Topias Palmi pommitti maaotteluhistoriaa: 60 pistettä, 12 kolmosta!

20.7.2013 Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen Topias Palmi onnistui lauantaina B-divisioonan EM-kisaparketeilla kaaren takaa peräti 12 kertaa ja paranteli Suomen maaotteluhistorian kaikkien aikojen piste-ennätystä 17 pisteellä. Uskomattomat 60 pistettä sivaltanut Palmi johti joukkueensa 114–54-voittoon Luxemburgista.

Topias Palmi pommitti lauantain EM-kisaparketeilla hurjat 60 pistettä.

Aiempi yhden maaottelun piste-ennätys, 43, oli Antti Kanervon (kuvassa) ja Hanno Möttölän nimissä. Kuvat: Francois Perthuis & Tytti Nuoramo.

190-senttinen, elokuussa 19 vuotta täyttävä Palmi äityi lauantaina käsittämättömään heittovireeseen.

 

Tampereen Pyrinnön kasvatti astui ensi kerran parketille, kun Suomen ja Luxemburgin välinen maaottelu oli ehtinyt edetä neljännelle minuutilleen ja Luxemburg johti lukemissa 5-6. Jo hetkeä myöhemmin Palmi näytti, mitä tuleman piti, kun hän säkitti kahdella perättäisellä kolmosellaan Suomen johtoon 13-9-johtoon.

 

Palmi oli kerännyt jo taukoon mennessä 22 pistettä, mutta tahti kiihtyi entisestään, kun kolmannen jakson jälkeen hänen kokonaispistesaldonsa oli noussut 41:een. Neljännellä jaksolla Palmi ehti pelata vajaat neljä minuuttia pisteittä, mutta viimeisen kuuden peliminuutin aikana Pyrintö-kasvatin ranteesta syntyi 19 pistettä.

 

Topias Palmi jätti 60 pisteellään Antti Kanervon ja Hanno Möttölän nimissä olleen entisen yhden maaottelun ennätyksen, 43 pistettä, komeasti varjoonsa. Lisäksi Palmi kohenteli Petri Virtasen nimissä ollutta yhdessä maaottelussa onnistuneiden kolmen pisteen heittojen ennätystä peräti neljällä, kun hänen 22 kolmosyrityksestään onnistui 12.

 

Ja kun lisäksi Joonas Lehtoranta (20/1/6 syöttöä) ja Julius Rajala (12/12/2 blokkia) osallistuivat muiden pelaajien ohessa talkoisiin kiitettävästi, Suomi tyylitteli lopulta Luxemburgista 60 pisteen voiton.

 

– Olen todella onnellinen jätkien puolesta. Olimme valmiit pelaamaan ja alusta asti oli selvää, että ajattelimme niin kuin piti. Erityisen onnellinen olen Topiaksen puolesta, joka oli uskomaton. Oli etuoikeus saada olla osa suomalaista koripallohistoriaa tänään ja erityisen tyytyväisenä seurasin, kuinka hänen joukkuetoverinsa kannustivat häntä, 20-vuotiaiden miesten päävalmentaja Pekka Salminen hymyili.

 

20-vuotiaiden miesten maajoukkue päättää kisansa sunnuntaina Kypros-otteluun.

 

Suomi – Luxemburg 112–52 (26–11, 51–27, 76–41), 20-vuotiaiden miesten maaottelu, B-divisioonan EM-kisojen alempaa loppusarjaa, Pitesti (Romania) 20.7.2013

 

Suomi: Topias Palmi 60/8, Joonas Lehtoranta 20/1/6 syöttöä, Julius Rajala 12/12/2 blokkia, Tommi Huolila 4/7/2 blokkia, Joni Herrala 3/5/7 syöttöä, Mikael Kauhanen 3/5, Kristofer Clement 3/1/3 syöttöä, Juuso Kauppinen 3/1, Daniel Dolenc 2/5, Joonas Cavén 2/2, Orlando Taylor 0/0/3 blokkia, Mika Nuolivirta.

