1.5.2011 13:20 Tampereen Pyrinnön pelibussi suuntaa vappupäivänä toisen kerran kohti Joensuuta Korisliigan finaalien merkeissä. Viime keskiviikkona pelatussa finaalien toisessa osaottelussa Kataja oli Pyrintöä vahvempi, mutta Pyrintö-kapteeni Antero Lehto uskoo, että maanantaina tamperelaiset poistuvat Joensuun Areenan parketilta kultamitalit kaulassaan.





Pyrintö oli hyvin lähellä mahdollisuutta katkaista finaalisarja suoraan kolmessa osaottelussa keskiviikkona pelatussa finaalien toisessa osaottelussa. Tamperelaiset johtivat ottelua kahdeksalla pisteellä viisi minuuttia ennen loppua, mutta Kataja rynnisti Jason Conleyn ja Jared Newsonin huikeilla ratkaisuilla tasoihin ja ohi. Lähes 400 kilometrin paluumatka Tampereelle Joensuussa kärsityn tappion jälkeen tuntui erityisen pitkältä.
- Muutaman kerran olemme tulleet Joensuusta takaisin kotiin voittajina, ja silloin matka tuntuu aina huomattavasti lyhyemmältä, kertoo Pyrintö-kapteeni Antero Lehto, 27.
- Toisen matsin tappio harmitti ihan kuin pitääkin. Kaikki kuitenkin ymmärsivät, että emme pelanneet parhaalla mahdollisella tasolla Joensuussa. Kolmannessa matsissa teimme mielestäni hyvän nousun yhden huonomman pelin jälkeen ja pelasimme kohtuullisen vahvan ottelun.
Toisessa osaottelussa Katajan Sami Lehtorannan ja Jared Newsonin tehot olivat liikaa Pyrinnölle, jonka puolustus oli muutoin kautta linjan hyvää. Kolmannessa ottelussa Lehtoranta jäi kahteen ja Newson seitsemään pisteeseen. Lehto uskoo, että Pyrinnölle jäi kuitenkin vielä parannettavaa neljänteen finaaliotteluun.
- Kun otimme Newsonin ja Lehtorannan pois, Darren Fells pääsi juhlimaan liikaa etenkin korin alla ja sai siten itseluottamusta upottaa puolimatkan kakkosensa. Kaikkia pelaajia ei tietenkään saa aina puolustettua täysin pimentoon, mutta kyllä meille parantamisen varaa jäi. Tänään katsotaan videota ja valmennusjohto kertoo, miten tästä edetään.
Lehto murtautui ensimmäisen kerran Tampereen Pyrinnön pelaavaan kokoonpanoon kaudella 2000/01. Nuoresta iästään huolimatta Lehto on liigakentillä jo kokenut konkari: meneillään on yhdestoista kausi pääsarjassa, joista yhtä lukuun ottamatta kaikki ovat kuluneet Pyrinnössä.
Kevään 2001 SM-hopeaa lukuun ottamatta Lehdon edustamat joukkueet kuuluivat sarjan alempaan keskikastiin monen vuoden ajan, kunnes kaudella 2008/09 alkoi tapahtua. Pieti Poikolan otettua vastaan joukkueen päävalmentajan pestin ja Damon Williamsin palattua Kotkan visiitiltään Pyrinnön voittokulku on ollut historiallinen. Myös Lehdon suoritustaso ja peli-ilo ovat parantuneet silminnähden.
- Syksyllä 2008 valmentajanvaihdos toi uusia tuulia tekemiseen. Voittavassa joukkueessa pelaaminen on ollut äärimmäisen hienoa. Menestyksen ja iän myötä harjoittelu on muuttunut laadukkaammaksi ja oma keskittyminen on parantunut. Nykyisin tiedän jo aika hyvin, mikä edesauttaa oman suoritustason ylläpitämistä, Lehto kertoo.
Erityisen paljon Lehdon mieltä seuran omana kasvattina on lämmittänyt tamperelaisen koripallon nousu maankartalle.
- Tämä on vieläkin lätkäkaupunki, mutta nykyisin muutamat vähän tuntemattomammatkin tyypit tulevat sanomaan kaupungilla, että kylläpä teillä menee hienosti. Erityisen hienoa on se, että menestyvässä joukkueessa on niin monta oman kylän poikaa ja paljon hyviä nuoria on vielä tulossa.
Päättyneellä runkosarjakaudella Lehto kiilasi tiensä valtakunnan tarkimmaksi kolmen pisteen heittäjäksi huimalla 45,1% onnistumistarkkuudellaan, jonka lisäksi hän on 11,4 pisteellään hallitsevan mestarin paras kotimainen pistemies. Lehto myöntää, että nousu "vanhoilla päivillä" aina maajoukkuerinkiin asti on kolkutellut mielessä.
