Tuukka Kotti: ”Itseluottamus on parantunut koko ajan”

6.9.2011 Forssan pitkä mies Tuukka Kotti, 30, on huhkinut ylitöitä isompia ja painavampia eurooppalaissenttereitä vastaan Liettuan EM-kisojen tiiviin alkusarjan aikana. Suurta roolia ”susijengin” menestystarinassa näyttelevä 205-senttinen Kotti kertoo joukkueen itseluottamuksen parantuneen jatkuvasti kisojen edetessä.

Sunnuntaina 4. syyskuuta Makedonialle kärsityn niukan alkusarjatappion jälkeen Kotti ja muut Suomen miesten maajoukkueen pelaajat elivät yhden historiansa pisimmistä vuorokausista. Makedonia-voitolla ”susijengin” paikka EM-kisojen 12 parhaan joukossa olisi ollut täysin omissa käsissä, mutta johtolukemat vaihtuivat viime minuuteilla karvaaseen tappion tunteeseen.

– Makedonia-tappion jälkeen istuttiin tippa linssissä pukukopissa. Vaikka olo oli todella pettynyt, päätettiin yksissä tuumin että alkusarja päätetään voittoon ja sen jälkeen katsotaan, miten muut joukkueet pelaavat ristiin, Kotti kertaa sunnuntain ja maanantain dramaattisia käänteitä.

 

– Montenegro-peli meni miten meni, mutta voitto haettiin. Bussimatkalla hallilta hotellille kuultiin vähän väliä tilannetietoja Kreikka-matsista ja hotellille päästyämme kuulimme Kreikan hoidelleen pelin. Illalla seurattiin sitten Makedonian ja Bosnian ottelua hotellihuoneessa.

 

Bosnian neljän pisteen taukojohto taittui kolmannen jakson alussa Makedonian yhdeksän pisteen johdoksi. Ottelun loppuminuuteilla tunnelma Druskininkaissa sijaitsevassa hotellissa räjähti kattoon.

 

– Matsin viimeisen jakson aikana oltiin koko joukkue pakkauduttu yhteen huoneeseen katsomaan, pelaako Makedonia meidät jatkoon. Matsin viimeiset pari minuuttia menivät sitten ihan riehumiseksi. Toivottavasti joku älysi pistää (makedonialaissentteri) Pero Anticille kukkalähetyksen, Kotti nauraa.

Kotti jättiläisten maassa 

Suomen maajoukkue lähti EM-kisoihin altavastaajan asemasta lyhyempänä, kevyempänä ja kokemattomampana kuin useimmat Euroopan huippujoukkueista. Silti saldo EM-alkusarjasta on ollut Henrik Dettmannin valmentamalle susijengille vähintäänkin hyvä: murskavoitto Bosniasta, niukka voitto Montenegrosta, niukat tappiot Kroatialle ja Makedonialle sekä se pakollinen tahra kilvessä, eli parinkymmenen pisteen Kreikka-tappio.

 

– Nämä kisat ovat kasvattaneet ihan huikeasti itseluottamusta. Ollaanhan me ennenkin pelattu matseja näitä Euroopan isoja maita vastaan, mutta oikeastaan Kreikka-ottelu oli ainoa jossa tuntui siltä, että meitä todella poljettiin jalkoihin, Kotti kertoo.

 

– Isostakin miehestä tuntuu huikealta, kun Sasu Salin vetää hyökkäyslevypallon Montenegron senttereiden keskeltä ja tippaa kakkosen sisään. Kaikki jätkät tsemppaavat urakalla toisiaan ja hyvä fiilis tarttuu jokaiseen pelaajaan.

