Ranskan NBA-tähdet heitoillaan upottanut Rannikko Vuoden koripalloilija

12.1.2010 09:30 Suomen urheilutoimittajat julkaisivat maanantaina valintansa vuoden parhaista urheilijoista eri lajeissa. Vuoden koripalloilija –tittelin kaappasi vuoden tauon jälkeen takaisin haltuunsa maajoukkueen tähtitakamies Teemu Rannikko. 29-vuotiaalle Rannikolle valinta oli uran neljäs.

Tämä kolmonen teki Teemu Rannikosta juhlitun sankarin Suomen kaataessa sensaatiomaisesti Ranskan EM-karsinnassa.

Rannikko teki loukkaantumisensa jälkeen onnistuneen paluun Suomi-paitaan heitti EM-karsintapeleissä keskimäärin 15,3 pistettä. Kuvat: Tomi Kaminen.

Rannikko on aiemmin nimetty urheilutoimittajien toimesta vuoden koripalloilijaksi vuosina 2003, 2006 ja 2007. Viime vuonna Petteri Koponen katkaisi Rannikon ja ennätykselliset kahdeksan titteliä itselleen kahmineen Hanno Möttölän 11 vuotta kestäneen valtakauden vuoden koripalloilija –äänestyksessä.

Urheilutoimittajat ovat valinneet vuoden koripalloilijan vuodesta 1948 lähtien.

Turkulaislähtöisen Teemu Rannikon vuoden 2009 seuratason huippuhetkiin lukeutui Venäjän liigan sekä Euroopan kakkoskilpailun EuroCupin hopeat. Maajoukkuetasolla Suomi juhli Rannikon johdolla sensaatiomaista kotivoittoa NBA-tähtiä vilisseestä Ranskasta sekä vierasvoittoa Italiasta.

Ennen kesällä tapahtunutta siirtoa Espanjaan Rannikko edusti venäläisjoukkue Himkiä. Venäjän pääsarjassa Rannikko sai niukasti näyttömahdollisuuksia johtuen sarjan ulkomaalaiskiintiöistä.

Eurocupissa Rannikko pelasi säännöllisesti, kun ulkomaalaispelaajia koskevia rajoituksia ei ollut. Jatkosarjassa Rannikko nakutti keskimäärin 7,3 pistettä, joka on kova lukema tulivoimaisessa Himkissä, kun huomioi suomalaisen peliajan – 16 minuuttia ottelua kohden.

Rannikon joukkuekavereina Himkissä pelasivat muun muassa Carlos Delfino, Jorge Garbajosa, Maciej Lampe, Kelly McCarthy ja Milt Palacio, joilla kaikilla on kokemusta NBA-kentiltä.

Kesällä Rannikko teki onnistuneen paluun Suomi-paitaan lähes kahden vuoden tauon jälkeen, jonka aiheutti Rannikkoa sitkeästi vaivannut kantapään vamma. 189-senttinen Rannikko teki Suomen neljässä EM-lisäkarsintaottelussa huippumaita Ranskaa ja Italiaa vastaan keskimäärin 15,3 pistettä ja jakeli 4,5 koriin johtanutta syöttöä.

Ikimuistoiset korit Rannikko heitti, kun kolminkertaisen NBA-mestarin Tony Parkerin tähdittämä Ranska vieraili elokuussa täyteen ahdetun Vantaan Energia Areenan parketilla. Rannikko nosti hurmioituneen kotiyleisön istuimiltaan 17 sekuntia ennen loppua säkkiin uponneella kolmosellaan, jonka siivittämän Suomi nujersi ranskalaiset lukemin 77-73. Reilut puoli minuuttia aiemmin Rannikko upotti Suomelle tärkeän kahden pisteen heiton Boris Diaw’n nenän edestä. Ranska-voittoa Rannikko kuvasi taiston tauottua ”maajoukkueuransa makeimmaksi”.

Rannikko ja kumppanit jatkoivat vielä Ranska-ottelun tuomaa hurmiota kaatamalla vieraissa Andrea Bargnanin ja Marco Belinellin johtaman Italian. Porto San Giorgiossa napattu voitto oli Suomelle ensimmäinen Italiasta sitten vuoden 1965.

Parhaillaan Rannikko edustaa Euroopan kovatasoisimmaksi sarjaksi tituleeratussa Espanjan liigassa CB Granadan joukkuetta. Syyskaudella heittonsa kanssa takellellut Rannikko on kahdessa viime pelissään tehnyt 12,5 pistettä pelattuaan keskimäärin 16 peliminuuttia. Suomalaistähti näyttää löytäneen heittonsa, sillä Rannikon pelitilanneheitot ovat uponneet 66,7 prosentin (6/9) sihdillä ja vaparit peräti 91,7 prosentin (11/12) tarkkuudella.

