5.7.2022 08:18 Naisten Korisliiga-kauteen valmistautuva lappeenrantalaisseura on solminut jatkosopimukset Lotta Laaksosen ja Jenna Toivosen.
Lappeenrannan Catz jatkaa aktiivisesti tulevan kauden joukkueen kokoamista. Viimeisimpinä jatkosopimuksen ovat tehneet Lotta Laaksonen (s. 2005) ja Jenna Toivonen (s. 1998) sekä fysiikkavalmentajana toimiva Iiro Härkönen. Pelaajasopimuksia on tällä haavaa koossa jo kahdeksan kappaletta, joten päävalmentaja Petri Joukaisen rakennuspalikat ovat hyvällä mallilla.
– Lähden innolla kohti uutta kautta. Viime kausi oli meiltä aika rikkonainen, sillä joukkuettamme vaivasi ikävät loukkaantumiset. Oma pelaamiseni meni viime kaudella eteenpäin ja tarkoitus olisi taas päästä kehittymään. Lähdetään tekemään toisistamme parempia pelaajia ja pelaamaan yhdessä joukkueena. Meillä on nuori, mutta taitoa täynnä oleva joukkue, kommentoi Toivonen.
Lotta Laaksosen viime kausi päättyi valitettavaan loukkaantumiseen, mutta nuori pelaaja on ehtinyt vakiinnuttaa paikkansa rotaatiossa.
- U17 SM-sarjassa kovaa jälkeä tehnyt (19 pistettä per ottelu) Lotta kuuluu tulevaisuuden pelaajiin ja on tärkeää saada hänelle jatkoa Catz:ssä, toteaa päävalmentaja Joukainen. Jennan jatko on niin ikään erinomainen juttu, sillä hän tuo hyvänä heittäjänä mukavasti variaatioita tekemiseemme. Toivottavasti tulemme näkemään häneltä tulevalla kaudella runsain määrin kolmosia, päävalmentaja Petri Joukainen kommentoi.
Tapiolan Hongan naisten Korisliiga-joukkue on allekirjoittanut mieluisan jatkosopimuksen, kun viimeiset kaksi kautta Honkaa vahvistanut Cierra Walker palaa vihreävalkoiseen pelipaitaan kolmannelle kaudelle 2024-25.
BC Nokian naisten koripallojoukkue hakee Korisliiga-lisenssiä kaudelle 2024-25. Joukkuetta menestyksekkäästi valmentanut Denis Kucevic jatkaa tehtävässään uudella 1+1-vuotisella sopimuksella.
Naisten Korisliigaan valmistautuva Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen päävalmentaja Niko Nyholmin ja valmentaja Reetta Piiparin kanssa.
Naisten Korisliigan välieräjoukkue Forssan Alkua päättyneellä kaudella edustanut Laukaan Urheilijoiden kasvatti Pinja Paananen, 19, siirtyy ensi kaudeksi Arkansasin yliopistoon.
Pyrintö on solminut kautta 2024-25 koskevan sopimuksen kasvattajaseuraansa palaavan Kenisha Williamsin kanssa.
Niko Kuusi on solminut päävalmentajasopimuksen Saksassa naisten Bundesliigaa pelaavan Eigner Angels Nördlingenin kanssa. Kuusen johdolla Torpan Pojat voitti tällä kaudella seurahistorian ensimmäisen Suomen mestaruuden ja Suomen Cupin.
Päättyneellä kaudella SM-hopeaa voittanut kotkalainen Peli-Karhut lähtee kauteen 2024–25 kunnianhimoisin suunnitelmin, kun joukkue on päättänyt hakea paikkaa naisten EuroCupiin.
Tampereen Pyrintö on solminut jatkosopimuksen tulevasta Korisliiga-kaudesta 21-vuotiaan takapelaajansa Peppi Tyynilän kanssa.
Yli tuhatpäinen yleisö pääsi seuraamaan, kun Naisten Korisliigan mestaruus ratkesi Kisahallissa. ToPo vei kolmannen ottelun 92-85 ja pääsi juhlimaan seurahistorian ensimmäistä naisten mestaruutta.
ToPo haki vierasvoiton Naisten Korisliigan finaaleissa. Helsinkiläiset kaatoivat PeKa:n 97-77 ja siirtyivät finaalisarjassa 2-0 johtoon.