 

Kotin työnsarka EM-alkusarjassa ei ole ollut helpoimmasta päästä. FoKoPon kasvatti on pystypaininut mm. Ante Tomicin (217 cm, Kroatia/Real Madrid), Ioannis Bourousisin (213 cm, Kreikka/Olimpia Milano), Mirza Teletovicin (206 cm, Bosnia/Caja Laboral), Pero Anticin (209 cm, Makedonia/Pietarin Spartak) ja Nikola Pekovicin (211 cm, Montenegro/Partizan Belgrad) kanssa tasaväkisesti ja haalinut tilastoihin 7,4 pistettä, 5,8 levypalloa, 1,8 riistoa, 1,4 syöttöä ja 0,8 blokkia ottelua kohden. Kotti on koko EM-kisojen hyökkäyslevypallotilaston kolmonen, riistotilaston seitsemäs ja blokkitilaston kahdestoista.

 

– Kovia jätkiähän sitä on tullut vastaan. Esimerkiksi Ante Tomic oli pelkällä liikkuvuudellaan ja ulottuvuudellaan todella haastava puolustettava. Nikola Pekovic on ehkä pelkän fysiikkansakin johdosta ollut vaikein pideltävä tähän asti, arvioi Kotti.

 

– Pelaamista on tietenkin helpottanut se, että kroppa on ollut koko kesän hyvässä kunnossa. Taitaa olla ensimmäinen kesä koko maajoukkueurani aikana, jolloin polvet eivät ole kaivanneet jääpussihoitoa.

Kampoihin Euroliigajampoille 

Matka Euroopan kahdentoista parhaan joukkoon on ollut Suomelta pitkä ja historiallinen – edellisen kerran sinivalkoiset pelasivat Euroopan mitalisijoista vuoden 1967 EM-kisoissa. Jatkosarjassa Venäjä, Slovenia ja Georgia tuovat Suomelle entistä kovemman haasteen, mutta Kotti uskoo Suomen yltävän vielä ihmetekoihin nykyisellä itseluottamuksellaan.

 

– Totta kai vastustajat kovenevat mitä pidemmälle mennään, mutta meillä on tällä hetkellä niin valtava usko omaan tekemiseen, että aiomme pelata voitosta jokaisessa ottelussa, joka näissä kisoissa on jäljellä, Kotti täräyttää.

 

– Yhteen matsiin pitää kuitenkin aina keskittyä kerrallaan, mitään leijumisen varaa ei ole. Venäjä on Andrei Kirilenkon johdolla todella haastava joukkue ulottuvuutensa ja liikkuvuutensa ansiosta, ja meidän on saatava pallo liikkeelle alusta alkaen.

 

Ensi kaudeksi Italian kakkosliiga LegaDuen Aget Imolaan siirtyvä Kotti myös myöntää, että maajoukkueen pelaajat nauttivat kisoissa saamastaan huomiosta.

 

– Aika monet täällä ovat ihmetelleet, miten Suomen Korisliigassa ja Italian LegaDuessa vääntävät pelaajat pystyvät pistämään kampoihin jätkille, jotka pelaavat ammatikseen Euroliigassa, Kotti virnistää.

 
9.9.2017 11:45 Haastattelu

Rannikko & Koponen: ”Pitää tehdä Italian pelistä vaikeaa”

Ammattilaisuriensa aikana pitkän päivätyön Italiassa tehneet pitkäaikaiset Susijengi-takamiehet Teemu Rannikko ja Petteri Koponen kertovat joukkueensa tekevän lauantaina kaikkensa saadakseen Italian pelaamisen mahdollisimman vaikeaksi. Ottelun voittaja etenee EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon, minne Suomi on viimeksi yltänyt 1967.

7.9.2017 18:13 Haastattelu

EM-kotikisojen pääsihteeri: ”Täydellisyyttä hipova kokonaisuus”

Satavuotista itsenäisyyttään juhlivan Suomen hullaannuttanut Susijengi suuntasi torstaina kohti EM-turnauksen pudotuspelejä, jotka pelataan Turkin Istanbulissa. Samanaikaisesti Helsingissä pelatun alkulohkovaiheen purkutöiden keskellä seisoo onnellinen mies; EM-kotikisojen pääsihteeri Ari Tammivaara tuntee ylpeyttä ja jakaa vuolaasti kiitosta.