Henkilöt

 
24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

7.2.2018 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Korisliigan MVP Antto Nikkarinen loppukaudeksi Kotkaan

Kahtena perättäisenä keväänä Korisliigan pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt perinteinen kotkalaisjoukkue KTP-Basket saa riveihinsä huippuvahvistuksen. Hallitseva Korisliigan MVP ja alkukauden Ruotsin liigaa Jämtlandissa pelannut Susijengi-takamies Antto Nikkarinen, 26, on solminut loppukauden kestävän sopimuksen KTP:n kanssa, uutisoi Kymen Sanomat.

NBA-matkasta unohtumaton startti 6. pelaajien vuodelle – ”Upea kokemus”

NBA-matkan voittajat Matti ja Henri näkivät aitiopaikoilta Lauri Markkasen ennätysillan ja pääsivät tapaamaan suomalaistähteä New Yorkissa.

17.1.2018 12:00 Suomalaiset ulkomailla

Lauri Markkasesta ensimmäistä kertaa vuoden koripalloilija

Vastikään NBA:n ennätyksen taalaliigan historian kaikkien aikojen nopeimmin 100 onnistunutta kolmen pisteen heittoa upottaneena pelaajana kirjauttanut Lauri Markkanen, 20, on nimetty ensimmäistä kertaa urallaan Suomen urheilutoimittajien valinnoissa vuoden koripalloilijaksi. Markkanen katkaisi Petteri Koposen kuusivuotisen putken vuoden koripalloilijana.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

29.12.2017 14:55 Suomalaiset ulkomailla

Carl Lindbomille pesti Kroatian liigaan

Alkukaudella Liettuan liigassa pelannut ja joulukuussa Helsinki Seagullsia edustanut Susijengi-laituri Carl Lindbom, 26, on solminut sopimuksen Kroatian liigaa pelaavan KK Osijekin kanssa. 206-senttinen Tapiolan Hongan kasvatti tekee ensiesiintymisensä uuden joukkueensa paidassa 6. tammikuuta Kroatian cupin kotiottelussa KK Sibenikiä vastaan.

Erik Murphy ei jatka Nanterressa

Ranskan Pro A -liigan kärkikahinoissa pelaavaa Nanterre-92:a syyskaudella edustanut Susijengi-laituri Erik Murphy, 27, ei jatka ranskalaisjoukkueessa uuteen vuoteen. 208-senttinen Murphy pelasi viimeisen ottelunsa Nanterren paidassa viikonloppuna, kun joukkue voitti kotikentällään Chalon/Saonen.

2.12.2017 15:00 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisoissa menestynyt Susijengi ja Lauri Markkanen ehdolla vuoden urheiluilmiöksi, Markkanen kisaa myös vuoden läpimurrosta

Vuoden 2017 EM-kotikisoissa voittoja kerännyt ja ennätysyleisöjä hurmannut Susijengi nuoren tähtensä Lauri Markkasen johdolla kisaa vuoden 2017 urheiluilmiön palkinnosta Suomen Urheilugaalassa. Markkanen nimettiin lauantaisessa ehdokkaiden julkistamistilaisuudessa myös kisaamaan vuoden läpimurrosta.

26.11.2017 19:00 Haastattelu

50 maaottelun Roope Ahonen: ”Pelaajana pitää olla valmis, kun tilaisuus tarjoutuu”

Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 27, siirtyi osaksi Susijengin kokenutta kaartia perjantai-iltana, kun Suomi aloitti MM-karsintansa päihittämällä Bulgarian vieraskentällä Botevgradissa. Uransa 50. A-maaottelun pelannut Ahonen on toipunut viime kesän alaraajavammastaan ja uskoo pystyvänsä suureen rooliin tiellä kohti Kiinan MM-kisoja.

18.11.2017 16:00 Suomalaiset ulkomailla

Susijengin Carl Lindbom ei jatka Liettuassa

Alkusyksyllä kaksivuotisen sopimuksen liettualaisen Juventus Utenan kanssa allekirjoittanut Tapiolan Hongan kasvatti Carl Lindbom, 26, ei jatka Liettuassa. Susijengiä viime syyskesän EM-kotikisoissa edustanut 206-senttinen iso laitahyökkääjä etsii paraikaa uutta seuraa.

Näytä lisää vastaavia