KTP järjesti heittomyllyn kotiavauksessaan

9.10.2013 21:30 Liiga-avauksessaan Loimaalla Bisonsille taipunut KTP järjesti Steveco Areenalla heittosirkuksen kotiavauksessaan Korihaita vastaan ja nautiskeli pelistä 37 pisteen voiton. Illan muut voittajat olivat Salohallissa Kouvot jatkoajalla kaatanut Vilpas, Katajaa kotonaan narrannut Honka, Lahden Suurhallin voitolla korkannut Bisons sekä toiset voittonsa hakeneet Karhu ja Pyrintö.

Timo Heinosen KTP näytti Korihaille vauhtipelin mallia.

Kotkalaisista myös Chris Owens oli erinomaisella pelipäällä.

Villematti Kopion Honka riemastutti kotiyleisöään hidastamalla Katajan juoksua Espoossa.

Henri Hirvikosken Karhu karautti Lappeenrannasta kotimatkalle toisen perättäisvoiton kanssa.

Karhun komentaja Ari Tammivaara kiitteli omiaan erityisesti rohkeasta puolustuspelistä.

Eero Lehtisen Vilpas ylsi jatkoaikavoittoon Kouvoista Salohallin illassa.

Antero Lehdon Pyrintö pääsi tuulettelemaan voittoa Lapuan lakeuksilla.

Mikko Koivisto repi väkisin sankarin viitan ylleen Lahden Suurhallin avauspelissä. Kuvat: Kai Kilappa, Francois Perthuis & Tytti Nuoramo.

KTP-Basket sai voittotilinsä auki ryminällä, kun Karhuvuoren Steveco Areenalle vieraaksi uinut Uudenkaupungin Korihait sai tuta viime kevään hopeamitalistin iskun loppulukemin 108–73 (48–38).

 

Loukkaantumisiaan parantelevien Niko Malisen ja Pyry Rainamaan seuratessa pelitapahtumia penkiltä onnistui Korihait sinnittelemään isäntien vanavedessä yhden jakson ajan, kunnes KTP kiskaisi Jukka Matisen ja Timo Heinosen kolmosilla eron hetkessä 13 pisteeseen.

 

Tauon jälkeen KTP alkoi rummutella heittoja sisään tappavin tarkkuuksin läheltä ja kaukaa Chris Owensin noustessa päärooliin kolmen sekunnin alueella. KTP venytti johtonsa parhaimmillaan 39 pisteeseen säkittämällä kakkosensa 62%, kolmosensa 44% ja vapaaheittonsa 77% tarkkuuksilla.

 

– Ensimmäisellä puoliajalla Korihait pääsi takaisin tuntumaan aina kun olimme karkaamassa, mutta tauon jälkeen saatiin muutama stoppi ja päästiin sitä kautta juoksemaan. Kun pidämme vauhtia, teemme varmasti paljon pisteitä, KTP:n komentaja Sami Toiviainen summasi.

 

Kuusi kolmosta säkittänyt Matinen (20/6) ja Chris Owens (19/8) keräsivät kotkalaisittain parhaat tehot, mutta myös Samuli Vanttaja (7/9), Timo Heinonen (15/2), Sharaud Curry (10/4/4 syöttöä) ja Sefton Barrett (11/7) ilahduttivat runsaslukuista kotkalaisyleisöä onnistumisillaan.

 

Josh Dollard (21/5/3 syöttöä) sinnitteli vastaan parhaiten Korihailta.

 

Honka tyly isäntä Katajalle

 

Ennakkosuosikkina vierasotteluunsa Tapiolan Honkaa vastaan saapunut Kataja Basket oli Tapiolan Urheiluhallilla se terävämpi joukkue kymmenen peliminuutin ajan.

 

Kauden toista voittoaan yhtä monesta ottelusta metsästänyt Honka sai kuitenkin joensuulaisvieraansa kuriin toisesta jaksosta alkaen erinomaisella puolustuspelaamisellaan sekä terävöittämällä levypallopeliään.

 

Joukkueet jatkoivat asemasotaansa rinta rinnan neljännen jakson puoliväliin, jolloin Katajan punainen lanka katkesi ja espoolaisten 62–58-johto kasvoi hetkessä 73–58-johdoksi. Hongan toinen voitto kirjattiin pöytäkirjaan pistein 76–60 (27–31).

