Kimmo Muurinen on kotiutunut Frankfurtiin

23.3.2011 15:20 Toista kauttaan ammattilaisena Euroopassa pelaava Kimmo Muurinen on päässyt vastoinkäymisten leimaaman 2009/10-pelikauden jälkeen elementtiinsä. "He Manin" peli Saksan Bundesliigan Frankfurt Skylinersissä kulkee, ja 30-vuotias maajoukkuelaituri pohtii jo paluuta Saksaan ensi kaudeksi.

Viiden Espoon Hongassa vietetyn kauden jälkeen Muurinen pääsi aloittamaan ammattilaisuransa Euroopassa Italian Serie A:ssa. Kaudesta ei kuitenkaan tullut toivotun kaltainen. Muurisen peli NSB Napolin paidassa kulki hyvin, mutta joukkue hävisi syyskauden 2009 aikana kaikki ottelunsa ja joutui irtisanomaan runkopelaajansa joulun alla rahaongelmien johdosta.

Kuukauden odotuksen jälkeen Muurisen tie vei sarjatasoa alemmas, Italian kakkosliiga LegaDuen Scafatiin. Koko Scafatissa vietettyä kevätkautta varjosti urheilijan tyrä (jänteen repeämä alavatsassa), jonka aiheuttama kipu tuntui päivittäin harjoituksissa ja peleissä. Kesäkuussa leikatun tyrän jälkeen Muurinen vietti koko maajoukkuekesänsä pelituntumaa hakien.

Tällä hetkellä viime kauden karvaat muistot ovat kuitenkin tiessään - Muurinen on loistanut Saksan Bundesliigan mestarisuosikkeihin kuuluvan Frankfurt Skylinersin avausviisikon isona laitahyökkääjänä ja urakoinut 8,3 pistettä ja 4,1 levypalloa 22,1 peliminuutissa ottelua kohden.

- Olo on täysin päinvastainen kuin viime vuonna. Homma toimii kentällä ja sen ulkopuolella, ja olen saanut pysyä terveenä koko kauden. Viime kauden henkinen lukko on takanapäin, Muurinen hymyilee.

Skylinersin päävalmentaja Gordon Herbert kaavaili Muuriselle alun perin kuudennen miehen roolia, mutta Muurinen nousi jo varhain joukkueensa aloitusviisikkoon erityisesti puolustuspään esityksillään.

- Meillä oli alkukaudesta sen verran pelaajavaihteluita ja loukkaantumisia, että pääsin osoittamaan taitojani avausviisikkoon. Sittemmin "Gordie" on ilmeisesti luottanut siihen, että pystyn pelaamaan tietyllä, varmalla suoritustasolla joka ilta, kertoo Muurinen.

Ison laitahyökkääjän paikalle sopeutuminen on Muurisen mukaan tullut luonnostaan. Rooli on tuttu paitsi maajoukkueesta, myös Korisliigasta.

- Bundesliigassa on muutamassa joukkueessa kaksi 210-senttistä sentteriä, mutta pelaajien kokoluokka on muuten suurin piirtein Korisliigan tasolla. Fysiikka ja osaaminen ovat toistaiseksi ihan hyvin riittäneet parempiakin joukkueita vastaan nelospaikalla, ja pahimman loukkaantumissuman aikana pelasin sentterinäkin.

Vahvistunut identiteetti

Skyliners pelaa Gordon Herbertin alaisuudessa tinkimätöntä, kovaan puolustukseen nojaavaa joukkuekoripalloa. Muurista Herbertin kurinalainen, yhteiseen tekemiseen perustuva pelifilosofia miellyttää.

- Gordie painottaa tiimihenkeä, puolustusta ja sitä, että tehdään sovitut asiat oikein. Meidän pelinrakentajamme DaShaun Wood voi joskus tiukoilla paikoilla johtaa meitä yksilösuorituksillaan, mutta muuten tiedämme tasan tarkkaan, mihin screenit pitää asettaa, minne pallo pitää syöttää ja mistä kohdasta pitää ottaa heitto.

Joukkueensa henkeä Muurinen kuvailee poikkeukselliseksi.

- Kaikki ovat todella mukavia, rentoja kavereita, eikä kukaan kuvittele olevansa muiden yläpuolella. Woodkin pelaa ensisijaisesti joukkueelle, vaikka hänen taitonsa riittäisivät tekemään 30 pinnaa joka ilta. Tässä ympäristössä on hyvä tehdä töitä.

Todellinen testi Skylinersin joukkuehengelle koettiin pari kuukautta sitten, kun ryhmän taisteluhengen ilmentymiin kuulunut, Kouvoissa viime kaudella pelannut Ajene Moye luuhistui kentän pintaan aivoinfarktin johdosta. Moyen jouduttua sairaalaan koko Skylinersin joukkue kävi tervehtimässä toipuvaa joukkuetoveriaan.

