Koposen huippukausi Italiassa ohi, toiveet EM-karsintoihin kuntoutumisesta korkealla

22.4.2010 Suomen koripallomaajoukkueen tähtitakamiehen Petteri Koposen loistavasti edennyt kausi Italian pääsarjassa päättyi lepokomennukseen. Koposen jalkapöydästä on löytynyt rasitusmurtuma, joka pitää 22-vuotiaan suomalaisen sivussa tositoimista seuraavat kuukaudet. Koposen toipumisennustetta Suomen elokuisiin EM-karsintapeleihin mennessä pidetään hyvänä.

Petteri Koposta vaivanneesta jalasta löytyi rasitusmurtuma, joka pitää maajoukkuetähden noin kolme kuukautta sivussa.

Edelleen elokuun EM-karsintapeleihin tähtäävä Koponen pelasi ennen pakkolepoaan huippukautta Italian liigassa. Kuvat: Tomi Kaminen.

- Parin kuukauden ajan jalassa on tuntunut kipua ja sitä on täällä Italiassa tutkittu. Tällä viikolla Virtuksen lääkärit konsultoivat lopulta Suomen maajoukkueen lääkäriä (Aleksi Kallioniemeä) ja keskusteluiden jälkeen jalka iskettiin kipsiin, kertoi Italiasta puhelimitse tavoitettu Koponen.

Koposella on edessään noin kolmen kuukauden tauko tositoimista. Suomen EM-karsintaottelut huippukovassa lohkossa käynnistyvät kotiottelulla Montenegroa vastaan 5.8.2010.

- Toivotaan, että parantuminen lähtee hyvin käyntiin. Toiveet EM-karsintapeleistä maajoukkueen kanssa ovat korkealla. Nyt ei auta kuin levätä, kerätä kroppaan energiaa ja tulla takaisin vahvempana kuin koskaan, lisäsi Koponen, joka pyritään saamaan Suomeen mahdollisimman pian lisätutkimuksiin.

Koponen pelasi todellista läpimurtokauttaan Italian pääsarjassa ja Virtus Bolognan paidassa. 194-senttisen vauhtikoneen pistekeskiarvo kohosi kauden mittaan lukemaan 11,3. Uudeksi piste-ennätyksekseen Koponen ehti paukuttaa 24 pistettä.

Italian liigan paremmuustilastoissa Koponen on kenties tärkeimmässä kategoriassa eli plusmiinus-tilastossa kymmenentenä plusmerkkisellä keskiarvollaan 5,26. Bolognan parhaaksi puolustajaksi profiloituneen suomalaisen edelle mahtuu vain yhdeksän sarjaa isännän ottein dominoineen Montepaschi Sienan pelaajaa. Plusmiinus-tilasto kuvastaa pelitilanteen kehittymistä ottelussa pelaajan ollessa kentällä.

Koposen heittopeli on ollut jäätävää jo useamman kuukauden ajan. Hänen kahden pisteen heittojen onnistumisprosentti oli 23 pelatussa ottelussa huima 63,9 ja kolmostenkin 39,8.

Viime kaudella Bolognassa ajoittain niukalti minuutteja saanut Koponen käveli tällä kaudella jokaiseen otteluun Virtuksen aloitusviisikossa ja pelasi keskimäärin 27,7 minuuttia ottelua kohden.

Myöhään torstai-iltana Virtus pelasi ensimmäisen ottelunsa ilman Koposta ja hävisi vieraissa (93-70) Scavolini Pesarolle, joka nousi voittonsa ansiosta liigassa kymmenenneksi. Bologna on sarjataulukossa viidentenä.

Koposella on nelivuotisesta sopimuksestaan Virtus Bolognan kanssa kaksi pelikautta jäljellä. Koponen on kautta aikain ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on varattu NBA:han 1. varauskierroksella. Hänen NBA-oikeutensa omistaa Portland Trailblazers.

