Kataja takamatkalta Mestarien Liigan 3. karsintakierroksen ratkaisevaan otteluun

29.9.2017 Joensuun Kataja ei saanut toivomaansa alkua FIBA:n Mestarien Liigan 3. karsintakierrokselle. Kotiottelussaan takaa-ajajana jo avausjaksolta asti ollut joensuulaisryhmä lähtee takamatkalta toiseen osaotteluun, Telekom Baskets Bonnin vietyä avausottelun LähiTapiola Areenassa numeroin 90-70 (50-27). Jatkoon menijä ratkeaa kahden ottelun yhteistuloksella.

Kataja sai otteluun miltei ikävimmän mahdollisen alun, Telekomin räjähdettyä telineistä ja siirryttyä alle kahdessa minuutissa jo 11-1 –johtoon Nemanja Djurisicin korilla. Isoimmillaan vierasjoukkueen johto kävi avausjaksolla jo 26 pisteessä, noin minuutti ennen neljänneksen päättymistä.

Isoimmillaan saksalaisvierailijoiden johto kävi jo 32 pisteessä kolmannella jaksolla. Kataja kuitenkin punnersi päätösneljänneksestä jaksovoiton nimiinsä ja kapusi vielä horisonttiin Telekom Basketsin taustapeileihin, päättäen ottelun 20 pisteen takamatkalta.

Katajan riveistä terävintä jälkeä vaikeassa ottelussa teki puolustuksen monitoimimies Alex Marzette, joka keräsi neljä riistoa ja heitti kotijoukkueen kovimman pistemäärän, 18 pistettä. Marzetten laiturikolleega Wesley Saunders oli hänkin pirteällä pelipäällä, pussittaen 13 pistettä, keräten 5 levypalloa ja jakaen 2 koriin johtanutta syöttöä.

Telekom Baskets Bonnin riveistä kovinta tahtia piti tupla-tuplan operoinut pieni laituri Yorman Polas Bartolo (14/12/3 syöttöä/3 riistoa/1 torjunta), joka sai vahvaa tukea sentteri Julian Gamblelta (15/3) sekä isolta laiturilta Djurisicilta (11/9/4 syöttöä).

Mestarien Liigan lohkovaiheeseen etenevä joukkue ratkeaa kahden ottelun yhteistuloksella. Karsintakierroksen toinen osaottelu pelataan maanantaina 2.10.

Ottelutilastot: Kataja - Telekom Baskets
 
27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

Näytä lisää vastaavia