 

– Olemme tehneet hyvää työtä valmistautumisessa kauteen ja joukkue toteutti pelikonseptiaan tänään erittäin hyvin molemmissa päissä kenttää. Onnistuimme tänään myös levypallopelaamisessa, joka on aiemmin ollut heikko kohtamme, Hongan päävalmentaja Pekka Salminen ilakoi.

 

Kaksinumeroisille pisteille Hongalta ylsivät Anthony Tucker (19/8/7 syöttöä), Jaraun Burrows (17/12), Villematti Kopio (15/3/3 riistoa) ynnä Ronnie Clark (14/9/2 blokkia). Tuomas Iisalo (6/5/3 syöttöä) ja Tero Laitinen (3/1) olivat puolustuspäässä erinomaisia.

 

Pahasti hyökkäyspäässä Hongan jyrän alle jääneeltä Katajalta Mike Morrison (15/5/3 syöttöä) oli pirtein.

 

Karhun kantti kesti Lappeenrannassa

 

Ensimmäisessä kotiottelussaan Namika Lahden viime hetkillä peitonnut Kauhajoen Karhu avasi myös vierasvoittotilinsä ensimmäisellä yrittämällä hakemalla voiton toisesta Namikasta Lappeenrannassa.

 

Aivan kuten lahtelaiset, myös lappeenrantalaiset pitivät Karhua pitkään pihdeissään. Oivassa kunnossa olevan Karhun rutiini ja raastava puolustus alkoivat purra kotijoukkueeseen viimeistään viitisen minuuttia ennen taukoa, kun kotijoukkueen 28–27-etulyöntiasema vaihtui 28–36-vierasjohtoon.

 

Sinnikäs Namika nousi päätösjaksolla 12 pisteen takaa neljän pisteen päähän, kunnes Bojan Sarcevicin vapaaheitot ja Antwine Williamsin kolmonen veivät sarjapisteet Pohjanmaalle.

 

– Hyvä, intensiivinen peli. Meidän osaltamme selkeästi parempaa suorittamista kuin ensimmäisessä pelissä. Kuten numerot kertovat, puolustuksellisesti onnistuimme hyvin – vielä jäi muutama hyvä heitto laittamatta sisään hyökkäyspäässä, Karhun päävalmentaja Ari Tammivaara arvioi.

 

Quincy Hankins-Cole (18/8/4 syöttöä) oli Karhun tehokärki. Myös Antwine Williamsin (12/6/4 syöttöä), Andre Williamsonin (11/12) ja Bojan Sarcevicin (13/3/4 syöttöä) panokset olivat kauhajokisittain ratkaisevat.

 

Lappeenrannasta Brandon McKnight (20/7/7 syöttöä) flirttaili tripla-tuplan kanssa. Myös Greg Logins (15/9) ja Eero Aaltonen (13/3/2 blokkia) pelasivat pirteästi.

 

Vilpas voitokas kauden ensimmäisessä jatkoaikapelissä

 

Kouvolan Kouvot hiljensi salohallin yleisön neljännen jakson puolivälissä kääntämällä parissa minuutissa Vilppaan viiden pisteen (75–70) johdon omaksi neljäksi pisteen johdokseen (75–79).

 

Mikko Tupamäen suojatit saivat kuitenkin vuotaneen puolustuspäänsä ojennukseen ja kiipivät Joseph Harrisin ratkaisuilla kahden pisteen johtoon. Kohtalona oli kuitenkin jatkoaika, kun Frankie Sullivanin vapaaheitot tasoittivat tilanteeksi 81–81 runsas minuutti ennen varsinaisen peliajan loppua.

 

Pirteästi pelannut Daniel Dolenc piti onnistumisillaan Kouvoja johdossa jatkoajan alussa, kunnes salolaisten amerikkalaiset ottivat ohjat. Mikhail Torrance vei kolmosellaan Vilppaan 87–86-johtoon ja Torrance sekä Joseph Smith pitivät valtikkaa kotijoukkueella 90–88 (39–42, 81–81)-voittoon asti.

