Suomen 16-vuotiaat pojat päättivät B-divisioonan EM-turnauksensa voittoon, kun Slovakia kaatui tiukassa sijoitusottelussa 88–83. Voiton myötä Suomi sijoittui turnauksessa yhdeksänneksi.
Susiladies aloitti Helsingin Urhea-hallissa pelattavan kahden ottelun mittaisen kotiturnauksensa voittamalla jo toisen kerran tänä kesänä Liettuan. Sisukas Susiladies ei missään vaiheessa antanut periksi ja korjasi voiton nimiinsä 68-65 (39-38).
Suomea edustava miesten 3×3-joukkue suuntaa viikonloppuna Viroon Tallinnassa pelattavaan Swedbank 3×3 -kiertueen finaalitapahtumaan, joka toimii samalla FIBA 3×3 Lite Quest -turnauksena.
WNBA:ssa Dallas Wings kärsi tappion Indiana Feverille 87-98 (37-35). Awak Kuier tilastoi Wingsin aloitusviisikossa kahdeksan pistettä, kuusi levypalloa, neljä syöttöä ja kolme torjuntaa.
Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat Irlannin 72–62 B-divisioonan EM-turnauksen sijoitusottelussa. Suomi nousi kuuden pisteen takaa voittoon vahvalla päätösneljänneksellä, jonka Sudenpennut vei nimiinsä 27–11.
Ammattilaisuransa viime joulukuussa päättyneeksi ilmoittanut Susijengin takavuosien luottomies Alex Murphy, 206 cm ja 33 vuotta, palaa koripallokentille. Murphy on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Espanjan kakkosliigan (Primera FEB) pudotuspelikamppailussa viime kaudella mukana olleen CD Estela Cantabrian kanssa.
19-vuotiaiden tyttöjen ja poikien SM-karsintojen lohkot on tehty rankingien mukaisesti ja lohkoille on arvottu järjestäjät. Samalla on vahvistettu 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupin sekä 16- ja 17-vuotiaiden valtakunnallisten I divisioonien pelaamistavat.
Susiladies pelaa viikonloppuna kaksi maaottelua Helsingin Urhea-hallissa järjestettävässä kansainvälisessä miniturnauksessa. Suomi kohtaa lauantaina klo 19.00 Liettuan ja sunnuntaina klo 18.00 Tshekin. Mukana turnauksessa ovat myös Ruotsi.
175-senttinen takamies solmi loimaalaisjoukkueen kanssa vuoden mittaisen sopimuksen.
Helsinki Seagulls on tehnyt tulevan kauden mittaisen pelaajasopimuksen yhdysvaltalaisen 196-senttisen Keonte Kennedyn kanssa. Monipuolisesti takakentällä ja laiturin pelipaikoilla operoiva 26-vuotias Kennedy edusti viime kaudella Portugalin pääsarjajoukkue Imortalia, sekä kesällä Kanadan CEBL-liigajoukkue Niagara River Lionsia.
Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat Unkarin 87–79 B-divisioonan EM-turnauksen ensimmäisessä sijoitusottelussaan. Voiton myötä Suomi jatkaa turnauksessa pelaamaan sijoista 9.–12.
Lastenvalmennusseminaari sunnuntaina 20.9.2026 Kisakalliossa rakentuu lapsuusvaiheen malliharjoitusten ja lasten psyykkisen valmennuksen ympärille.
WNBA:ssa Dallas Wings palasi voittokantaan kolmen tappion jälkeen kaatamalla Toronto Tempon 88-94 (37-45). Awak Kuier palasi aloitusviisikkoon ja heitti 14 pistettä 25 minuutin peliajalla.
Espanjan pääsarjassa jo vuosia pelannut Euran Veivin kasvatti ja Susijengin luottomies Elias Valtonen, 200 cm ja 27 vuotta, siirtyy yksivuotisella ns. non-guaranteed sopimuksella hallitsevan Espanjan mestarin ja Euroliigan Final Four -joukkue Valencian vahvuuteen.
Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät B-divisioonan EM-turnauksen viimeisessä alkulohko-ottelussaan Bosnia ja Hertsegovinalle niukasti 70–74. Suomi johti ottelua pitkään ja lähti päätösneljännekselle kahdeksan pisteen etumatkalta, mutta Bosnia ja Hertsegovina käänsi kamppailun viimehetkillä edukseen.
Susijengin leiritysvahvuuteen kuuluva Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Touko Tainamo, 205 cm ja 25 vuotta, käyttää Karhu Basketin kanssa solmittuun sopimukseen kuuluneen ulkomaanoptionsa ja liittyy Belgian ja Alankomaiden yhteisliigaa (BNXT League) pelaavan ZZ Leidenin riveihin.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia