Susijengi-tusina EM-kisoihin valittu

27.8.2015 15:00 Suomen koripallomaajoukkueen, Susijengin, valmennusjohto on Henrik Dettmannin johdolla päättänyt EM-kisoihin matkaavan tusinan. Suomen EM-kisajoukkue viimeistelee kuntoaan perjantaina Helsingin Jäähallissa pelattavassa EM-kenraalissa, jossa vastaan asettuu viime EM-kisojen kuutonen Ukraina.

Shawn Huffin kipparoima Susijengin EM-kisajoukkue on nimetty.

Susijengi-tusina lähtee kisoihin jälleen haastaamaan suuria korismaita.

Petteri Koponen on yksi EM-kisajoukkueen kuudesta pelaajasta, jotka ovat läpikäyneet Suomen 2010-luvun arvokisaputken; vuosien 2011 ja 2013 EM-kisat sekä vuoden 2014 MM-kilpailut.

Konkari Ville Kaunisto on puolestaan yksi Susijengin kolmesta arvokisojen ensikertalaisesta.

Susijengi viimeistelee kisakuntoaan perjantaina Helsingin Jäähallissa, jossa klo 19 käynnistyvässä EM-kenraalissa astelee vastaan viime EM-kisojen kuutonen Ukraina. Kuvat: Ville Vuorinen.

Suomi valmistautuu parhaillaan neljänsiin peräkkäisiin arvokisoihinsa. Tasan puolet Suomen tuoreeltaan nimetystä on kokenut Susijengin koko 2010-luvun arvokisaputken. Kapteeni Shawn Huff, sisäpelaajat Tuukka Kotti ja Gerald Lee Jr sekä takamiehet Mikko Koivisto, Petteri Koponen ja Sasu Salin ovat edustaneet Suomea EM-kisoissa 2011, 2013 ja MM-kisoissa 2014.

Viime vuoden MM-kisajoukkueesta Montpellierin kisakoneeseen tulivat valituiksi lisäksi Erik Murphy ja Matti Nuutinen. Aiempaa arvokisakokemusta löytyy myös Roope Ahoselta, joka oli mukana EM-kisoissa 2013, joissa Suomi kukisti sensaatiomaisesti alkulohkossaan Kreikan, Ruotsin, Turkin ja Venäjän.

Arvokisojen ensikertalaisina Montpellieriin matkaavat ensi viikolla NBA:n kehitysliigassa (D-League) viime kaudella pelannut Joonas Cavén, Kouvojen Ville Kaunisto sekä kesäkuussa Suomen kansalaisuuden saanut takakentän vauhtikone Jamar Wilson.

- Tavoitteena on aina valita paras mahdollinen joukkue ja valinnat ovat aina yhtä vaikeita, kun joutuu tekemään henkilövalintoja. Ne ovat kipeitä valintoja tekeville, mutta erityisesti pelaajille. Kiitän kaikkia, jotka olleet tätä joukkuetta valmistamassa ja tiedän, että jokainen on ollut täysillä mukana, kiitteli Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann.  

Kaikkiaan kesän aikana Susijengi-paidan on maaotteluun pukenut 17 pelaajaa.

Nimetyn EM-kisatusinan Dettmann näkee kulkevan edeltäjiensä jalanjäljillä ja lähtevän kisoihin sille tutussa haastajan, suurten korismaiden kiusaajan roolissa.

- Meillä on joukkueessa uusia pelaajia ja jonkinasteinen sukupolven vaihdos on käynnissä. Pelillisesti en näe sen tuovan isoja muutoksia. Mitä tulee kokemukseen, niin on totta, että osalla pelaajista on jo aiempaa kokemusta kisoista ja karsinnoista. Sen tulkitsemista rutiiniksi pidän sen sijaan uhkana, Dettmann totesi viitaten nälkäisiin, haastajan roolissaan loistaneisiin Susijengeihin, jotka vuosien 2011 ja 2013 EM-kisoissa yllättivät lajin suurmaita.  

