Bisons Karhua vahvempi

10.1.2015 Loimaan Bisons kohenteli asemiaan lauantaina Korisliigassa kukistettuaan kotipelissään liigakakkosen Kauhajoen Karhun 74-69 (39-35). Kierroksen muissa otteluissa voitokkaita olivat Tapiolan Honka sekä Namika Lahti.

Ian Hummer heitti 27 pistettä, kun Bisons kaatoi Karhun Loimaalla.

Tapiolan Honka ja Ike Udanoh palasivat voittojen tielle viemällä Korikobria.

Vesa Heinonen ja Namika Lahti taas hallitsivat ottelua Seagullsia vastaan. Kuvat: Tytti Nuoramo & Francois Perthuis.


Tasaisessa pelissä johto vaihtui 16 kertaa, mutta ei enää viiden viimeisen minuutin aikana. Bisons otti johdon 60-60 -tilanteen jälkeen ja piti sen loppuun asti.
 

- Puolustimme hyvin, voitimme levypallot ja kirjasimme 28 korisyöttöä. Keskittymistasomme ei ollut kuitenkaan hyvä emmekä toteuttaneet niitä asioita, joita olimme sopineet, analysoi Bisonsin valmentaja Greg Gibson.
 

Ian Hummer nousi Bisonsin tehomieheksi 27 pisteellä. Matti Nuutinen heitti 14 pistettä. Jermont Horton teki Karhulle 20 pistettä ja Devonne Giles 15.

 

 

Honka voitti pitkästä aikaa

 

Tapiolan Honka katkaisi kaksi kuukautta ja kymmenen peliä kestänen tappiojaksonsa, kun se päihitti kotipelissään Lapuan Korikobrat 81-66 (38-31).
 

Korikobrat johti sarjataulukon kahden viimeisen joukkueen kamppailua toisella jaksolla kahdeksalla pisteellä, mutta Honka pääsi taukojohtoon eikä luopunut asemastaan pelin toisella puolikkaalla.

- Tosi tärkeä voitto meille, mutta yhtään ei ole aikaa rentoutua tai jäädä juhlimaan. Aletaan keskittyä seuraavaan ja mietitään, mitä voidaan tehdä vielä paremmin, Honka-luotsi Tuomas Iisalo kommentoi.
 

Yhä ilman Ronnie Clarkia pelanneesta Hongasta Ike Udanoh teki 19 ja Anton Odabasi 18 pistettä. Paul Carter jäi vieraista liian yksinäiseksi tehomieheksi 31 pisteellään.

 


Namika Lahti vakuuttava kotonaan
 

Helsinki Seagulls jäi kauden toistaiseksi pienimpiin pisteisiinsä, kun Namika Lahti otti kotivoiton 80-58 (29-24).
 

Namika johti lähes läpi pelin ja kasvatti johtonsa neljännen jakson alussa ratkaisevasti yli 20 pisteeseen.
 

Ilman Kevin Tiggsiä pelanneesta Namikasta Ryan Wright teki 20 pistettä ja Matias Ojala 14. Vieraista pääsivät kaksinumeroisiin pisteisiin vain Carl Lindbom 15:llä ja Deremy Geiger 13 pisteellä.

 

 
8.5.2024 21:26 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: BC Nokia kähvelsi kotiedun heti ensikohtaamisella!

Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.

7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

Näytä lisää vastaavia