Brock Gillespie Katajan testiin

25.9.2009 Joensuun Kataja vaihtaa ykköspelintekijänsä liigakauden kynnyksellä. Vajaan kuukauden tointa hoitanut Joey Knight ei vakuuttanut valmennusjohtoa ja on vapautettu sopimuksestaan. Knightin korvaaja on 27-vuotias ja 185-senttinen Brock Gillespie. Amerikkalaisen koeaika on kaksi viikkoa.

Brock Gillespie oli Espanjassa testissä ja juuri aloittamassa paluun kotimaahansa, kun Kataja kutsui miehen Joensuuhun.

- Kaveri vaikuttaa todella valmiilta, on erittäin hyvässä kunnossa ja näyttäisi sopivan systeemeihimme tosi hyvin, Kataja-luotsi Pekka Salminen kommentoi Gillespien ensimmäisten harjoitusten jälkeen.

Ricen yliopistosta vuonna 2005 valmistunut Gillespie hakee tällä hetkellä uutta nousua yhdessä vaiheessa jo sangen lupaavalta näyttäneelle ammattilaisuralleen. Vaikka viime kausi toikin cup-mestaruuden Sveitsissä, jätti kauden aikana pelattujen ottelujen kokonaismäärä varmasti nälkää tuleviin haasteisiin.

Alkukausi 2008-09 kului NBA:n kehitysliigassa, NBDL:ssä, josta Gillespie suunnisti kuitenkin ennen Euroopan-siirtoikkunan umpeutumista, pelaamatta ensimmäistäkään virallista NBDL-ottelua, Sveitsiin.

Vasenkätinen takamies sai Sveitsin-pestinsä aikana käytännössä vastuuta ainoastaan cupissa, jonka kolmessa viimeisessä ottelussa syntyivät keskimäärin 22 minuutissa tilastolukemat 10,7 pistettä ja 2,3 syöttöä.

Kesällä 2007 Gillespie pelasi NBA:n kesäliigaa Charlotte Bobcatsin riveissä. Kaudella 2007-08 hän piipahti ensin Espanjan kakkosliigassa, Leb Goldissa, josta tie vei loppukaudeksi Slovakiaan. Amerikkalainen edusti BK SPU Nitra -joukkuetta ja kirjautti 22 ottelussa keskimäärin 16,0 pistettä, 1,7 levypalloa ja 3,0 syöttöä.

Asiat

 
8.5.2024 21:26 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: BC Nokia kähvelsi kotiedun heti ensikohtaamisella!

Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.

7.5.2024 15:23 Korisliiga

Korisliigan finaalien 2023-2024 erotuomarit valittu

Huomenna alkava miesten Korisliigan finaalisarja tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.

7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

6.5.2024 14:31 Korisliiga

Rougeaulle 100 torjuntaa pudotuspeleissä täyteen

Helsinki Seagullsin Rene Rougeau torjui lauantaina ratkaisevassa seitsemännessä välieräpelissä Kauhajokea vastaan vastustajan koriinheiton neljästi.

6.5.2024 12:01 Korisliiga

Aapeli Alanen palaa Bisonsiin

Bisons Loimaa tiedottaa tehneensä 1+1-vuotisen Lahdesta kotoisin olevan Aapeli Alasen kanssa.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

Näytä lisää vastaavia