- Ajenen saaman infarktin jälkeen Gordie perui treenit, ja saimme yhdessä päättää, menisimmekö vetämään heittotreenit porukalla vai mitä teemme. Päätimme lähteä koko jengin kanssa katsomaan Ajenea sairaalaan. Se oli kova paikka, mutta Ajene vain tsemppasi meitä ja sanoi, että vetäkää kausi loppuun täysillä.

Helmikuussa 30 vuotta täyttänyt Muurinen kertoo, että hänen identiteettinsä koripalloilijana on vahvistunut entisestään Saksassa vietetyn kauden aikana.

- Olen aikaisemminkin pitänyt itseäni puolustuspeliin erikoistuneena pelaajana, ja tänä vuonna difuun on tullut entistä enemmän itsevarmuutta. Täällä olen pystynyt osoittamaan itselleni, että pystyn oikeasti vaikuttamaan puolustuksellani pelin kulkuun.

Tähän mennessä Skyliners on onnistunut voittamaan kaikki Bundesliigan joukkueet, paitsi viime kevään finaalivastustajansa Brose Baskets Bambergin. Muurisen mukaan Bambergin kaato on vain päivästä kiinni.

- Jos nyt vihdoin, kun olemme saaneet täyden jengin kasaan ja kaikki pelaajat pois sairastuvalta, pääsisimme hiomaan omaa juttuamme lopullisella kokoonpanolla. Bambergin kaato on pariin otteeseen ollut pienestä kiinni, ja kun se kerran tapahtuu, se tapahtuu pian uudestaankin.

Suomalaisseuraa Frankfurtissa

Herbertin valmennuksesta on päässyt Muurisen lisäksi nauttimaan kuluvalla kaudella toinenkin suomalaispelaaja: alle 20-vuotiaiden maajoukkueen 204-senttinen teholaituri Carl Lindbom, joka siirtyi Frankfurtiin Espoon Hongasta. Muurisen mukaan Lindbom on pitänyt pintansa Skylinersin huippuammattilaisten puristuksessa.

- Alkukauden jälkeen "Calle" on saanut pelin fyysisyydestä ihan uudella tavalla otteen ja pystynyt pistämään joukkueen isoille miehille ihan oikeasti hanttiin treeneissä, Muurinen kertoo.

- Calle pelasi suurimman osan kauden meidän kakkosjoukkueessamme Pro B:ssä, mutta pääsi ihan oikeille peliminuuteille muutamassa edustusjoukkueenkin matsissa. Nyt Pro B:n matsit ovat päättyneet ja Callen pelit tältä kaudelta ovat ohi, mutta hän on silti paremmassa asemassa kuin esimerkiksi olin itse saman ikäisenä.

Kotioloissa Kimmo Muuriselle tekee seuraa hänen vaimonsa Jenni Muurinen (os. Laaksonen) sekä pojat Miikka ja Miska. Pari vuotta taukoa kilpakoriksesta pitänyt Jenni palasi täksi kaudeksi huipulle ja edusti jo päättyneellä Bundesliiga-kaudella frankfurtilaista Rhein-Main Basketsia 11,1 pisteen ja 5,6 levypallon kausikeskiarvoilla.

- Kun tänne tultiin, haimme ihan tarkoituksella Jennillekin pelipaikkaa muutaman vuoden tauon jälkeen. Kausi meni hyvin ja Jennillekin teki todella hyvää päästä muutaman kotona vietetyn vuoden jälkeen takaisin koriksen pariin.

Muuristen arki Frankfurtissa on sujunut niin mallikkaasti, että paluu Saksaan on jäänyt kolkuttelemaan heidän mieleensä.

- Jos ja kun kiinnostusta Skylinersin taholta löytyy, tulisin ilman muuta takaisin ensi kaudeksi. Ensiksi pelataan kuitenkin EM-karsinnat ja tehdään selväksi, että päästään kisoihin asti, päättää Muurinen antaen vihjeen maajoukkueen innosta selvitä 16 vuoden tauon jälkeen aina EM-kisoihin asti.

Suomi kohtaa ensi elokuussa pelattavissa EM-karsinnoissa Portugalin ja Unkarin. Karsinnan kaksi parasta selviytyy Liettuassa 31.8.-18.9.2011 pelattaviin EM-kisoihin.

 
24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

8.2.2018 10:30 EM-karsinnat

Susiladiesin Taru Tuukkanen: ”Voitto Romaniasta on ainoa tavoite”

Yksi kaikkien aikojen suomalaiskoripalloilijoista Taru Tuukkanen, 40, palasi kuunvaihteessa takaisin Suomen kotikamaralle kahden Espanjassa vietetyn kuukauden jälkeen. Hyvinkään Pontevan tähtipelaaja valmistautuu kohtaamaan Susiladiesin paidassa lauantaina 10. helmikuuta Töölön Kisahallissa Romanian EM-karsintaottelussa, jonka ainoana tavoitteena on Tuukkasen mukaan voitto.