LIsätiedot: Suomen maajoukkueet
 
24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

7.2.2018 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Korisliigan MVP Antto Nikkarinen loppukaudeksi Kotkaan

Kahtena perättäisenä keväänä Korisliigan pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt perinteinen kotkalaisjoukkue KTP-Basket saa riveihinsä huippuvahvistuksen. Hallitseva Korisliigan MVP ja alkukauden Ruotsin liigaa Jämtlandissa pelannut Susijengi-takamies Antto Nikkarinen, 26, on solminut loppukauden kestävän sopimuksen KTP:n kanssa, uutisoi Kymen Sanomat.

NBA-matkasta unohtumaton startti 6. pelaajien vuodelle – ”Upea kokemus”

NBA-matkan voittajat Matti ja Henri näkivät aitiopaikoilta Lauri Markkasen ennätysillan ja pääsivät tapaamaan suomalaistähteä New Yorkissa.

17.1.2018 12:00 Suomalaiset ulkomailla

Lauri Markkasesta ensimmäistä kertaa vuoden koripalloilija

Vastikään NBA:n ennätyksen taalaliigan historian kaikkien aikojen nopeimmin 100 onnistunutta kolmen pisteen heittoa upottaneena pelaajana kirjauttanut Lauri Markkanen, 20, on nimetty ensimmäistä kertaa urallaan Suomen urheilutoimittajien valinnoissa vuoden koripalloilijaksi. Markkanen katkaisi Petteri Koposen kuusivuotisen putken vuoden koripalloilijana.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

29.12.2017 14:55 Suomalaiset ulkomailla

Carl Lindbomille pesti Kroatian liigaan

Alkukaudella Liettuan liigassa pelannut ja joulukuussa Helsinki Seagullsia edustanut Susijengi-laituri Carl Lindbom, 26, on solminut sopimuksen Kroatian liigaa pelaavan KK Osijekin kanssa. 206-senttinen Tapiolan Hongan kasvatti tekee ensiesiintymisensä uuden joukkueensa paidassa 6. tammikuuta Kroatian cupin kotiottelussa KK Sibenikiä vastaan.

Erik Murphy ei jatka Nanterressa

Ranskan Pro A -liigan kärkikahinoissa pelaavaa Nanterre-92:a syyskaudella edustanut Susijengi-laituri Erik Murphy, 27, ei jatka ranskalaisjoukkueessa uuteen vuoteen. 208-senttinen Murphy pelasi viimeisen ottelunsa Nanterren paidassa viikonloppuna, kun joukkue voitti kotikentällään Chalon/Saonen.

2.12.2017 15:00 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisoissa menestynyt Susijengi ja Lauri Markkanen ehdolla vuoden urheiluilmiöksi, Markkanen kisaa myös vuoden läpimurrosta

Vuoden 2017 EM-kotikisoissa voittoja kerännyt ja ennätysyleisöjä hurmannut Susijengi nuoren tähtensä Lauri Markkasen johdolla kisaa vuoden 2017 urheiluilmiön palkinnosta Suomen Urheilugaalassa. Markkanen nimettiin lauantaisessa ehdokkaiden julkistamistilaisuudessa myös kisaamaan vuoden läpimurrosta.

26.11.2017 19:00 Haastattelu

50 maaottelun Roope Ahonen: ”Pelaajana pitää olla valmis, kun tilaisuus tarjoutuu”

Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 27, siirtyi osaksi Susijengin kokenutta kaartia perjantai-iltana, kun Suomi aloitti MM-karsintansa päihittämällä Bulgarian vieraskentällä Botevgradissa. Uransa 50. A-maaottelun pelannut Ahonen on toipunut viime kesän alaraajavammastaan ja uskoo pystyvänsä suureen rooliin tiellä kohti Kiinan MM-kisoja.

18.11.2017 16:00 Suomalaiset ulkomailla

Susijengin Carl Lindbom ei jatka Liettuassa

Alkusyksyllä kaksivuotisen sopimuksen liettualaisen Juventus Utenan kanssa allekirjoittanut Tapiolan Hongan kasvatti Carl Lindbom, 26, ei jatka Liettuassa. Susijengiä viime syyskesän EM-kotikisoissa edustanut 206-senttinen iso laitahyökkääjä etsii paraikaa uutta seuraa.

Näytä lisää vastaavia