Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

15.2.2018

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.


– Viidentuhannen katsojan edessä hemmetin hieno tapahtuma. Kahdeksankymmentäprosenttisesti olimme tapahtuman arvoisia. Pelasimme hyvin, mutta vastustaja on tuon tasoinen joukkue, niin siinä vähän väsähtää, vastustajalle tulee runeja ja lopputulos on tuo, Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen kertoi ottelun jälkeen.
 

– Sanoo tulos mitä tahansa, niin tämä oli meidän karsintojen paras peli.
 

Ranskan pitkänhuiskeat pelaajat antoivat oivan esimerkin nuorille suomalaisille, että mitä koripallo Euroopan kärjessä on. Hitaissa hyökkäyksissä ranskalaiset pyörittivät palloa maltillisesti ja fiksusti löytäen parhaan mahdollisen heittopaikan, kun taas Suomen menetyksien jälkeen pallo siirtyi muutamalla ripeällä syötöllä nailonista lävitse.
 

Kotiyleisö pääsi hurraamaan keuhkojensa kyllyydestä, kun Ranska teki pisteitä tasaisesti ja kasvatti tulostaululle lukemat, jotka eivät jättäneet epäilyksen varaa joukkueiden voimasuhteista. Ranskan tähdet olivat odotetusti Sandrine Gruda (27/4), Helena Ciak (10/5), Marine Johannes (11/5/6 syöttöä) sekä Diandra Tchatchouang (12/4).
 

– Tällainen tapahtuma, tällainen yleisömäärä ja mielettömät järjestelyt. Hieno kokemus pelaajille, että naisten urheilu voi olla tällaista Euroopan huipulla. Sinne mennään ja sitä tavoitellaan.

 

Salminen: ”Heittäjät heittää ja levypalloilijat levypalloilee”

 

Suomen säväyttäjät Ranskaa vastaan olivat Annika Holopainen (16/5) sekä 2001-syntynyt Awak Kuier (4/10/5 syöttöä). Holopainen nakkasi kaaren takaa yhdeksästä yrityksestä neljä sisään, kun taas Kuier kaapi puolustuslevypalloja sekä esitteli pelisilmäänsä muutamalla namupassilla.
 

– Heittäjät heittää ja levypalloilijat levypalloilee, Salminen virkkoi.
 

– Awakia vastaan ei tehty kovin montaa koria korin alta, vaikka vastustajat olivat isompia tai jopa pidempiä kuin hän. Eivät vain pystyneet.
 

– Annika puolestaan pelasi rohkeata suomalaista koripalloa: heitti kolmosia ja ajoi korille niin, että vastustajan isot pelaajat joutuivat ihmettelemään, että mitä täällä tapahtuu.
 

Edellisessä maajoukkueikkunassa Susiladies kärsi loukkaantumisista, mutta nyt helmikuun aikana Suomi on saanut takaisin kokoonpanoonsa kaksi tärkeätä palikkaa eli Evita Iiskolan (4/1) ja Linda-Lotta Lehtorannan (1/0).
 

– He ovat iso asia suomalaisen naiskoripallon tulevaisuudelle. Nuoret pelaajat taas saivat tästä maajoukkueikkunasta pakkiin sellaisia työkaluja, joita on vaikeata muuten saada.
 

Susiladies pelaa seuraavan kerran EM-karsintoja marraskuussa Sloveniaa ja Romaniaa vastaan.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot

Annika Holopainen heitti 16 pistettä, kun Ranska voitti Suomen EM-karsintaottelussa.
Brest Arena oli täytetty 5000 katsojalla.
Nuori lupaus Awak Kuier onnistui EM-hopeamitalistia vastaan.
Päävalmentaja Pekka Salmisen mukaan tuloksesta huolimatta Suomi pelasi EM-karsintojen parhaan pelinsä.
Susiladies ja Linda-Lotta Lehtoranta pelaa seuraavan kerran EM-karsintoja marraskuussa. Kuvat: Ville Vuorinen.