 

Korkeimmat yhden ottelun maaottelupistemäärät kautta aikain

 

1. 60 pts, Topias Palmi (20-vuotiaat miehet vs. Luxemburg 2013)

2. 43 pts, Hanno Möttölä (22-vuotiaat miehet vs. Belgia 1997)

2. 43 pts, Antti Kanervo (20-vuotiaat miehet vs. Azerbaidzhan 2009)

4. 42 pts, Timo Lampén (Miehet vs. Hollanti 1962)

4. 42 pts, Jan Kuokka (18-vuotiaat pojat vs. Hollanti 1974)

4. 42 pts, Kari-Pekka Klinga (Miehet vs. Latvia 1992)

4. 42 pts, Hanno Möttölä (Miehet vs. Islanti 2001)

8. 41 pts, Hilkka Hakola (Naiset vs. Sveitsi 1956)

 

Eniten onnistuneita kolmen pisteen heittoja yhdessä maaottelussa kautta aikain

 

1. 12 kpl, Topias Palmi (20-vuotiaat miehet vs. Luxemburg 2013)

2. 8 kpl, Petri Virtanen (Miehet vs. Belgia 2005)

3. 7 kpl, 18 pelaajaa vuosina 1994–2009

 
23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

20.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaat miehet selkeään voittoon Valko-Venäjästä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Romanian Oradeassa pidettävien B-divisioonan EM-kisojen alkulohkonsa voittoon, kun Sudenpennut tyylitteli ylivoimaisen voiton Valko-Venäjästä 113-68 (45-31). Suomi sijoittui A-alkulohkossa kolmanneksi ja pelaa sijoista 9-16.

16.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille saman päivän aikana kaksi isoa päänahkaa, Suomi selätti Venäjän ja Kreikan

Suomen nuorisomaajoukkueet päihittivät kaksi maata suoraan Euroopan huipulta tänään sunnuntaina. 18-vuotiaat tytöt voittivat toistamiseen Venäjän Kisakallion Susi Training Centerissä, kun taas 18-vuotiaat pojat voittivat tiukasti kahdella pisteellä Kreikan. 20-vuotiaat miehet hävisivät Belgialle B-divisioonan EM-kisoissa.

15.7.2017 Maaottelu

20-vuotiaat miehet taipuivat Puolalle, 18-vuotiaat tytöt päihittivät Venäjän

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kärsi tappion B-divisioonan EM-kisoissa, kun Puola voitti Suomen loppunumeroin 61-68 (30-35). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas selättivät Kisakallion Susi Training Centerissä Venäjän jatkoajan jälkeen 79-74 (30-33, 67-67).

14.7.2017 Maaottelu

20-vuotiaat miehet avausvoittoon EM-kisoissa, Kivimäki pommitti 26 pistettä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue avasi B-divisioonan EM-urakkansa Romanian Oradeassa löylyttämällä Armeniaa loppunumeroin 69-95 (33-52). Sudenpentujen etevimpänä kunnostautui Aatu Kivimäki, joka säkitti 26 pistettä osuen kuudesti kolmen pisteen viivan takaa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat valmistavassa maaottelussa Tanskan.

20.7.2015 Maaottelu

20-vuotiaat miehet historialliseen B-divisioonan EM-kisojen mestaruuteen!

Suomen 20-vuotiaat miehet varmistivat jo eilen nousunsa A-divisoonan EM-kisoihin, mutta tänään joukkue teki sen, mitä kukaan muu Suomen nuorisomaajoukkue ei ole ennen pystynyt tekemään: Suomi pääsi juhlimaan B-divisioonan EM-kisojen mestaruutta, kun Sudenpennut voittavat jännittävien vaiheiden jälkeen Ruotsin finaalissa 80-76 (40-38).

18.7.2015 Maaottelu

20-vuotiaat miehet finaaliin Unkarin kustannuksella, nousu A-divisioonaan varmistui!

20-vuotiaiden miesten maajoukkue varmisti nousun EM-kisojen A-divisioonaan voittamalla isäntäjoukkue Unkarin semifinaalissa 69-58 (27-24). Suomi on edelleen B-divisioonan EM-kisoissa voittamattomana ja pelaa huomenna finaalissa kello 21:15. 20-vuotiaiden miesten nousu varmistaa, että jokainen Suomen poikamaajoukkueista pelaa nyt A-divisioonan EM-kisoissa.

16.7.2015 Maaottelu

20-vuotiaat miehet edelleen lyömättömiä, Montenegro jäi jyrän alle

20-vuotiaat miehet jatkavat voittokulkuaan B-divisioonan EM-kisoissa, kun tällä kertaa Sudenpentujen tassujen alle jäi Montenegro 65-87 (31-49). Suomi eteni kisoissa välieriin, joissa lauantaina vastaan tulee isäntämaa Unkari. Kolme parasta joukkuetta nousevat ensi kesäksi A-divisioonaan.

Näytä lisää vastaavia