Kohti Final Fouria: Cup-mestari Kataja saa haastajakseen Karhun

19.1.2012 Miesten Suomen Cupin vuoden 2011 Final Four käynnistyy lauantaina hallitsevan Cup-mestarin Joensuun Katajan sekä liigan kärkiviisikkoon kuuluvan Kauhajoen Karhun kohtaamisella. Korisliigaa johtava Kataja on huuhtonut Cupin kultaa seuran historian aikana, kun taas pudotuspelien kotiedusta taisteleva Karhu hakee vasta ensimmäistä mitaliaan.

Suomen Cupin ensimmäisessä välieräottelussa kohtaavat Petri Virtasen Kataja..

..ja Ilkka Vuoren Karhu.

Jared Newson tyylitteli Katajan Cup-mestaruuteen vuosi sitten.

Karhun Kelly Beidler janoaa ensimmäistä Cupin kultaansa. Kuvat: Francois Perthuis.

Joensuun Katajalle syyskausi 2011 oli ainutkertainen. Vaikka runkopelaajat Juho Nenonen, Antti Kanervo ja Juha Sten olivat loukkaantumisten johdosta vähintään muutamia otteluita sivussa ja amerikkalaissentteri Jeremy Price vasta haki paikkaansa joukkueesta, puksutti joensuulaisjuna muhkeat 12 voittoa putkeen ennen joulutauolle siirtymistä.

 

Katajan pitkä voittoputki katkesi joulun välipäivinä, ja vaikka sittemmin ryhmä on palannut takaisin voittokantaan, päävalmentaja Jukka Toijala, 39, myöntää, että Kataja ei ole pelannut samalla suoritustasolla kuin syksyllä.

 

– Vuodenvaihde ja uuden vuoden alku on ollut aika seesteistä aikaa. Loukkaantumisten myötä pelaajaosastolla on ollut tietynlaista turbulenssia, emmekä ole saaneet peleihin samanlaista energiaa kuin syksyllä, Toijala mietiskelee todeten samalla syksyn voitot korvaamattoman arvokkaiksi.

 

– Meillä oli syksyllä monta kaveria sairastuvalla ja useampi matsi olisi saattanut ihan yhtä lailla kääntyä tappioksi. Silloin pelaisimme playoff-paikasta runkosarjavoiton sijaan. Voitot toivat yksi kerrallaan itseluottamusta ja olemme pystyneet siksi kapeallakin materiaalilla napsimaan kovia päänahkoja.

 

Katajalla on erinomaisia muistoja Suomen Cupista vuoden takaa. Joukkue matkusti Cupin finaaliin Töölön Kisahalliin kohtaamaan ennakkosuosikki ToPon, joka johti Katajaa yli kymmenellä pistellä, mutta joutui lopulta toteamaan Katajan paremmakseen. Tampereen Final Four -tapahtumassa joensuulaisten suunnitelmissa on tuoda toisen perättäisen kerran kultaa Pohjois-Karjalaan.

 

– Otteluaikataulu on raskas, mutta kokemuksesta viisastuneena tiedän, että voittaja pystyy kyllä hymyilemään raskaankin rupeaman jälkeen, Toijala virnistää.

 

Lauantain välierässä Kataja saa vastaansa Kauhajoen Karhun, joka eteni viime keväänä ensimmäistä kertaa seuran historiassa pudotuspeleihin asti, ja joka hamuilee tulevaksi kevääksi pudotuspelien kotietua.

 

– Karhu on vaarallinen vastustaja. Heidän vahvuuksiaan analysoidessa pitää ottaa kaikki kliseet käyttöön: meidän on pystyttävä vastaamaan heidän liikkuvuuteensa ja energiaansa, pakottaa heidät pelaamaan viidellä viittä vastaan ja kontrolloimaan pelin tempoa. Kun nämä asiat ovat hallinnassa, olemme vahvoja, Toijala ennakoi.

 

Karhu loukkaantumishuolista huolimatta iskussa

 

Keväällä 2011 Kauhajoen Karhu teki historiaa etenemällä ensimmäisen kerran seuran historian aikana koripallon SM-pudotuspeleihin. KTP pudotti Karhun jatkosta suoraan otteluvoitoin 3-0, mutta pettymyksen jälkeen Pohjanmaan lakeuksilla lähdettiin uuteen kauteen entistä vahvemmalla joukkueella ja paremmilla resursseilla.

 

Korisliigakauden 2011/12 alussa Karhun päävalmentaja Ari Tammivaara, 45, tiputtikin pommin kertomalla, että hänellä on käytössään yhdeksän täysammattilaista koripalloilijaa. Hyvistä lähtökohdista huolimatta Karhu ajautui syyskaudella loukkaantumiskierteeseen, josta osallisiksi pääsivät Vesa Mäkäläinen, Ilkka Vuori ja Todd Hendley. Täysin ehjänä Karhu ei ole säilynyt vuodenvaihteen jälkeenkään.

 

– Parin päivän ajan meillä oli koko remmi kasassa ja treeneissä oli todella innostunut tunnelma, mutta heti seuraavassa ottelussa lähti taas yksi kaveri pukukoppiin paikattavaksi, kertoo Tammivaara viitaten Eldar Skamon taannoiseen loukkaantumiseen.

 

– Kertoo kuitenkin paljon tämän joukkueen henkisestä kovuudesta ja sietokyvystä, että me pystytään voittamaan otteluita, vaikka ei olla päästy missään vaiheessa ottamaan kunnolla selvää, mihin me täydellä kokoonpanolla pystyisimme. Nyt tarkkaillaan tilannetta päivä kerrallaan.