Valmennettujen maaotteluiden listalla Suomen kaikkien aikojen ykköseksi vajaat pari viikkoa sitten Belgiassa siirtyneelle Dettmannille tulevat arvokisat ovat uran yhdeksännet. Suomea Dettmann on valmentanut vuosien 1995, 2011, 2013 EM-kisoissa ja MM-kisoissa 2014. Saksan maajoukkueen Dettmann johdatti vuosien 1999, 2001, 2003 EM-kilpailuihin sekä vuoden 2002 MM-kisoihin, joista Saksa voitti historiallisen pronssimitalin. Kuluva vuosi on Dettmannille 24. peräkkäinen miesten maajoukkuetasolla päävalmentajana.

Vuoden 2015 EM-kilpailut käynnistyvät Susijengin osalta Montpellierissä lauantaina 5.9, jolloin Suomi pääsee heti mittaamaan hallitsevan Euroopan mestarin kisakunnon. EM-lohkossa A pelaavat Ranskan ja Suomen lisäksi Bosnia-Hertsegovina, Israel, Puola ja Venäjä.

Ennen kisarupeamaansa Suomi pelaa vielä EM-kenraalin Ukrainaa vastaan Helsingin Jäähallissa perjantaina (28.8.). Klo 19 käynnistyvään otteluun on ennakkoon myyty yli 6000 pääsylippua. Susijengi hakee ottelusta revanssia viime viikonlopun huipputurnauksessa Sloveniassa kärsimälleen tappiolle. Ukraina voitti Suomen Koperissa lukemin 75-70.

Suomen EM-kisajoukkue

#

Nimi

Sukunimi

Pituus

Syntynyt

Pos.

Seurajoukkue 2015-16

4

Mikko

Koivisto

194

18.4.1987

G

Loimaa Bisons (FIN)

7

Shawn

Huff

198

5.5.1984

G/F

Ludwigsburg (GER)

8

Gerald jr

Lee

208

23.11.1987

C

free agent

9

Sasu

Salin

191

11.6.1991

G

Gran Canaria (ESP)

10

Tuukka

Kotti

205

18.3.1981

F/C

Loimaa Bisons (FIN)

11

Petteri

Koponen

194

13.4.1988

G

BC Himki (RUS)

12

Matti

Nuutinen

200

6.5.1990

F

Kataja Basket (FIN)

21

Ville

Kaunisto

204

19.3.1982

F

Kouvot (FIN)

24

Joonas

Cavén

211

9.1.1993

F

free agent

30

Roope

Ahonen

187

12.6.1990

G

Kolossos Rodou (GRE)

31

Jamar

Wilson

185

22.2.1984

G

free agent

33

Erik

Murphy

208

26.10.1990

F/C

Besiktas (TUR)

Päävalmentaja

Henrik

Dettmann

Valmentaja

Pekka

Salminen

Valmentaja

Jukka

Toijala

Valmentaja

Ari

Tammivaara

Valmentaja

Jussi

Hirvonen

Fysioterapeutti

Vesa

Kuparinen

Medical trainer

Marko

Yrjövuori

Osteopaatti

Aleksi

Hakanto

Lääkäri

Aleksi

Kallioniemi

Sparraaja

Niko

Nuutinen

Manageri

Jussi

Laurila

Joukkueenjohtaja

Mika

Mäkelä

Pelaajien aiempi arvokisakokemus

Pelaaja

EM 2011

EM 2013

MM 2014

Huff

X

X

X

Koivisto

X

X

X

Koponen

X

X

X

Kotti

X

X

X

Lee

X

X

X

Salin

X

X

X

Murphy

-

-

X

Nuutinen

-

-

X

Ahonen

-

X

-

Cavén

-

-

-

Kaunisto

-

-

-

Wilson

-

-

-

Lue myös seuraavat

 
14.4.2018 09:00 Liittoa koskeva tiedote

EM-kotikisat oli vuoden 2017 paras kuluttajatapahtuma

Elämys Group vastaanotti parhaan kuluttajatapahtuman palkinnon Evento Awards -gaalassa.