26.11.2017 19:00 Haastattelu

50 maaottelun Roope Ahonen: ”Pelaajana pitää olla valmis, kun tilaisuus tarjoutuu”

Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 27, siirtyi osaksi Susijengin kokenutta kaartia perjantai-iltana, kun Suomi aloitti MM-karsintansa päihittämällä Bulgarian vieraskentällä Botevgradissa. Uransa 50. A-maaottelun pelannut Ahonen on toipunut viime kesän alaraajavammastaan ja uskoo pystyvänsä suureen rooliin tiellä kohti Kiinan MM-kisoja.

16.10.2017 Haastattelu

Dettmann: ”Euroliigan ahneus uhkaa koripallon tulevaisuutta”

Koripallon MM-karsintojen kolkutellessa ovella jatkuu FIBA Euroopan ja Euroliigan välinen aikataulukiista, joka koskee marras- ja helmikuun MM-karsintaikkunoita. Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann harmittelee pattitilannetta, jossa pelaajat ovat joutuneet pelinappuloiksi valtataistelussa lajiliiton ja maanosan suurseurojen välillä.

25.8.2017 14:45 Haastattelu

Henrik Dettmann: Neljännesvuosisadan maajoukkuevalmentajauran virstanpylväitä

Luotsattuaan Helsingin NMKY:n kolmeen Suomen mestaruuteen valmensi Henrik Dettmann Suomen miesten koripallomaajoukkueen ensimmäiseen otteluunsa toukokuussa 1992. Viimeksi kuluneen 25 vuoden aikana Dettmann on valmentanut maajoukkuetasolla Suomea ja Saksaa, luotsannut joukkueensa arvokisoihin yhdeksästi sekä uudistanut molempien koripallomaiden työympäristön juurta jaksain.

4.8.2017 09:00 Haastattelu

Matti Nuutinen 50. maaottelun aattona: ”Nälkä on kasvanut syödessä”

Kaarinalaisen Ura Basketin kasvatti Matti Nuutinen, 27, debytoi miesten maajoukkueessa kesällä 2012 arkkityyppisenä duunaripelaajana. Viisi vuotta myöhemmin, 50. maaottelunsa kynnyksellä, Nuutinen on kaksinkertainen arvokisakävijä, monivuotinen koripalloammattilainen ja elintärkeä osa maajoukkuetta niin puolustajana kuin energiapelaajanakin.

29.7.2017 11:50 Haastattelu

Susijengin Fiifi Aidoo: ”Mä rakastan näitä kaikkia jätkiä”

Susijengin EM-kisakesä 2017 pyörähtää maaotteluiden osalta käyntiin tänään lauantaina, kun lauma saalistaa Tampereen Hakametsän parketilla Latviaa vastaan. Vuosi sitten niin ikään Tampereella miesten maaotteludebyyttinsä tehnyt Fiifi Aidoo, 21, on yksi Susijengin nuoren kaartin pelaajista, joka kärkkyy entistä suurempaa vastuuta sinivalkopaidassa.

19.7.2017 16:48 Haastattelu

Alex Murphy: ”Tämä on jännittävää aikaa suomalaiselle koripallolle”

Susijengi kerääntyi maanantaina Helsingissä yhteen aloittaakseen viimeistelevän valmistautumisjaksonsa ensimmäisiin Helsingissä pelattaviin koripallon EM-kisoihin viiteenkymmeneen vuoteen. Tehokkaan seniorikauden USA:n yliopistoliiga NCAA:n Northeasternissa päättänyt Alex Murphy, 24, odottaa nyt tilaisuuttaan esitellä taitojaan sinivalkopaidassa.

6.7.2017 12:15 Haastattelu

Kesäliigaan valmistautuva Lauri Markkanen: ”Chicago on ottanut minut hyvin vastaan”

Lauri Markkasen, 20, lapsuuden ja nuoruuden unelma toteutui keskiviikkona, kun hän allekirjoitti tulokassopimuksen NBA:n kaikkien aikojen seuroihin lukeutuvan Chicago Bullsin kanssa. 213-senttinen jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti kehuu viihtyneensä uudessa kotikaupungissaan erinomaisesti ja sanoo vastaanoton olleen lämmin.

5.4.2017 Haastattelu

Espanjan pudotuspelit aloittava Vilma Kesänen: ”Ferrol on herännyt naiskorikseen”

Naarassusien pelintekijä Vilma Kesänen, 28, ja Universitario de Ferrolin pudotuspeliurakka Espanjan pääsarjassa Liga Femeninassa alkaa tänään keskiviikkoiltana, kun Ferrol saa vastaansa isokokoisen Gipuzkoa UPV:n. Seurahistoriansa parasta kautta pelaava Ferrol on saanut hullaannutettua kotikaupunkinsa loistavilla otteillaan.

Näytä lisää vastaavia