Miesten maajoukkue käynnistää leirikautensa Tallinnassa

11.7.2011 12:00 Suomen miesten maajoukkueen valmistautuminen elokuun EM-karsintoihin käynnistyy 11.–15. heinäkuuta Tallinnassa järjestettävällä leirityksellä. Kesän ensimmäiset maaottelunsa ”susijengi” pelaa 23.–26. heinäkuuta, jolloin Suomi hakee Ruotsin Sundsvallista pelattavista PM-kisoista ensimmäistä Pohjoismaiden mestaruuttaan 28 vuoteen.

Hanno Möttölän johtama miesten maajoukkue käynnistää kesän 2011 leirikautensa Tallinnassa.

Leirityksen teemana on kansainvälisen pelitempon hakeminen. Kuvassa mallia näyttää Shawn Huff.

Henrik Dettmannin koolle kutsumassa ryhmässä on 16 pelaajaa. Kuvassa Kimmo Muurinen.

Maajoukkueen tulikoe odottaa elokuussa EM-karsintojen merkeissä. Kuvat: Tomi Kaminen ja Ville Vuorinen.

Päävalmentaja Henrik Dettmannin koolle kutsuma 16-henkinen maajoukkueryhmä on hakenut tuntumaa joukkuepelaamiseen jo viime viikolla Helsingissä järjestettyjen vapaaehtoisten harjoitusten merkeissä. Dettmann on ollut hyvillään näkemästään.

– Suurin osa pelaajista on ollut mukana vapaaehtoistreeneissä. Pelaajat ovat kauden jäljiltä hyvässä kunnossa ja porukan motivaatio on korkealla, Dettmann kertoo.

Dettmannin mukaan tulevan Tallinnan leirityksen teema on edellisiltä vuosilta tuttu: kansainvälisen pelitempon hakeminen.

– Maaotteluiden pelitempo on aivan eri tasolla kuin useimmissa seurajoukkuekilpailuissa, ja tahdomme valmistautua joukkueena mahdollisimman hyvin maaotteluiden tuomaan haasteeseen.

Dettmann on leirityksen kynnyksellä hyvillään myös maajoukkueen rakenteesta: koolle kutsutusta 16 pelaajasta peräti kahdeksan pelasi kauden 2010/11 aikana koripalloa ammatikseen Euroopan huippusarjoissa merkittävillä minuuteilla.

– Tämä on luonnollista seurausta maajoukkueen ja pelaajien kehityksestä ja mahdollistaa sen, että pelaajat pystyvät kehittymään myös vastedes hyvässä ympäristössä. Tämä puolestaan takaa kehitykselle suotuisan jatkon, eli meillä on ”positiivinen kierre” käynnissä.

Maajoukkue avaa kesän maaottelukautensa Ruotsin Sundsvallissa 23.–27. heinäkuuta järjestettävissä PM-kisoissa. Kisoihin osallistuvat kaikki Pohjoismaat: Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti. Suomi on viimeksi juhlinut Pohjoismaiden mestaruutta vuonna 1983.

EM-karsintojen kenraaliharjoituksensa Suomi pelaa 4. ja 5. elokuuta Hagenissa NBA-mestari Dirk Nowitzkin johtamaa Saksaa vastaan.

EM-karsinnat pelataan Suomen, Portugalin ja Unkarin kesken 12.–24. elokuuta. Karsintojen kaksi parasta maata etenee Liettuassa 31.8.–18.9. järjestettäviin EM-kisoihin.

Miesten maajoukkue 2011

Etunimi

Sukunimi

Pituus

Paino

Synt.

Pelip.

Seurajoukkue 2011/12

 
 

Samuel

Haanpää

203

98

26.9.1986

2

free agent

 

Petri

Heinonen

207

102

12.9.1988

3

UU-Korihait

 

Shawn

Huff

198

96

5.5.1984

2

Forli (ITA)

 

Tuomas

Iisalo

195

89

29.7.1982

2

Espoon Honka

 

Antti

Kanervo

192

86

10.4.1989

2

Joensuun Kataja

 

Mikko

Koivisto

194

89

18.4.1987

2

Loimaan Korikonkarit

 

Petteri

Koponen

194

88

13.4.1988

1

Virtus Bologna (ITA)

 

Tuukka

Kotti

205

103

18.3.1981

4

free agent

 

Gerald Jr.