- Maajoukkueessa on äärimmäisen hyviä pelaajia ja hienoja ihmisiä ringissä. Jos kutsu tulisi, se olisi todellinen kunnianosoitus minulle ja näyttö siitä, että tehty työ on kantanut hedelmää. Tuohon seuraan olisi fantastista päästä.
Lehto ei kuitenkaan halua mennä asioiden edelle: Pyrinnön on vielä voitettava yksi ottelu ennen kuin joukkue voi juhlia toista perättäistä Suomen mestaruuttaan. Tarkoituksena ei ole enää palata Tampereelle.
- Pyynikillä on ollut paikoin aika infernaalinen meteli, mutta sarja on tarkoitus katkaista Joensuussa. Jos pystymme vielä vähän nostamaan puolustuspelimme intensiteetin tasoa, olemme todella vahvoilla. Huhujen mukaan Tampereelta olisi lähdössä kolme bussilastillista faneja Joensuuhun, uskotaan että he takaisivat meille riittävän lisänosteen.
Mustapha Amzil, 24, vietti edelliset viisi kautta USA:n yliopistosarjassa Daytonissa ja New Mexicossa, mutta palasi takaisin vanhalle mantereelle tänä kesänä. Amzil on aloittanut ammattilaisuransa vahvasti Kosovon tuplamestari Trepcan joukkueessa.
Susijengin takamies Perttu Blomgren joutui odottelemaan lokakuun puoliväliin saakka ennen kuin uusi joukkue löytyi. Odotus kuitenkin kannatti, sillä Blomgren sai hakemansa siirryttyään Saksan hallitsevan cup-mestari Mitteldeutscherin joukkueeseen.
Lilli Onnela otti tällä kaudella ensimmäisen askeleensa ulkomaille, kun hän siirtyi italialaisseura Faenzaan. Onnela on päässyt heti joukkueeseen ja maahan hyvin sisään ja ottanut ison roolin.
Tänään perjantaina MM-karsintaurakkansa aloittavasta Susijengistä ylivoimaisesti eniten kokemusta illan vastustajasta on toista kauttaan Unkarin pääsarjaa pelaavalla Ilari Seppälällä. Unkarissa kovia teholukemia taiteileva Seppälä kertoo vakuuttuneensa paikallisten pelaajien taitotasosta ja pelikovuudesta.
Elias Valtonen, 26, paistatteli kirkkaimmissa parrasvaloissa syyskuun EM-pudotuspeleissä täysonnistumisillaan Serbiaa ja Georgiaa vastaan. Ikimuistoisen EM-kisakesän jälkeen Susijengi valmistautuu pitkään MM-karsintarupeamaan ja Valtonen muistuttaa, että viime vuosien kehitysaskelista huolimatta töitä on tehtävä hartiavoimin arvokisaputken jatkamiseksi.
Vielä viidentoista maajoukkuevuoden jälkeenkin susikapteeni Sasu Salin, 34, syttyy saadessaan pukea Suomi-paidan ylleen. Pronssiotteluun päättyneiden EM-kotikisojen jälkeen Susijengin ikäpresidentin seuraava tehtävä on luotsata nuori ja nälkäinen laumansa kohti Qatarin kesän 2027 MM-kisakenttiä.
Perjantaina Beogradska Arenan pätsissä tarjottiin suomalaisittain harvinaista herkkua, kun kentällä nähtiin samanaikaisesti kaksi Susijengin pelaajaa Miikka Muurisen Partizanin isännöidessä Mikael Jantusen Fenerbahcea. Jantunen pääsi ottelun jälkeen paukuttelemaan henkseleitään voiton kunniaksi.
Edon Maxhuni palasi vaiherikkaan viime kauden jälkeen täksi kaudeksi takaisin Ranskaan tehdessään sopimuksen Gravelines-Dunkerquen kanssa. Maxhuni on ollut alkukaudesta joukkueensa ehdottomia avainpelaajia.
Alexander Madsen teki päätöksen uudesta seurastaan EM-kisojen jälkeen suostuttuaan kreikkalaisseura Karditsan sopimustarjoukseen. Madsen on kauden edetessä ottanut isompaa roolia joukkueessa ja lähtee hyvässä vireessä tuleviin MM-karsintoihin.
Sara Bejedi siirtyi kesällä kovaan Turkin liigaan Botasin joukkueeseen ja on ottanut heti ison roolin joukkueessa. Bejedi odottaa innolla myös ensi viikolla alkavia EM-karsintoja.