22.10.2008 Lähes kymmenen vuotta Suomen kentillä, viimeksi Pussihukkien riveissä naisten SM-sarjaa pelannut Aneta Kausaite päättää uransa. Kausaiten uran lopettaa kesällä uusiutunut jalkavamma, joka ei kuntoutuksesta huolimatta parantunut pelikuntoon.
Aneta Kausaite loukkasi jalkansa viime kaudella. Jalka ei parantunut toivotulla tavalla ja alkusyksystä vamma uusiutui harjoitusottelussa Peli-Karhuja vastaan. Hoidosta huolimatta jalkaa ei saatu täysin terveeksi ja 37-vuotiaalla Kausaitella oli edessään väistämätön päätös.
Kausaite ehti käynnistyneen kauden kolmessa ottelussa tehdä tehomerkinnät 7,0 pistettä, 4,3 levypalloa ja jakaa 2,7 koriin johtanutta syöttöä pelaten 23,0 minuuttia ottelua kohden.
SM-urallaan Kausaite pelasi 201 runkosarjakamppailua, joissa tehomerkinnöiksi syntyi 18,8 pistettä, 8,5 levypalloa ja 3,12 syöttöä ottelua kohden.
Suomessa Kausaite palkittiin SM-sarjan parhaana ulkomaalaisvahvistuksena vuonna 2000.
Kausaiten meriittilistalle kuuluvat myös Euroopan mestaruus Liettuan paidassa vuonna 1997, sekä kymmenen ottelua kovatasoisessa WNBA:ssa Detroit Shockin paidassa kaudella 1998–99.
Tapiolan Hongan naisten Korisliiga-joukkue on allekirjoittanut mieluisan jatkosopimuksen, kun viimeiset kaksi kautta Honkaa vahvistanut Cierra Walker palaa vihreävalkoiseen pelipaitaan kolmannelle kaudelle 2024-25.
BC Nokian naisten koripallojoukkue hakee Korisliiga-lisenssiä kaudelle 2024-25. Joukkuetta menestyksekkäästi valmentanut Denis Kucevic jatkaa tehtävässään uudella 1+1-vuotisella sopimuksella.
Naisten Korisliigaan valmistautuva Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen päävalmentaja Niko Nyholmin ja valmentaja Reetta Piiparin kanssa.
Naisten Korisliigan välieräjoukkue Forssan Alkua päättyneellä kaudella edustanut Laukaan Urheilijoiden kasvatti Pinja Paananen, 19, siirtyy ensi kaudeksi Arkansasin yliopistoon.
Pyrintö on solminut kautta 2024-25 koskevan sopimuksen kasvattajaseuraansa palaavan Kenisha Williamsin kanssa.
Niko Kuusi on solminut päävalmentajasopimuksen Saksassa naisten Bundesliigaa pelaavan Eigner Angels Nördlingenin kanssa. Kuusen johdolla Torpan Pojat voitti tällä kaudella seurahistorian ensimmäisen Suomen mestaruuden ja Suomen Cupin.
Päättyneellä kaudella SM-hopeaa voittanut kotkalainen Peli-Karhut lähtee kauteen 2024–25 kunnianhimoisin suunnitelmin, kun joukkue on päättänyt hakea paikkaa naisten EuroCupiin.
Tampereen Pyrintö on solminut jatkosopimuksen tulevasta Korisliiga-kaudesta 21-vuotiaan takapelaajansa Peppi Tyynilän kanssa.
Yli tuhatpäinen yleisö pääsi seuraamaan, kun Naisten Korisliigan mestaruus ratkesi Kisahallissa. ToPo vei kolmannen ottelun 92-85 ja pääsi juhlimaan seurahistorian ensimmäistä naisten mestaruutta.
ToPo haki vierasvoiton Naisten Korisliigan finaaleissa. Helsinkiläiset kaatoivat PeKa:n 97-77 ja siirtyivät finaalisarjassa 2-0 johtoon.