Bisons puski Karhun kumoon

14.1.2012 Loimaalainen Nilan Bisons vahvisti Korisliigan kakkossijaansa puskemalla lauantain kotipelissään kanssaan tasapisteissä olleen Kauhajoen Karhun kumoon 87–70 (44–30). Lappeenrannan NMKY haki puolestaan viikon toisen voittoonsa päihittämällä Salon Vilppaan 68–63 (30–24).

Martin Zeno porhalsi karkuun Kauhajoen Karhulta Loimaalla.

Tyler Tiedeman avitti LrNMKY:n vasta kauden kolmanteen vierasvoittoon. Kuvat: Francois Perthuis.

Kärkipään pelistä ei syntynyt kamppailua kotijoukkueen ylivoimaisuuden vuoksi. Karhu pysyi kyydissä ensimmäisen neljänneksen, mutta toisen jakson näytös vei isännät 14 pisteen johtoon. Kolmannella jaksolla näytös jatkui ja kotijohto kasvoi jo ratkaisevasti 27 pisteeseen.

 

– Olimme hyvin valmistautuneita ja se näkyi pelissä. Olen korostanut sitä, että kun keskitymme puolustukseen, saamme pelin haltuun. Näin kävi kolmannella jaksolla, jossa ratkaisimme pelin eduksemme, kertasi Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson.

 

Voittajien hahmo oli hurjalla pelipäällä ollut Martin Zeno (35/5), jota tahditti Jeb Ivey (16/3/9 syöttöä).

 

– Tämän piti olla kärkipään joukkueiden huippupeli, mutta me emme päässeet huipputasolle. Emme itse asiassa onnistuneet oikein missään, joten kotimatkalle jäi paljon miettimistä, murehti Karhun päävalmentaja Ari Tammivaara.

 

Vieraiden parhaat olivat Clevin Hannah (33/3) ja Henri Hirvikoski (11/5).

 

LrNMKY yllätti Vilppaan

 

Salon Vilpas kärsi ensimmäisen kotitappionsa puoleentoista kuukauteen, kun Lappeenrannan NMKY haki Salohallista pisteet 63-68 (24-30)-tuloksella. Lappeenrantalaisille vierasvoitto oli vasta kauden kolmas.

 

LrNMKY johti peliä lähes koko ajan niukasti. Vilpas roikkui voitonsyrjässä viime hetkiin asti, kun se nousi 25 sekuntia ennen loppua 63-64-numeroihin. Tuon jälkeen Tyler Tiedeman ja DeAndre Haynes sinetöivät vierasvoiton vapaaheitoillaan. Tiedeman (24/3) ja Haynes (18/5/4 syöttöä) olivat myös vieraiden tehokkaimmat.


Yhä ilman Roope Ahosta pelanneesta Vilppaasta parhaat olivat Allen Durham (20/9) ja John Fields (12/15/3 blokkia).

 

(STT)


 
8.5.2024 21:26 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: BC Nokia kähvelsi kotiedun heti ensikohtaamisella!

Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.

7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

Näytä lisää vastaavia