt.

Anton Mirolybovin kausi Leipzigissa oli vaiherikas. (Kuva: Oma Design)

Mirolybov nimitettiin Leipzigin valmentajaksi, kun joukkue oli hävinnyt kauden alla seitsemän valmistavaa otteluaan sekä kaikki viisi sarjapeliään. Mirolybov sai oikaistua joukkueen kurssia kauden aikana niin, että Leipzig taisteli loppukierroksille saakka pudotuspelipaikasta. Lopulta se joutui pelaamaan sarjapaikastaan ja pelillisten esitysten perusteella joukkue olisi pitänyt paikkansa ProB:ssä, mutta maksamattomien laskujen aiheuttamat pistemenetykset pudottivat joukkueen lopulta sarjaporrasta alemmas. 

Rästimaksut olivat vain yksi osa joukkueen talousvaikeuksia ja ne heijastuivat myös pelaajistoon, sillä rahaa ei ollut uusiin pelaajahankintoihin. 

- Emme pystyneet tekemään kauden aikana muutoksia joukkueeseen mitä olisimme tarvinneet ja talousongelmat kulminoituivat pistemenetyksiin, kun seura ei maksanut ajoissa liigan vaatimia maksuja. Lopulta seura ei edes hakenut lisenssiä tulevalle kaudelle, Mirolybov harmittelee. 

- Aloittava ja periaatteessa ainoa pointtimme loukkaantui tammikuussa ja jouduimme siten miettimään joukkueelle uuden tavan pelata ilman varsinaista pelintekijää ja yrittää raapia voittoja.

Henkisesti raskas karsintasarja 

ProB:n karsintasarja pelattiin neljän joukkueen kaksinkertaisena sarjana, jossa runkosarjan pisteet olivat edelleen voimassa. Kahden huonoimman joukkueen kohtaloksi tuli pudota. Leipzig lähti karsintasarjaan kolmannelta sijalta kaksi voittoa säilymisestä. Joukkueen tilanne alkoi näyttää lähes toivottomalta, kun se hävisi avausottelussaan sarjajumbo Nördlingenille 64-94. 

- Se oli hurjaa. Hävisimme ensimmäisen pelin 30 pisteellä ja se sisälsi harvinaisen paljon mahdollisuuksia selityksille. Meidän muutenkin kapeasta rosterista oli kaksi pelaajaa kolarissa, kun he olivat matkalla tapaamispaikalle ja yksi kaveri kävi aina välillä oksentamassa kesken pelin. Sanoin pelaajille, että selityksiä voi käyttää, jos pystymme pelillisesti osoittamaan ne oikeiksi voittamalla jatkossa, Mirolybov kertaa karikkoista alkua. 

Avausottelun jälkeen Leipzig alkoi petrata otteitaan ja lopuista viidestä ottelusta se voitti neljä. Henkisesti vaikea karsintasarja sai Leipzigin kannalta dramaattisen käänteen seuran saatua kahden pisteen rangaistuksen. Se koitui lopulta kohtalokkaaksi, sillä pelillisesti Leipzig olisi säilyttänyt sarjapaikkansa. 

- Kaikki kulminoitui sitten pistemenetyksiin. Valitettavasti minulla oli aikaisempaa kokemusta vastaavanlaisesta tilanteesta (KTP:n lisenssitapaus 2015) ja jollain tavalla onnistuimme pitämään fokuksen pelissä ja sain vietyä pelaajille sen ajatusmallin, että meidän pitää tehdä oma duunimme mahdollisimman hyvin. Se tapaus lopulta yhdisti meitä ja toi meille ekstramotivaatiota. 

Pistemenetysten jälkeen Leipzigin sarjapaikka ei ollut enää sen omissa käsissä. Leipzigin piti voittaa omat pelinsä Rhöndorfia sekä Nördlingeniä vastaan ja samaan aikaan Rhöndorfin olisi pitänyt hävitä viimeisellä kierroksella sarjapaikkansa aiemmin varmistaneelle Lichille. Rhöndorf otti kuitenkin selvän voiton ja sarjapaikka luisui Leipzigin käsistä.

- Viimeisten kahden viikon tavoitteena oli voittaa molemmat pelit ja näin saavuttaa pelillisesti sarjassa säilymiseen vaadittavat voitot. 

Mirolybov myöntää, että sarjapaikasta pelaaminen oli psyykkisesti äärimmäisen raastavaa.  

- Henkisesti karsintasarja oli juuri niin rankka kaikille kuin osasin odottaa. Systeemi on kamala. Viime lauantaina neljä joukkuetta pelasi playoffseja ja kahdeksan playdownseja. Se on aika tuskaista seuroille, sillä putoamista vastaan taistelevat ovat myös yleensä ne pienimmillä budjeteilla pelaavat joukkueet. En lähtisi tätä järjestelmää suosittelemaan. Perinteiset playdowns ottelusarjat ajaisivat varmasti saman asian.

Opettavainen kausi

Mirolybovin kausi oli useiden vastoinkäymisten, mutta samalla useiden onnistumisten sävyttämä. 

- Erittäin opettavainen vuosi. Tulet kesken kauden, joukkue ei ole sinun rakentamasi, tappiomieliala on korkealla ja luottamus alamaissa. Oli opettavaista miten henkisesti sain pelaajat sitoutettua hommaan. Tästä jäi tosi paljon käteen. Nyt pääsin haastamaan omaa tapaani pelata, sillä joukkue oli erilailla kasattu mihin itse olen tottunut.

- Henkisesti sain vahvistusta sille tosiasialle, että ajatukset on suunnattava niihin asioihin mihin itsellä on mahdollisuus vaikuttaa. Tämä oli itselle yksi mielenkiintoinen luku lisää omalle uralle, Mirolybov kertaa kauden opetuksia. 

Mirolybov on tällä hetkellä vailla sopimusta, mutta valmentajan verkot on vesillä uuden työpaikan suhteen. Tavoitteena on valmennusuran jatkuminen ulkomailla, mutta hän ei sulje mitään vaihtoehtoja pois. 

- Olin iloinen palatessani Saksaan ja tarkoitus olisi, että pystyisin tekemään täällä töitä jatkossakin. Siitä taistellaan ja katsellaan mitä täältä tai muualta on tarjolla. 

- On tässä on muutama mielenkiintoinen vaihtoehto ja alustavia neuvotteluja on käyty, mutta ei vielä mitään sen konkreettisempaa.  

Henkilöt

 
13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

5.4.2024 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin Norrköping jo selkä seinää vasten – ”Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys”

Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

2.2.2024 18:37 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen tähtäimessä Saksan mestaruus ja EM-kisat

Elina Koskimies mietti viime kesänä, että jättäisi Saksan kahden siellä vietetyn kauden jälkeen. Hallitsevan mestarin ja EuroCup-joukkue Kelternin tarjous käänsi kuitenkin Koskimiehen pään ja nyt hän taistelee Saksan mestaruudesta.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

Näytä lisää vastaavia