Ventspils ratkaisi kolmannella jaksolla, Katajalla yhä mahdollisuudet jatkopaikkaan

12.2.2013 21:15 Joensuun Kataja piti BK Ventspilsiä naruissa tiistaisen EuroChallenge-ottelun ensimmäisellä puoliajalla, mutta latvialaisisännät löysivät itseluottamuksensa kolmannella jaksolla ja hakivat joensuulaisista maukkaan 75–61 (30–36)-revanssivoiton. Lohkon toisessa ottelussa nähdyn yllätyksen johdosta Katajalla on edelleen mahdollisuus pelata tiensä EuroChallengen kahdeksan parhaan joukkoon.

Ventspilsin vahva kolmas jakso oli liikaa Johnell Smithin Katajalle.

Jukka Toijalan luotsaaman Katajan on seuraavassa ottelussaan nujerrettava CS Gaz Metan Medias vähintään kolmella pisteellä. Kuvat: Ville Vuorinen.

Neljän viikon takaisessa kotiottelussaan Kataja antoi Ventspilsille 17 pisteen etumatkan ennen heräämistään ja nousuaan makoisaan kahden pisteen yllätysvoittoon. Kun joukkueet kohtasivat tiistaina toisensa toistamiseen, Kataja oli kentällä alusta alkaen hereillä ja itsevarmana.

 

Kataja toteutti ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana pelisuunnitelmaansa erityisesti hyökkäyspäässä kurinalaisesti ja johti ottelua neljällä pisteellä jakson päätteeksi. Toisen jakson puolenvälin tienoilla latvialaismiehistössä alkoi näkyä jo hermoilun merkkejä, kun Petri Virtanen vei viidellä perättäisellä pisteellään joensuulaiset 23–29-johtoon.

 

Puolustuksellaan Ventspilsin pallonliikettä ja vapaiden heittopaikkojen muodostumista merkittävästi hidastanut Kataja johti ottelua parhaimmillaan seitsemällä pisteellä ja suuntasi pukukoppiin 30–36-johtoasemissa.

 

Kolmannella jaksolla kentälle asteli kuitenkin intensiteettiään merkittävästi nostanut Ventspils, joka palasi kuskin paikalle nopealla 7-0-jaksollaan. Erinomainen alku kasvatti latvialaisten itseluottamusta ja jakso päättyi lopulta Ventspilsin hyväksi 25-9.

 

Kun Ventspils kasvatti johtolukemansa neljännen jakson alussa vielä 16 pisteeseen, jäi Katajalle turhan suuri takamatka ajettavaksi kiinni.

 

Katajalla yhä oljenkorsi jatkopaikkaan

 

Katajan päävalmentaja Jukka Toijalan mukaan joensuulaisilla olisi ollut maltillisemmalla pelillä mahdollisuudet säilyttää ottelu hallinnassa Ventspilsin kolmannen jakson rynnistyksen aikana.

 

– Saimme heti kolmannen jakson alkuun kaksi hyvin rakennettua heittopaikkaa, joista heitimme ohi. Samalla vastustaja heitti toisessa päässä kolme heittoa sisään ja he saivat lisää virtaa päästyään takaa-ajajan asemasta eroon, Toijala kertasi.

 

– Osittain heidän puolustuksensa johdosta, mutta enemmän itsestämme johtuen hyökkäyspelimme kärsivällisyys loppui. Pomputtelimme palloa liikaa, emmekä menneet riittävän syvälle. Lopulta taululla oli liian suuri ero vieraskentällä kiinni kurottavaksi.

 

Kentän kuningas oli Ventspilsin pelinrakentaja Donald Sims (21/5). Katajan virkein oli Antti Kanervo (12/1). Johnell Smithin (12/4/6 syöttöä) onnistumiset painottuivat ottelun ensimmäiselle puoliskolle.

 

Ventspils hallitsi korinalustoja vieden ottelun levypallot 38–22.

 

Jatkopaikka yhä Katajan saavutettavissa

 

Tappiosta huolimatta Katajan jatkomahdollisuudet elävät edelleen, kiitos illan toisessa ottelussa nähdyn suuryllätyksen. Romanialainen CS Gaz Metan Medias haki selkä seinää vasten 77–69 (45–34)-voiton lohkojohtaja Pinar Karsiyakasta, joka oli hävinnyt aiemmin kaudella vain yhden EuroChallenge-pelin.

 

Mediasin voitto tarkoittaa, että Kataja selviää EuroChallengen kahdeksan parhaan joukkoon voittamalla Mediasin ja Karsiyakan kotikentällään, jos Ventspils häviää vierasottelunsa samaisia vastustajia vastaan. Lisäksi Medias on voitettava vähintään kolmella pisteellä.

 

– Pinar Karsiyaka oli ongelmissa jo täällä Latviassa, ja Ventspils olisi ehkä ansainnut voittaa. On iso ero pelata kotona 5000 katsojan huutaessa kuin Romaniassa tai täällä kylmässä pohjolassa, Toijala kaavailee.

 

– Ensiksi kaadetaan Medias Joensuussa, ja sen jälkeen kaikki on mahdollista.

 

Joensuun Kataja isännöi CS Gaz Metan Mediasia Joensuun Areenalla tiistaina 19. helmikuuta klo 18:30 alkaen.

 

BK Ventspils – Joensuun Kataja 75–61 (20–24, 30–36, 55–45)

Kataja:
Johnell Smith 12/4/6 syöttöä, Antti Kanervo 12/1, Jonte Flowers 11/1/3 syöttöä, Petri Virtanen 10/1, Dan Coleman 7/2, Sami Lehtoranta 4/5/3 blokkia, Juho Lehtoranta 3/2, Vesa Mäkäläinen 2/1, Juho Nenonen 0/1, Jerald Fields, Ville Viita.

Ventspils: Donald Sims 21/5, Arturs Berzins 13/5, Sandis Valters 10/7/6 syöttöä, Ronalds Zakis 9/1/3 syöttöä, Janis Timma 8/3/4 syöttöä.

 


Lisätietoja: Ottelutilastot
 
30.3.2024 19:24 Korisliiga

Korisliigan playoff-parit ratkottu – Hannes Pöllä palasi pelikentille, Lauri Kallio rikkoi piste-ennätyksensä

Korisliigan jatkosarjat pelattiin loppuun, ja viimeisetkin otteluparit puolivälieriin vahvistuivat.

30.3.2024 07:55 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjat huipentuvat TV:ssä – Korihaiden ja Kauhajoen ottelu suorana Jimillä

Korisliigan lauantaisessa päätöskierroksessa suurin mielenkiinto osuu taisteluun puolivälierien kotiedusta, jossa kahdesta paikasta taistelevat Korihait, Kataja Basket, Kauhajoki ja Salon Vilpas.

27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

Näytä lisää vastaavia