 

Amerikkalaistroikka Harris (22/1/4 syöttöä/3 riistoa/3 blokkia)-Torrance (16/5/6 syöttöä)-James Padgett (17/11) sai Salohallin 1,070-päiseltä kotiyleisöltä osakseen rutkasti kiitoksia. Hyvä ilta oli myös Eero Lehtisellä (10/4/3 syöttöä/5 riistoa), Jukka Katajalla (11/2/3 syöttöä) ja kaksi kolmosta pussittaneella Vesa-Pekka Laineella (6/2).

 

Kouvoilta Frankie Sullivan (20/10/4 syöttöä), Ilari Seppälä (19/8/7 syöttöä/3 riistoa), Delvon Johnson (17/11/2 blokkia) ja Lawrence Wright (15/8) täyttivät tilastorivejä.

 

Pyrintö vältti Kobran pureman

 

Kauden kotidebyyttinsä tehnyt Lapuan Korikobrat sai vieraakseen väkivahvan Tampereen Pyrinnön ja esiintyikin kautta linjan terävämmin kuin liiga-avauksessaan Espoossa Honkaa vastaan.

 

Ennakkoluuloton lapualaislauma johti tamperelaisvieraitaan tauolla kahdeksalla pisteellä, mutta Pyrinnön valmentajakaksikon Pieti Poikola-Lasse Rantala käärmeliemet purivat heti kolmannen jakson alusta lähtien.

 

Lapualaiset johtivat kolmannen jakson kolmannen minuutin alkaessa 59–52, kunnes joukkueelle iski pallonmenetys- ja ohiheittosuma, jonka seurauksena Pyrintö ryki kuudessa minuutissa 24 pistettä tauluun. Kuutta pistettä lähemmäs lapualaiset eivät päätösjaksolla päässeet.

 

Voittosaldonsa kahteen nostaneesta Pyrinnöstä Damon Williams (26/6/3 syöttöä) kunnostautui moottorina. Kelvin Lewis (21/1), BJ Raymond (19/10) ja Antero Lehto (10/5) olivat niin ikään punapaitaparhaimmistoa.

 

Kobrista Brad Reese (20/5), Lawrence Kinnard (19/13) ja Frank Holmes (12/5/2 blokkia) olivat kolme parasta tehomiestä.

 

Bisonsin Koivisto pääosassa Suurhallin avajaisissa

 

Namika Lahti joutui kauden avauspelin tapaan päättämään mallikkaan taistelun pettymykseen, kun hallitseva mestari Nilan Bisons käänsi toisella puoliajalla Lahden kahdeksan pisteen johdon 76–81 (36–43)-voitokseen.

 

Lahden Suurhallin kovaääninen yleisö räjähteli liitoksistaan, kun Robert Arnoldin kolmonen ja Dan Opplandin vapaaheitto vapauttivat kotijoukkueen 55–47-johtoon kolmannen jakson puolessavälissä.

 

Ottelun edetessä kohti loppuaan oli uudistuneen Bisonsin rutiini kuitenkin lahtelaisille liikaa käsiteltäväksi. Lopulta pelin sankariksi nousi biisonilauman Mikko Koivisto, joka tilanteessa 69–67 siirsi Bisonsin yhdeksällä perättäisellä pisteellä ratkaisevaan johtoon.

 

Koiviston (15/1) lisäksi Antto Nikkarinen (16/1/3 syöttöä), Ryan McDade (6/12/3 syöttöä) ja Billy Keys (13/2/3 syöttöä) muodostivat hallitsevan mestarin neljän kärjen.

 

Lahtelaisten parhaat olivat Robert Arnold (31/7), Eldar Skamo (14/5/3 syöttöä), Dan Oppland (14/7/5 syöttöä/3 riistoa) ja Storm Warren (11/6).

 

 

Lisätietoja: Korisliiga
 
20.12.2025 20:20 Korisliiga

Kataja jatkaa nousuaan kohti jatkosarjojen rajaviivaa – Kauhajoki kukisti Vilppaan ja tasasi pisteet kärjen kanssa

Korisliigassa pelattiin kaksi ottelua, joista voittajiksi selvisivät Kauhajoki ja Kataja Basket. Illan korkein pistesuoritus oli tappion kärsineiden Kobrien Jaquan Carlosin 35.

