Bisons voitti ensi kertaa Kauhajoella

19.1.2013 21:00 Puolustava miesten Suomen mestari Nilan Bisons voitti seurahistoriansa ensimmäisen kerran Kauhajoella kaatamalla lauantaina vajaamiehisen Karhun pistein 77–86 (41–47). Myös kilpailu liigan tyvipäässä koveni, kun Forssan Koripojat ja Lapuan Korikobrat ylsivät voittoihin.

Jeb Iveyn Bisons nautiskeli seurahistorian ensimmäisen voiton Kauhajoelta.

Markus Molenius oli liekeissä FoKoPon piiskatessa Lappeenrannan Namikaa.

Chris Hesterin Kouvot jätti Namika Lahden yksin jumbosijalle.

Samuel Haanpään Korikobrat nousi pudotuspeliviivan yläpuolelle voittamalla Salossa. Kuvat: Tytti Nuoramo, FoKoPo, Matti O. Koskinen & Kai Kilappa.

Ilman Ilkka Vuorta ja Niko Mattilaa pelannut Karhu jäi takaa-ajajaksi toisella jaksolla ja pysyi tässä roolissa loppuun asti. Troikka Jeb Ivey-Martin Zeno-Mikko Koivisto johdatti Biisonit parhaimmillaan kymmenen pisteen johtoon.

 

Karhu sai kuitenkin vielä neljännellä jaksolla pelinsä kasaan. Nuori Kristofer Clement (6/2) piiskasi joukkueensa taistelumielialaan uhrautuvaisella pelillään ja nelisen minuuttia ennen pelin päättymistä Karhu nousi pisteen päähän 77–78-tilanteessa. Jeb Ivey vapautti kuitenkin loimaalaiset kolmosellaan ja Bisons vei loppuminuutit 8-0.

 

– Suurin huolemme oli pitkän pelaamattomuuden jälkeen oikean rytmin löytämisessä. Onnistuimme siinä hyvin. Pelimme ei ollut täydellistä, mutta siinä oli paljon sydäntä, kehui Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson.

 

Zenon (25/13/8 syöttöä), Iveyn (19/0/3 syöttöä) ja Koiviston (16/3) lisäksi vierailta onnistui hienosti Kimmo Muurinen (10/9). Karhusta J’Nathan Bullock (22/6) ja Giordan Watson (18/6/4 syöttöä) naulasivat kaksinumeroiset pisteet.

 

Bisonsin voiton myötä tunnelma liigan kärjessä tiivistyi. Bisons, Tampereen Pyrintö, Joensuun Kataja ja KTP-Basket ovat kukin voittaneet 18 ottelua. Viidennellä sijalla jatkavalle Karhulle voittoja on siunaantunut 15.

 

FoKoPo taas LrNMKY:a parempi

 

Forssan Koripojat nousi putoamisviivan yläpuolella voittamalla toisen kerran tällä kaudella kotipelissään Lappeenrannan Namikan, nyt pistein 79–71 (41–23).

 

Miikka Sopasen valmentaman FoKoPon peliajatus toimi avauspuoliskolla täydellisesti. Lisäksi forssalaiskasvatti Markus Molenius oli ilmiliekeissä ennen taukoa upottamalla kaikki pelitilanneheittonsa ja keräten 19 pistettä.

 

Viimeisellä neljänneksellä LrNMKY aloitti takaa-ajonsa. 25 pisteen kotijohto kaventui kahdeksaan pisteeseen, mutta lopulta sarjapisteet jäivät Forssaan.

 

– Ison johdon pitäminen oli meille uusi asia, mutta en ole sen menettämisestä kovin murheissani, kun voitto tuli ja ensimmäisellä puoliskolla pelimme sujui molemmissa päissä hienosti, FoKoPo-luotsi Sopanen kommentoi.

 

Isännistä Markus Molenius (20/6), Jahmar Thorpe (20/9) ja Charlie Burgess (12/13/6 syöttöä/3 riistoa) ylsivät korkeimmille tehoille.

 

Vieraiden tehomiehet Matthew Gibson (22/4/3 syöttöä/4 riistoa) ja Jason Conley (16/8) löysivät tehonsa vasta loppuvaiheilla.

 

Kouvoille helpot pisteet

 

Kouvolan Kouvot otti lauantain ratoksi helpon kotivoiton liigan jumboksi jääneestä Namika Lahdesta lukemin 80–56 (34–25).

 

Jo ottelun alku ennakoi pelitapahtumia, kun Namika Lahti sai aikaiseksi vaivaiset viisi pistettä. Lahtelaiset ryhdistäytyivät toisella jaksolla, mutta tauon jälkeen Kouvot rallatteli iloisesti 20 pisteen voittoon.

 

Kouvoista Chris Hester (19/5), Ilari Seppälä (18/0/3 syöttöä) ja Gilberto Clavell (17/9) takoivat tahtirumpua ahkerimmin. Namikasta vain Louis Johnson (16/10/4 syöttöä) ja Emmanuel Holloway (13/3/3 riistoa) nousivat hetkittäin tasolleen.

 

Korikobrat jatkoi Vilppaan tappioputkea

 

Salon Vilppaalle merkittiin jo viides perättäinen tappio, kun Lapuan Korikobrat hiljensi Salohallin 68-70 (29-29)-vierasvoitollaan.

 

Tasainen, kiihkeätunnelmainen ottelu edettiin lähes alusta loppuun kori korista. Vilpas johti päätösjaksolla seitsemällä pisteellä, mutta Korikobrat palasi vielä peliin mukaan.

 

Vieraiden Dominique Coleman pääsi tekemään ratkaisupisteet vajaat puoli minuuttia ennen loppua. Vilpas pääsi yrittämään vielä kolmesti heittoa, mutta tuloksetta.

 

– Mahtava voitto! Salohallissa ei ole ikinä helppo pelata ja saimme hyvän hengen päälle heti alusta. Halusimme voittaa ja teimme kaikkemme sen eteen, vieraiden Jussi Turja iloitsi.

 

Lapualaisista Dwight Tolbert (18/0/3 riistoa), Samuel Haanpää (14/4), Dominique Coleman (12/8/4 syöttöä/3 riistoa) ja Trey Hampton (10/11/2 blokkia) veistelivät vahvimmat tehot. Kahdella amerikkalaispelaajalla pelanneesta Vilppaasta Troy Barnies (25/10) oli ylhäinen yksinäinen.

 

Korikobrat nousi voitollaan pudotuspeliviivan yläpuolelle kahdeksannelle sijalle. Korikobrat, Vilpas ja Korihait ovat kukin voittaneet seitsemän ottelua.

 

(STT-Basket.fi)



Lisätietoja: Korisliiga
 
7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

25.4.2024 21:05 Korisliiga

BC Nokia ei jättänyt arvailun varaa – johtaa välieriä 2–1

Puolelta toiselle keikahdellut välieräsarja on nyt Nokian hallinnassa. Katajan valmentaja Petri Virtanen peräänkuulutti joukkueeltaan henkistä kasvua.

Näytä lisää vastaavia