Bisons kohtasi voittajansa Kauhajoella

7.3.2012 Edellisissä otteluissaan Korisliigan kärkijoukkueet kaatanut loimaalainen Nilan Bisons löysi voittajansa Kauhajoella, kun Karhu otti keskiviikkona 85–78 (36–43)-kotivoiton. Keskiviikon muut voittajat olivat Pyrintö, Lahti ja Vilpas.

Clevin Hannah oli loimaalaispuolustukselle pitelemätön Kauhajoella.

Damon Williams ja Pyrintö purjehtivat voittoon ToPosta.

Ryan Brooks oli tehotuulella Lahden yllättäessä KTP:n.

Roope Ahonen tulitti kaukoheittoja Lappeenrannassa. Kuvat: Matti O. Koskinen, Eveliina Toivola & Francois Perthuis.

Nilan Bisons johti tasaista peliä Kauhajoella pitkään, mutta viimeisen 16 minuutin aikana Karhu pysyi itsepäisesti johtoasemassa. ”Biisoneiden” selkärangan taittanut kori nähtiin kaksi minuuttia ennen loppua, kun Karhu siirtyi Clevin Hannahin kolmosella 79–74-johtoon.

 

– Vesa Mäkäläisen paluu sairaslistalta oli iso asia sisäpelaajien rotaatioomme. Hän kunnostautui hyvällä puolustuksellaan. Hyökkäyspäässä Kelly Beidler oli pitelemätön sisällä ja Clevin Hannah ulkona. Lisäksi saimme Loimaan ratkaisupelaajien heittotarkkuuksia alas, analysoi Karhun päävalmentaja Ari Tammivaara.

 

Karhun parhaat olivat Clevin Hannah (29/4/4 syöttöä/4 riistoa) sekä Kelly Beidler (25/14/4 syöttöä/4 blokkia). Bisonsin kovimmat tehot iskivät Jeb Ivey (21/5/4 syöttöä) ja Matti Nuutinen (18/5). Vieraiden sairaslistalla olivat Ryan McDade ja Clifton Jones, Karhulta puuttuivat Eldar Skamo ja Ilkka Vuori.

 

Pyrintö yhä kova kotonaan

 

Tampereen Pyrinnön yhdeksän ottelun voittoputki katkesi viime viikolla Loimaalla, mutta puolustava mestari jatkoi hyvää kotivirettään kevään 2010 finaalien ”uusintaottelussa”. Vain kaksi kotitappiota tällä kaudella kärsinyt Pyrintö kukisti tasaisessa pelissä ToPon 80–71 (48–46).

 

ToPo käväisi viimeisellä jaksolla edellä, viimeksi viitisen minuuttia ennen loppua. Päätöshetkillä Pyrinnön rutiini oli kuitenkin helsinkiläisille liikaa. Naulat ToPon arkkuun iski Kenneth Lowe, joka upotti kotijoukkueen seitsemän viimeistä pistettä.

 

– Lähdimme ensimmäisellä puoliskolla ToPon kanssa heittokilpailuun, mutta toisella puolikkaalla saimme puolustuksen hyvin toimimaan ja se pohjusti taas voittomme, myhäili Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola.

 

Isäntien kovimmista tehoista vastasivat Damon Williams (14/10/5 syöttöä/3 riistoa) sekä Kenneth Lowe (14/5/4 syöttöä). ToPon tehokkaimmat olivat Kimmo Muurinen (17/4), Chase Griffin (15/5/4 syöttöä) sekä Josh Wilson (15/1/3 syöttöä/4 riistoa).

 

Namika Lahti yllätysvoittoon

 

Kierroksen suurin yllätys nähtiin Lahdessa, jossa kotijoukkue Namika Lahti kaatoi KTP:n 79–76 (37–36).

 

Lahden Urheilutalon kotiyleisö ilakoi täysin rinnoin loppuhetkillä, kun ensiksi Otto Aalto upotti viisi sekuntia ennen loppua kotijoukkueen 77–76-johtoon, ja hetkeä myöhemmin KTP syyllistyi harhasyöttöön ja passitti Malik Mooren vapaaheittoviivalle tuloksena kaksi pistettä.

 

Ilman Brant Baileyta pelanneen Namikan sankarit olivat Aallon ohessa Ryan Brooks (34/7) sekä tripla-tuplaa lähennellyt Malik Moore (16/8/9 syöttöä). KTP:n parhaat olivat Jukka Matinen (20/3) ja Timothy Blue (18/13).

 

Vilpas voitokas Lappeenrannassa

 

Lappeenrannan NMKY kärsi viidennen peräkkäisen kotitappionsa, kun Salon Vilpas haki Urheilutalolta pisteet lukemin 75-84 (43-32).

 

Kotijoukkue aloitti vahvasti ja johti parhaimmillaan 16 pisteellä ennen taukoa. Peli kuitenkin kääntyi totaalisesti tauon jälkeen, kun Roope Ahosen tahdittama Vilpas voitti kolmannen jakson 20 pisteellä eikä päästänyt isäntiä enää lähelle.

 

Vilppaan ykkönen oli kuusi kolmosta säkittänyt Ahonen (24/3/4 syöttöä), jota säestivät Emmanuel Holloway (21/3) sekä Allen Durham (14/10). LrNMKYa pitivät pelissä mukana Lawrence Hamm (17/6) sekä Viljami Vanjoki (12/4/4 syöttöä).

 

(STT)

Lisätietoja: Korisliiga
 


 
7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

25.4.2024 21:05 Korisliiga

BC Nokia ei jättänyt arvailun varaa – johtaa välieriä 2–1

Puolelta toiselle keikahdellut välieräsarja on nyt Nokian hallinnassa. Katajan valmentaja Petri Virtanen peräänkuulutti joukkueeltaan henkistä kasvua.

Näytä lisää vastaavia