18.1.2018 22:40 EM-kilpailut

”Me yhdessä!” – Susijengi, koripallon EM-kotikisat ja Lauri Markkanen keräsivät tunnustusta Suomen Urheilugaalassa

Suomalainen koripalloperhe sai rutkasti aihetta juhlaan torstai-iltana Suomen Urheilugaalassa, kun yhteisvoimin ja suurella sydämellä rakennetut EM-kotikisat nimettiin vuoden urheiluilmiöksi ja kotiyleisön hurmannut Susijengi vuoden joukkueeksi. Susijengin ja Chicago Bullsin Lauri Markkanen palkittiin vuoden nuorena urheilijana sekä vuoden läpimurtona.

15.1.2018 14:00 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat toivat Helsinkiin yli 40 miljoonaa euroa

Asiakastyytyväisyyskyselyissä huippuarvosanoja keränneet koripallon EM-kotikisat olivat menestys myös taloudellisia vaikuttavuuslukemia tarkasteltaessa. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) teettämän tutkimuksen mukaan EM-kisat toivat Helsinkiin 41,3 miljoonan euron suuruisen vaikutuksen.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

20.11.2017 EM-kilpailut

PostNord on Susijengin ylpeä kumppani: ”Tässä on ollut tekemisen meininkiä”

Susijengi ja sen pääyhteistyökumppani PostNord pyrkivät yhteistyössä jatkuvasti tilanteeseen, jossa molemmat voittavat. Yhteistyössä vallitseva hyvä tiimihenki on ollut avain hyviin tuloksiin molemmin puolin.

27.10.2017 12:00 EM-kilpailut

EM-kotikisojen asiakkaat: ”Tunnelma lähes täydellinen”

Helsingissä pelattujen koripallon EM-kotikisojen asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan kävijöistä peräti 99,2 prosenttia suosittelisi Susijengin ottelutapahtumaa ystävälleen. EM-kisaotteluiden tunnelma hipoi asiakkaiden mielestä täydellisyyttä. Asiakastyytyväisyyskyselyn toteutti Sport Business School Suomen Koripalloliiton toimeksiannosta.

9.10.2017 EM-kilpailut

EM-kilpailut 1967 (osa 10): Suomi-Romania ja kisojen yhteenveto

Kari Liimo olisi poissa kokoonpanosta ja peli alkaisi tavallista aikaisemmin (15.30), jotta joukkueet ehtisivät Helsinkiin seuraamaan loppuottelua sekä osallistumaan päättäjäisiin.

20.9.2017 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat kokosivat lähes 88.000 katsojaa

Viime sunnuntaina Istanbulissa päättyneiden koripallon EM-kilpailuiden katsojatilastot olivat suomalaisittain ilahduttavaa luettavaa. Helsingin EM-huumassa koettiin muun muassa kisojen korkein yleisömäärä. Kaikkiaan Susijengin EM-kotikisoja seurasi Hartwall Arenalla 87.806 katsojaa.

9.9.2017 21:30 Maaottelu

Italian heittoralli päihitti Susijengin, EM-kisat päätökseen Istanbulissa

Susijengin EM-taival sai päätöksensä Istanbulin yössä neljännesvälieriin, kun avausneljänneksellä tulikuumana heittänyt Italia karkasi 57-70 (29-48) -voittoon. Susijengi kiri italialaisten kahteenkymmeneen pisteeseen venyneen johdon kalkkiviivoilla vielä yhdeksään pisteeseen, mutta sen lähemmäksi Suomi ei yltänyt.

9.9.2017 11:45 Haastattelu

Rannikko & Koponen: ”Pitää tehdä Italian pelistä vaikeaa”

Ammattilaisuriensa aikana pitkän päivätyön Italiassa tehneet pitkäaikaiset Susijengi-takamiehet Teemu Rannikko ja Petteri Koponen kertovat joukkueensa tekevän lauantaina kaikkensa saadakseen Italian pelaamisen mahdollisimman vaikeaksi. Ottelun voittaja etenee EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon, minne Suomi on viimeksi yltänyt 1967.

Näytä lisää vastaavia