 

Kauhajoella on paraikaa käynnissä kova koripallobuumi. Karhun kotiareena vetää tasaiseen tahtiin katsojia ja Karhu taistelee kynsin, hampain kevään pudotuspelien kotiedusta. Ensi viikonloppu tulee olemaan historiallinen, sillä Karhu on käytännössä vain kahden voiton päässä seurahistoriansa ensimmäisestä SM-mitalista.

 

– Onhan se seuralle iso juttu, että me pelaamme Final Fourissa. Tämä on seuralle ensimmäinen mahdollisuus voittaa kultaa, eivätkä meidän pelaajatkaan mitenkään hirveästi mestaruuksia ole urallaan voittaneet. Final Four tulee olemaan hyvä esimerkki liigan tämän hetken tasosta, koska Tampereella pelaa Korisliigan viidestä parhaiten sijoittuneesta joukkueesta neljä, Tammivaara ennakoi.

 

Karhu sai mahdollisuutensa kohdata tulevan cup-välierävastustajansa Joensuun Katajan ennen joulua kotikentällään. Kokemansa perusteella Tammivaara tietää, miten hallitsevaa Cup-mestaria vastaan on pelattava.

 

– Olimme jo saaneet Katajan naruihin, mutta sieltä ne tulivat väkisin rinnalle ja väänsivät voiton jatkoajalla. Joensuussa on kehittynyt tietynlaista voittamisen kulttuuria, josta kertoo sekin, että Kataja oli syyskaudella liigan paras joukkue monista loukkaantumisista huolimatta. Tiedossa on erittäin kova haaste, mutta olemme valmiit ottamaan sen vastaan.

 

Joensuun Kataja ja Kauhajoen Karhu kohtaavat Suomen Cupin Final Fourin ensimmäisessä välieräottelussa Pyynikin Palloiluhallilla lauantaina 21. tammikuuta klo 15:15. Katso myös artikkeli "Suomen cupin finaalitapahtuman 21.-22.1. ennakkolipunmyynti".

 

Lisätietoja: Joensuun Kataja 
Lisätietoja: Kauhajoen Karhu
 
20.1.2024 22:07 Pääjuttu

Miesten Motonet Suomen Cup 2023 ratkesi – Seagullsille neljäs mestaruus

Helsinki Seagulls pääsi lauantai-iltana nostamaan ilmaan Motonet Suomen Cupin mestaruuspokaalin jo neljättä kertaa viiden vuoden sisällä. Finaalissa Seagulls päihitti hyvän vastuksen antaneen BC Nokian 83–76.

20.1.2024 11:55 Suomen Cup

Seagulls ja BC Nokia Motonet Suomen Cupin finaalissa lauantaina klo 19

Miesten Suomen Cupin mestari 2023 ratkeaa lauantai-iltana, kun Helsinki Seagulls ja BC Nokia kohtaavat Urhea-hallissa Helsingissä.

19.1.2024 22:29 Suomen Cup

Motonet Suomen Cup huipentuu lauantaina – Nokia ja Seagulls miesten finaaliin!

Motonet Suomen Cupin miesten välierissä kohtasivat BC Nokia ja Kataja Basket sekä Helsinki Seagulls ja Korihait.

18.1.2024 10:53 Suomen Cup

Suomen Cup huipentuu viikonloppuna Helsingissä - perjantaina ohjelmassa kaksi jännittävää välierää

Miesten Suomen Cupin välierät pelataan perjantaina 19. tammikuuta Urhea-hallissa Helsingissä. Lauantaina ohjelmassa on puolestaan miehillä cup-finaali. Kataja Basket lähtee puolustamaan mestaruutta. YLE välittää Suomen Cupin Final Fourin kanavillaan.

18.12.2023 10:00 Suomen Cup

Suomen Cupin Final Fourin lipunmyynti avattu

Molempien Suomen Cupien loppuhuipennus järjestetään 19.–21. tammikuuta Urhea-hallissa Helsingissä. Lipunmyynti Final Fouriin käynnistyi tänään maanantaina klo 10.

1.12.2023 20:04 Suomen Cup

Suomen Cupin rankingit vahvistettu – Final Fourin aikataulu julkaistu

Naisten ja miesten Suomen cupin Final Four -joukkueet ja tammikuussa Urhea-hallissa pelattavien välierien aikataulut ovat nyt vahvistettu.

22.11.2023 13:55 Suomen Cup

Naisten ja miesten Suomen Cupin Final Four -joukkueet selviävät marraskuun lopussa

Suomen Cupin huipennukseen selviytyy molempien sarjojen rankingin neljä parasta joukkuetta. Final Four -turnaus järjestetään 19.–21. tammikuuta Urhea-hallissa, Helsingissä.

14.1.2023 19:41 Korisliiga

Kataja vei kultamitalit Hirvosen hurjien syöttötilastojen siivittämänä – miesten Suomen Cup -finaalia jännitettiin jatkoajalle asti

Kataja Basket kaatoi Helsinki Seagullsin jatkoajalla miesten Suomen Cup -finaalissa.

14.1.2023 09:21 Suomen Cup

Seagulls ja Kataja Basket kohtaavat Suomen Cupin finaalissa klo 17

Miesten Suomen Cupin mestari 2022 ratkeaa lauantaina, kun Helsinki Seagulls ja Kataja Basket kohtaavat Urhea-hallissa Helsingissä. Seagulls tavoittelee neljättä perättäistä cup-mestaruutta.

13.1.2023 21:57 Pääjuttu

Seagulls ja Kataja miesten Suomen Cup -finaaliin – Tuomas Hirvosella tehokas ilta välierävoitossa

Kumpikin miesten Suomen Cup -välieristä ratkesi selkeällä erolla. Huomiseen finaaliin etenevät Kataja Basket ja Helsinki Seagulls.

Näytä lisää vastaavia