25.8.2007 KTP Basketin miehistö alkavalle Korisliiga-kaudelle on koossa. Viimeisimpänä pelaajana joukkueeseen liittyy kokenut Chad McClendon. KTP ja 34-vuotias McClendon ovat sopineet vuoden mittaisesta pestistä, johon sisältyy kahden viikon koeaika.
199-senttinen McClendon on edustanut viimeiset neljä kautta Unkarissa Kecskemetin joukkuetta. McClendon on jo vanha Suomen kävijä, sillä hän pelasi Suomessa kaudella 1996-97 Hongikon riveissä Jyväskylässä. Vaikka edellisestä Suomen reissusta on kulunut jo yli kymmenen vuotta, muistaa McClendon elävästi kauden Suomessa.
– Viihdyin Suomessa hyvin ja tykkäsin pelata siellä. Joukkuekaverini olivat mukavia ja varsinkin mieleeni jäi talven kylmyys Jyväskylässä, muistelee McClendon.
Chad McClendon hankittiin tuomaan KTP:n joukkueeseen lisää voimaa korin alle ja levypallopeliin. Korintekemisen mies osaa, siitä kertovat useat tehokkaat kaudet eurooppalaisissa liigoissa. Edellisen Suomen visiitin jälkeen McClendon on pelannut Latviassa, seitsemän vuotta Unkarissa, vuoden Israelissa sekä Espanjan kakkosliigassa.
– Aluksi seuran ottaessa yhteyttä minuun en tiennyt paljoakaan KTP:stä tai Kotkasta. Juteltuani Jermaine Spiveyn kanssa tulin vakuuttuneeksi siitä, että Kotka olisi minulle hyvä paikka pelata. Jermaine kertoi paljon hyviä asioita joukkueesta ja seurasta. Odotankin innolla alkavaa kautta, valotti McClendon seuravalintansa taustaa. Spivey on McClendonin tapaan pelannut usean kauden Unkarissa ennen Suomeen tuloa.
McClendon saapuu Suomeen KTP:n muiden amerikkalaisten, Spiveyn ja Brandon Polkin tapaan 2.9. KTP valmistautuu tulevaan kauteen pelaamalla Virossa kolme ottelua 7.-9.9. Viikkoa myöhemmin pelataan Kotkassa pitkästä aikaa kansainvälinen turnaus neljän joukkueen voimin. Viimeiset harjoitusottelut ennen kauden alkua KTP pelaa 22.-23.9. Ruotsissa, jossa vastaan asettuu Södertälje ja viime kauden finalisti Stockholm 08. Suomen cup alkaa KTP:n osalta kotiottelulla myöhemmin selviävää I divisionan joukkuetta vastaan.
KTP:n valmentaja Ray Ailus odottaa jo innolla alkavaa kautta.
- Nyt meillä on joukkueessa sopivasti miehiä jokaiselle pelipaikalle. McClendon tuo syvyyttä sisäpeliimme. Tarvitsimme levypallovoimaa ja lisäksi saimme samalla kovan korintekijän. Lisäksi McClendon on erittäin liikkuva ja kokenut pelaaja. Kuulemamme kommentit hänestä olivat erittäin positiivisia. Lisäksi se, että hän on pelannut neljä vuotta peräkkäin samassa joukkueessa, kertoo jotain, Ailus sanoo.
KTP on aiemmin tehnyt sopimukset ensi kaudesta Milos Dobrasin, Jouni Ehon, Toni Ilmosen, Pasi Heinosen, Juho Lehtorannan, Markus Myllylän, Polkin, Michael Poundsin, Spiveyn sekä Jari Vekkilän kanssa.
Kouvot on solminut tulevan kauden kattavan pelaajasopimuksen Thomas Gipson III:n kanssa. Uuden sopimuksen myötä Gipson aloittaa Kouvoissa jo viidennen kautensa. Thomas Gipson on voittanut Kouvojen riveissä Suomen mestaruuden (2016) ja hopeaa sentterin kaulaan on ripustettu kertaalleen (2019).
Miesten Korisliiga-finaalit ovat nyt 3–2-tilanteessa Helsinki Seagullsin hyväksi.
Kouvot on solminut vuoden mittaiset pelaajasopimukset Henry Boydin, Eemeli Salmen ja Rasmus Lindbergin kanssa. Boyd aloittaa sopimuksen myötä syksyllä toisen kautensa Kouvolassa, Salmi puolestaan jo viidennen. Lindbergille kausi on ensimmäinen Kouvot-paidassa.
Salon Vilpas on solminut kahden vuoden sopimuksen takamies Eero Innamaan kanssa. 25-vuotias Innamaa on pelannut viimeiset kuusi vuotta Kauhajoen riveissä ja siirtyy nyt lähemmäksi kotiseutuaan. Turun NMKY:n kasvatti tuo rutkasti kokemusta Vilppaan takakentälle, sillä liigapelejä kertyi miehelle Kauhajoella 247.
Helsinki Seagulls otti kolmen pisteen vierasvoiton BC Nokiasta ja tasoitti finaalisarjan.
Helsinki Seagulls otti ensimmäisen voittonsa tämän vuoden miesten Korisliigan finaaleissa.
Miesten Korisliigan pronssimitalit ripustettiin tänään Kauhajoen pelaajien kaulaan.
Korisliigan toinen finaali oli kotijoukkue BC Nokian näytös, kun sen puolustus tylsytti Helsinki Seagullsin lukemin 85–60 (38–31). Kolmas finaali pelataan tulevana sunnuntaina Helsingissä.
Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.
Huomenna alkava miesten Korisliigan finaalisarja tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.