19.12.2025 20:56 Korisliiga

Pyrintö tiukasti kiinni ylemmän jatkosarjan paikassa – Lahti kaatoi sarjaa jaetulla ykkösijalla johtavan Hongan

Tampereen Pyrinnön voitossa nähtiin väkevä tilastoilta niin Ahren Freemanilta, Topias Palmilta, Erik Muhoselta kuin Riku Laineeltakin. Kaksi muuta Korisliiga-ottelua päättyivät Lahti Basketballin ja KTP-Basketin voittoihin.

17.12.2025 21:55 Korisliiga

Pistetykkien ilta: Korisliigassa nähtiin samalla kierroksella kahdelta pelaajalta 40 pisteen suoritukset

Sekä Salon Vilppaan Ansley Almonor että Kataja Basketin De'vion Harmon nakuttivat joukkueidensa voitoissa pyöreät 40 pistettä.

16.12.2025 20:49 Korisliiga

Seagulls kaatui, Kouvot nousee – Honka nappasi paalupaikan yksinoikeudella

Kouvot nappasi väkevän vierasvoiton ja hätyyttelee jatkosarjalohkojen välistä rajaviivaa. Tapiolan Honka puolestaan nousi kotiesityksellään Korisliigan kärkeen.

13.12.2025 21:21 Korisliiga

Juho Nenosen paita nousi kattoon, mutta Vilpas ei onnistunut kääntämään juhlaottelua voitoksi – Honka juhli kahdeksatta perättäistään ja tasasi pisteet sarjakärjen kanssa

Ennen ottelua Salohallissa nähtiin harvinainen erikoisohjelmanumero, kun Vilpas Legends ja Honka Legends kohtasivat toisensa. Kentällä nähtiin muiden muassa Teemu Rannikko, Shawn Huff, Jamar Wison ja Kimmo Muurinen.

11.12.2025 11:13 Korisliiga

Tapiolan Hongan kasvatti Riku Korhonen joukkueensa noususta: ”Tiedämme, että meillä ei ole tähtipelaajia, joten puhumme siitä joukkueena avoimesti ymmärtääksemme vastuumme”

21-vuotias Riku Korhonen opiskelee treenien ohessa kauppatieteitä, mutta tulokset Korisliigassa ovat samalla nousseet raketin lailla. Tapiolan Hongasta on kehittynyt yllättäen varteen otettava mestaruuskandidaatti ja Korhosesta hallitseva kuukauden pelaaja.

10.12.2025 20:49 Korisliiga

Kauhajoelle kotivoitto Zackeryn johdolla – Pyrintö kähvelsi täpärästi vieraspisteet Lahdesta

Bisonsin Pihlajamäen ja Kokon vahvat suoritukset eivät riittäneet Korisliigan sarjakakkosta vastaan.

10.12.2025 10:14 Susijengi

Topias Palmi vahvistaa Pyrintöä

Korisliigan runkosarjan seitsemännellä sijalla majaileva Tampereen Pyrintö on solminut loppukautta koskevan sopimuksen pitkäaikaisen seuraikoninsa, Susijengissäkin vuosikaudet pelanneen Topias Palmin, 196 cm ja 31 vuotta, kanssa. Palmin sopimus sisältää vuodenvaihteen jälkeisen reilun kuukauden ulkomaanoption.

9.12.2025 20:43 Korisliiga

Justus Kilpisen jyvä kohdallaan Seagullsin vierasvoitossa – illan kaikissa Korisliiga-otteluissa kotijoukkueet taipuivat

Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Korihait pääsivät kaikki juhlimaan vierasvoittoja.

9.12.2025 16:47 Korisliiga

Remu Raitanen palaa KTP-paitaan

Kotkalaisen KTP-Basketin nimissä Korisliigan vuoden pelaajan palkinnon keväällä 2022 nimiinsä vienyt Susijengin laitahyökkääjä ja ToPo Juniorien kasvatti Remu Raitanen, 206 cm ja 28 vuotta, palaa Kotkaan ja Korisliigaan solmittuaan KTP:n kanssa loppukauden pituisen sopimuksen.

Näytä lisää vastaavia