Lee

208

113

23.11.1987

4

Prima Veroli (ITA)

 

Kimmo

Muurinen

202

102

23.2.1981

3

free agent

 

Vesa

Mäkäläinen

200

100

3.9.1986

4

Kauhajoen Karhu

 

Hanno

Möttölä

209

102

9.9.1976

4

free agent

 

Antti

Nikkilä

210

125

25.8.1978

5

free agent

 

Teemu

Rannikko

189

88

9.9.1980

1

Cimberio Varese (ITA)

 

Sasu

Salin

191

90

11.6.1991

2

Union Olimpija Ljubljana (SLO)

 

Petri

Virtanen

183

77

18.9.1980

1

Joensuun Kataja

 

Päävalmentaja Henrik Dettmann

Valmentaja Pekka Salminen

Valmentaja Jukka Toijala

Valmentaja Jussi Hirvonen

Fysioterapeutti Seppo Pehkonen

Osteopaatti Jere Linja-aho

Lääkäri Aleksi Kallioniemi

Huoltaja Mikko Pehkonen

Videokoordinaattori Lassi Tuovi

Joukkueenjohtaja Mika Mäkelä

Lue myös seuraavat uutiset:

Lisätietoja:

 
26.2.2023 09:48 Susijengi

Susijengin MM-karsinnat huipentuvat maanantain Saksa-otteluun – voitolla lohkovoittoon

Vuosien 2021–23 MM-karsinnat huipentuvat maanantaina Espoo Metro Areenalla, kun viime syksyn EM-kisat pronssiin päättänyt isokokoinen ja organisoitunut Saksa saapuu Susijengin vieraaksi. Panoksena ottelussa on ei enempää eikä vähempää kuin karsintalohkon voitto.

20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

19.2.2019 10:25 Susijengi

Susijengin MM-karsintaottelu jälleen loppuunmyyty

Susijengi pääsee huipentamaan MM-karsinnat otteluissa, joista panosta ei puutu. Torstain kotiotteluun Ranskaa vastaan joukkue saa tuekseen jälleen täyden Espoo Metro Areenan.

14.2.2019 14:17 Susijengi

Susijengi nimetty helmikuun ratkaisevaan MM-karsintaikkunaan

Päävalmentaja Henrik Dettmann on lähettänyt kuudelletoista pelaajalle kutsun osallistua Susijengin viimeisen ja ratkaisevan MM-karsintaikkunan maanantaina käynnistyvään leiritykseen. Susijengin matkalla kohti Kiinan MM-kisoja viimeiset kannot kaskessa ovat lohkokärki Ranska sekä Susijengin kanssa viimeisestä kisapaikasta kisaava Venäjä.

4.12.2018 14:34 Susijengi

Huikea voitto sähköisti Susijengin Ranska-ottelun lipunmyyntiä entisestään – jo 5200 lippua myyty

Susijengin MM-kisapaikan kohtalo ratkeaa helmikuun karsintaikkunassa, kun joukkue kohtaa Espoossa lohkokärki Ranskan ja matkaa sen jälkeen Venäjän vieraaksi. Maanantai-iltana sinnikkyytensä osoittanut Susijengi on saamassa Ranska-otteluun tuekseen jälleen täyden kotiareenan.

5.7.2018 10:49 Susijengi

Susijengin Islanti-ottelussa tehtiin Euroopan karsintojen yleisöennätys

Maanantaina loppuunmyyty Hartwall Arena todisti, kun Susijengi peittosi Islannin pistein 91-77 (44-41) ja eteni MM-jatkokarsintoihin alkulohkon kakkosena.

3.7.2018 10:58 Susijengi

Miten jatkossa? Näin jatkuu Susijengin matka kohti Kiinan MM-kisoja

Susijengi eteni maanantai-iltana lohkokakkosena jatkoon omasta MM-karsintojen alkulohkostaan peittoamalla Islannin täpötäyden Hartwall Arenan valvovan silmän alla. Susijengillä on edessään syys-, marras- ja helmikuussa pelattavat kivikovat karsintaikkunat.

29.6.2018 21:19 Susijengi

Susijengi taipui Tshekin kovassa käsittelyssä – Nuutinen Suomen valopilkku

Tshekin fyysisyys hyydytti Susijengin Pardubicessä, ja sinnikkäästä taistelusta huolimatta suomalaiset joutuivat Tshekistä kotimatkalle 77-73 (37-36) -tappio niskassaan. MM-karsintojen ensimmäisen vaiheen ratkaisut nähdään maanantaina.

25.6.2018 21:24 Pääjuttu

Susijengi karisti Viron MM-kenraalissa, Markkanen pani ranttaliksi

Susijengi jätti vähän jossiteltavaa Hartwall Areenalla, kun suomalaiset löylyttivät Viroa tuplamaaotteluiden toisessa osassa 95-76 (43-24). Kesän ensimmäisen esiintymisensä susipaidassa tehnyt Lauri Markkanen kuritti Viroa 23 pisteen ja 12 levypallon arvoisesti.

21.6.2018 22:04 Pääjuttu

Susijengi selviytyi Saku Suurhallin hermopaineesta, tulokkaat toivat virtapiikin

Susijengin eläimellinen puolustus poiki ensin jatkoajan ja sen jälkeen 69-76 (38-37) -jatkoaikavoiton Virosta valmistavassa maaottelussa Saku Suurhallissa, Tallinnassa.

Näytä lisää vastaavia