Cavénin CB Prat juhlii Espanjan Adecco Platan mestaruutta, Leen Ploiesti pakotti viidennen välieräottelun

24.5.2014 Joonas Cavénin CB Prat Joventut rynni myöhään perjantai-iltana Suomen aikaa Espanjan kolmosliigan (Adecco Plata) mestariksi runnomalla kolmannessa finaaliottelussa mallorcalaisen Palman 63–67 (30–30). CB Prat pelaa ensi kaudella Espanjan kakkosliigaa. Gerald Lee juniorin CSU Asesoft Ploiesti kiri puolestaan välieräsarjan Cluj’ta vastaan viidenteen otteluun.

Joonas Cavén johti CB Pratin Espanjan Adecco Platan mestariksi.

"Junnu Leen" Ploiesti pakotti viidennen välieräottelun Romanissa. Kuva: Ville Vuorinen & Tytti Nuoramo.

 Palma johti CB Pratia kolmannessa finaaliottelussa kolmannen jakson päätteeksi lukemissa 59–54, mutta neljäs neljännes oli badalonalaisten näytös.

 

Agustín Sans Valls nosti CB Pratin rinnalle perättäisillä kolmosillaan, jonka jälkeen Joonas Cavén hiljensi mallorcalaisyleisön omalla onnistuneella kolmosellaan. Tämän jälkeen CB Prat ei enää päästänyt Palmaa johtoon.

 

Cavén oli ratkaisevassa finaalissa CB Pratin toiseksi paras pistemies 13 pisteellään. Tampereen Pyrinnön kasvatti haki myös kolme levypalloa, antoi yhden syötön ja riisti pallon kerran. Agustín Sans Valls pussitti CB Pratille 14 pistettä.

 

Cavén tyylitteli CB Pratille kolmannella kaudellaan 29 ottelussa 19,3 minuuttia, 9,1 pistettä, 3,2 levypalloa ja 0,7 riistoa ottelua kohden.

 

CB Prat päätti näin kautensa Adecco Platan mestaruusjuhliin. Ensi kaudella CB Prat pelaa Espanjan kakkosliigassa (Adecco Oro).

 

Ottelutilastot: Palma – CB Prat

 

Leen Ploiesti pakotti välieräsarjan väkisin viidenteen otteluun

 

Gerald Lee juniorin CSU Asesoft Ploiesti nousi Romanian liigan välierien neljännessä osaottelussa kuilun partaalta nipistämällä Cluj’sta 85–87 (54–42)-voiton ja pakottamalla sarjan ratkaisevaan viidenteen otteluun.

 

Cluj johti peliä tauolla parhaimmillaan 12 pisteellä, mutta Ploiesti keräsi rivinsä pukukopista parketille palattuaan. Kun kolmatta jaksoa oli pelattu runsaat kuusi minuuttia, Ploiesti oli noussut tasanumeroihin 58–58.

 

Kolme minuuttia ennen loppua Cluj hallitsi peliä numeroissa 85–80, muttei onnistunut enää korinteossa. Catalin Burlacu, Bojan Popovic ja Alhaji Mohammed heittivät Ploiestille ratkaisevat korit.

 

Gerald Lee junior urakoi Cluj’n illassa 26 minuuttia ja keräsi seitsemän pistettä, kaksi levypalloa ja syötön. Jonte Flowers oli 24 pisteellään Ploiestin tehokkain.

 

Ottelutilastot: Cluj – Ploiesti
 
27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

25.3.2024 11:52 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa ja Tshekissä pudotuspelit käynnistyivät – Ruotsissa saatiin runkosarja pakettiin

Saksan ja Tshekissä saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikolla ja Ruotsissa pelattiin runkosarjan päätöskierros. Italiassa Awak Kuier loisti pistekuningattarena.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

18.3.2024 10:51 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtorannan Nördlingenille kirvelevä finaalitappio cupissa

Roosa Lehtorannan Angels Nördlingen oli kiinni Saksan cupin voitossa aina viimeisille sekunneille saakka, mutta joutui lopulta tyytymään kakkospaikkaan.

18.3.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin juhli tärkeää voittoa suomalaiskohtaamisessa

Espanjassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin matkasi Teneriffasta Alexander Madsenin vieraaksi Andorraan. Remu Raitasen Caceres otti myös tärkeän voiton Espanjassa.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

Näytä lisää vastaavia