4.5.2010 Korisliigan finaalisarja on torstaina katkolla Torpan Pojille, joka haki tiistaina kolmannesta loppuottelusta täpärän vierasvoiton Tampereen Pyrinnöstä 75-76 (35-39) -tuloksella. ToPo johtaa kolmesta voitosta ratkeavaa finaalisarjaa nyt 2-1 -voitoin. Neljäs finaali pelataan torstaina Helsingissä.
Obie Trotter kohosi tiistaina Tampereella ToPon voittoarkkitehdiksi.
Suomen mestaruus on katkolla torstaina Tomi Kamisen luotsaamille helsinkiläisille.
ToPo ja loppuhetkillä ratkaisevaan torjuntaan venynyt Corey Smith saalistivat tiistaina hyvään saumaan kauden ensimmäisen vierasvoiton Pyrinnöstä. Kuvat: Tytti Nuoramo.
Pyrintö oli toipunut sunnuntain toisen finaalin heikosta esityksestään ja lähti kotipeliinsä uudella innolla. Pyrinnön vire ei kuitenkaan kestänyt neljää minuuttia ja 9-8 -johtoa pidemmälle. Kun isännät alkoivat hukata palloja, pääsi ToPo kääntämään johdon itselleen.
Muutaman pisteen vierasjohto kestikin aina kolmannen jakson puoliväliin asti, jolloin Pyrintö käväisi 46-46 -tasatilanteessa.
Kolmannen jakson lopulla ja viimeisen neljänneksen alussa peli näytti jo ratkeavan, kun ToPo karkasi Obie Trotterin huimien kolmosten vauhdittamana 53-66 -johtoon vietyään pariminuuttisen 12-0.
Pyrintö kuitenkin kuittasi seuraavan neliminuuttisen 14-2 ja nousi päätösjakson puolivälissä pisteen päähän.
Johtoon asti Pyrintö pääsi ensi kertaa sitten alkuminuuttien kolme minuuttia ennen loppua, kun ensin Jesse Niemi kiskaisi kolmosen ja Chris Hester pussitti vapaaheitolla tilanteeksi 73-72.
Viimeisellä minuutilla syntyi vain kaksi pistettä, kun Trotter upotti 15 sekuntia ennen loppua molemmat vapaaheittonsa. Pyrintö ei onnistunut viimeisessä hyökkäyksessään ja kärsi täpötäydellä (1553 katsojaa) Pyynikillä näin ensimmäisen kotitappionsa sitten helmikuun puolivälin.
- Tämä oli hieno finaali, jossa kumpikin joukkue kamppaili reilusti. Olimme jo menossa voittoon, mutta Pyrintö on kova joukkue ja nousi vielä taistelemaan. Onneksi kestimme loppuhetket, jolloin etenkin Obie piti meidät elossa. Nappasimme nyt kotiedun ja olemme aika kovia Kisahallissa, mutta tämä peli pitää nyt nollata, korosti ToPon valmentaja Tomi Kaminen.
Trotter nousi voittajien tehomieheksi 22 pisteellä. Hänen lisäkseen kaksinumeroisiin pisteisiin pääsivät Corey Smith 12:lla ja Timo Heinonen 10 pisteellä. Edellispelissä 33 pistettä mättänyt Hanno Möttölä jäi nyt kahdeksaan pisteeseen.
Pyrinnön korinteko keskittyi taas amerikkalaiskolmikon käsiin, kun Damon Williams ja Chris Hester palasivat omalle tasolleen edellispelin väsähdyksen jälkeen. Kenneth Lowe nousi jälleen Pyrinnön tehokkaimmaksi nyt 21 pisteellä, mutta Williams ja Hester pääsivät lähituntumaan 19:llä ja 17 pisteellä. Williams vei lisäksi 11 levypalloa ja räppäsi kolme blokkia.
- Molemmilla oli pelissä omat hetkensä. Me ajauduimme ensimmäisellä jaksolla paikkoihin, joista ToPo pääsi ottamaan riistoja. Puolustuksen muutos nosti meidät lopussa peliin mukaan. Tämä joukkue ei luovuta eikä tee sitä tämänkään pelin jälkeen, uhosi Pyrinnön valmentaja Pieti Poikola.
Korisliigan neljäs finaali pelataan torstaina (6.5.) Töölön Kisahallissa, Helsingissä. Ottelu käynnistyy klo 18:30.
Hallitseva Korisliiga-mestari Helsinki Seagulls on solminut sopimukset joukkuetta myös viime kaudella edustaneiden Ricky Waxlaxin ja Chrysostom Chukwuman kanssa. Vahvan alkukauden jälkeen Saksaan loppukaudeksi siirtynyt 29-vuotias Chukwuma ja jo seitsemättä kauttaan Seagullsia urallaan edustava 25-vuotias Waxlax tuovat uudistuvaan joukkueeseen arvokasta jatkuvuutta.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.
Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.
Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.
Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.
Kouvolalainen Kouvot on solminut tulevaa Korisliiga-kautta kattavan pelaajasopimuksen 198-senttisen ja 23-vuotiaan laitahyökkääjän Brandon Stroudin kanssa. Stroud on toisen polven amerikkalaisvahvistus, sillä hänen isänsä Derrick Stroud pelasi Suomessa 2000-luvun alussa.
Joensuulainen Korisliiga-joukkue Kataja Basket on tehnyt yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen yhdysvaltalaisen Jaquan Carlosin kanssa. 183-senttisen, 24-vuotiaan Carlosin tuleva kausi on ammattilaisuran ensimmäinen. Seuran oma kasvatti, 18-vuotias Otso Purmonen, on puolestaan solminut jatkosopimuksen Kataja Basketin kanssa.
206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.
Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.
Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.