1.9.2017 12:45 Haastattelu

Jamar Wilson: ”Tämä on vasta turnauksen alku”

Kolmatta vuottaan Susijengiä edustava Jamar Wilson, 33, kohosi torstaina joukkueensa suurien sankarien joukkoon pakottamalla EM-kotikisojen avauspelin jatkoajalle rohkealla ajollaan ja viimeistelemällä 84-86-voiton Suomelle jatkoajan lopulla. Hurmoksellisen voiton jälkeen Wilson asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiinsa: että kisat ovat vasta alussa.

31.8.2017 14:55 Haastattelu

Petteri Koponen: ”Nando De Colo on yksi Euroopan parhaista pelaajista”

Moskovan TsSKA:n veteraanitakamies Nando De Colo, 30, on aiemmin tällä vuosikymmenellä näytellyt kuuliaisesti tuplaajan roolissa NBA-tähti Tony Parkerin vierellä, mutta Parkerin jättäydyttyä sivuun ”Les Bleusista” on De Colo joukkueensa ykköstähti. Petteri Koponen on kohdannut De Colon urallaan kymmeniä kertoja ja luonnehtii tätä yhdeksi Euroopan parhaista pelaajista.

30.8.2017 Haastattelu

EM-kisojen ”Hype Man” Tidjân Ba odottaa koripallojuhlaa

Huomenna käynnistyvissä koripallon EM-kisoissa juontajan ja viihdyttäjän roolissa toimiva Kwan-yhtyeestä tuttu muusikko Tidjân Ba odottaa malttamattomana kisojen alkua.

12.6.2017 Haastattelu

Petteri Koponen odottaa innokkaana EM-kotikisoja: ”On hienoa olla suomalainen koripalloilija tällä hetkellä”

Ensimmäisen kautensa suurseura Barcelonan riveissä pelannut Petteri Koponen kertoo, että suomalainen koripallo elää kukoistuksen aikaa. Susijengin ”alfoihin” kuuluva pelintekijä odottaa kesältä ennen kaikkea kotikisahuumaa – kovia otteluita ja fanien luomaa tunnelmaa.

21.2.2017 Haastattelu

"Käsissämme on suomalaisen koripalloilun tulevaisuutta"

Suomen koripallomaajoukkueiden medical team kokoontuu säännöllisesti päivittämään toiminnan isot linjat yhtenäisiksi ja vetämään suuntaviivat tulevaan maajoukkuekauteen.

22.11.2016 22:05 Haastattelu

Susikapteeni Shawn Huffin analyysi EM-vastustajista: “Kovia koripallomaita kaikki”

Susijengin kapteenin viittaa kantava Shawn Huff, 32, seurasi Helsingin EM-alkulohkon joukkuearvontoja hyvillä mielin. Maajoukkuekonkari kiittelee Susijengin kisavastustajien laatua ja leveyttä ja korostaa, että vastaan on tulossa pelityylillisesti toisistaan merkittävästi poikkeavia, mutta kukin omalla tavallaan hankalia vastustajia.

20.8.2016 Haastattelu

MU16-päävalmentaja Miikka Sopanen: ”Pelaajat uskoivat omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa”

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue teki suomalaista koripallohistoriaa tänään lauantaina, kun Sudenpennut kaatoivat EM-kisojen päätöspelissään Ranskan ja sijoittuivat viidenneksi. Kyseessä on Suomen kaikkien aikojen toiseksi paras EM-sijoitus kautta historian. Suomen päävalmentaja Miikka Sopanen kertoo haastattelussa MU16-maajoukkueen EM-taipaleesta.

22.7.2016 10:55 Haastattelu

Henrik Dettmann FIBA:n sivuilla: ”Markkasessa on All Star -potentiaalia”

Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann keskusteli FIBA:n haastattelussa Suomen Sudenpentujen syömähampaan Lauri Markkasen, 19, urasta, potentiaalista ja kehityskaaresta. Dettmann näkee Markkasella olevan mahdollisuudet jopa lajin kirkkaimmalle huipulle asti.

Näytä lisää vastaavia